Luokkahuonevuorovaikutus ja keskustelutaidot
Koulun alkaessa oppilaiden vuorovaikutustaidot ovat luonnollisesti hyvin eri tasolla. Oppilaasta näkee hyvin nopeasti onko hän esimerkiksi oppinut päiväkodissa ja esikoulussa tietyt vuorovaikukseen ja yhteistyhön liittyvät säännöt. Jotta luokassa voi toteuttaa erilaisia ryhmätöitä, on tiedettävä, miten luokka toimii yhteistyössä. Heti koulun alkaessa opettajan rooli luokkahuonevuorovaikutuksen rakentemisessa on tärkeä. Ilmapiiri luokassa tulee olla turvallinen, suvaitseva ja avoin, jotta jokainen oppilas voisi olla oma itsensä isossa tai pienessä ryhmässä.
Opettajana ohjaan oppilaat puhumaan vuorotellen, yksi kerrallaan ja toisiaan kuunnellen. Kun oppilaat keskustelevat keskenään, voin antaa mallia siihen, miten toisen ihmisen asiasta voi esittää jatkokysymyksen. Ohjaan oppilaita kysymään asioista pohdintaa käyttäen, jolloin pääsen paremmin kiinni siihen, miten he oikeasti ajattelevat. Myös ääneen pohtiminen on tärkeää niin opettajalle kuin oppilaillekin. Hyvä luokkahuoneilmapiiri rakentuu myös suvaitsevaisuudelle, jolloin jokaisen oppilaan ajatukset ja pohdinnat kuunnellaan ja niihin pyritään kommentoimaan sen mukaan, mitä tietoa itsellä on kyseisestä asiasta. Opetan oppilaita kiinnostumaan toisen asiosta ja kysymään mikä heitä toisen kertomassa ajatuksessa mietityttää. Toisista kiinnostuminen on tärkeä osa vuorovaikutuksen onnistumista. Asioiden tarkasteleminen eri näkökulmista ja toisen asemaan asettuminen korostuvat muun muassa monikulttuurisessa luokassa, jolloin avarakatseisuus kehittyy väistämättä.
Myös erimielisyyksien käsittelyä on luokassa harjoiteltava. Jokaisella oppilalla on oikeus mielipiteeseen, mutta on muistettava, että erimieltä saa olla. Opettajana minun on myös muistutettava siitä, että mielipiteet ja asiat tulee olla jollain tavalla perusteltuja. Tällaiseen voin ohjata oppilaita omalla esimerkilläni. Erimielisyyksissä on kuitenkin muistettava, että keskustelussa kiistelevät ihmisten ajatukset, eivät persoonat. Tärkeintä on kuitenkin se, että kun mielipiteitä esitetään, ne eivät saa loukata ketään. Tällaisia tilanteita voidaan harjoitella vaikka draaman kautta, jolloin tilanteiden jälkeen voidaan pohtia ja keskustella, mikä tilanteen olisi tehnyt mielyttävämmäksi ja mikä muuttaisi tilanteen kaikille osapuolille mukavammaksi. Tunteet ja niiden käsittely on siis erittäin tärkeä osa vuorovaikutusta.