Uskonnottomat
Suomalaisista noin neljäsosa ei kuulu mihinkään rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan. Tähän ryhmään kuuluu niin uskonnollisia kuin uskonnottomia ihmisiä. Toki myös uskonnollisten uskonnollisten yhdyskuntien sisällä on ihmisiä, jotka eivät ole uskonnollisia.
Osalle uskonnottomista on tärkeä perustella ja pohtia omaa uskonnottomuuttaan.
He saattavat pitää itseään esim. ateisteina, agnostikkoina, vapaa-ajattelijoina tai humanisteina.
Uskonnottomuuden määritelmä tunnilla käyneen esittelijän mukaan:
- ei kuulu/usko uskonnolliseen yhteisöön
- ei usko uskonnolliseen uskoon (yliluonnolliseen)
- ei usko uskonnollisuuteen tunteena
- uskonnottomuus on elämänkatsomus, joka ei ole uskonnollinen.
Esittelijä kertoi meille uskonnottomien juhlista ja miten ne järjestetään. Tiesin uskonnottomien juhlista, jonkin verran, sillä tädilläni oli uskonnottomat häät maistraatissa ja hänen lapsensiansa eli serkkujani ei ole kstettu vaan heille pidettiin nimiäiset. Täysin uskonnottomissa hautajaisissa en ole ollut, sillä vaikka pappani ei kuulunut kirkkoon hänelle tehtiin hautaan siunaaminen hänen hautajaisissaan.

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin