Peda.net
Kirjaudu
Rekisteröidy
Satu Raatikainen
Peda.net
>
Käyttäjät
>
Satu Raatikainen
>
Keiteleen esiopetus
>
Esiopetuksessa leikillä on tärkeä merkitys uusien taitojen oppimisessa. Toiminnallisuus ja leikillisyys korostuvat myös ohjatuilla oppimistuolkioilla. Oppimistilanteita järjestämme monipuolisesti niin sisällä kuin ulkonakin ja taidot karttuvat tehokkaasti myös monissa arjen tilanteissa. Opittavia asioita voidaan tarkastella yksittäin tai laajempina aihekokonaisuuksina. Tutkivassa ja ilmiöpohjaisessa oppimisessa lapsilla on mahdollisuus vaikuttaa tutkimuskohteen ja tutkimuskysymysten valintaan. Lapset miettivät myös, millä tutkimusmenetelmillä haluavat lähteä tietoa etsimään. Koska esikouluikäiset lapset vasta harjoittelevat näitä taitoja, aikuisen ohjauksella on kuitenkin tässä vaiheessa erityisen tärkeä merkitys. Tieto- ja vistintäteknologian käyttöä harjoittelemme tiedon etsinnässä ja tutkimustulosten dokumentoinnissa. Projektiin voidaan liittää myös asiantuntijavierailu koululla tai tutkimuskohteessa. Aikuisen vastuulla on että eri oppimiskokonaisuudet (äidinkieli, matematiikka, liikunta, musiikki, kuvataide, ympäristökasvatus) huomioidaan eheytetysti tutkimusprojektin aikana. Kun vastaus tutkimuskysymykseen on löydetty tai tutkimusprojekti saadaan muuten päätökseen, voidaan lopputulosta esitellä muille oppilaille tai vaikkapa lasten huoltajille. Joitakin tutkimusprojekteja toteutamme myös yhteistyössä 1-3 luokkien kanssa.
>
Katselutila
Katselutila
Sulje
Satu Raatikainen
Sivut
Esikoululaiset2015-16
Esikoulussa tapahtuu: syyslukukausi 2016
Keiteleen esiopetus
Esiopetus18-19
1.luokka 2019-20
1. luokan tehtävät
Eskarit22-23
Lukuvuosi 2024-25, 2. luokka
Lukuvuosi 2025-2026 3. luokka