Koivulan tarina

Tekijä: Ella Savonen
CERN:n reissu tuli sitten koettua. Päällimmäiseksi mieleen jäi pakostakin kaikki ihmiset, joihin matkan aikana kerkisi tutustumaan. Ja tietenkin kaikki uusi ja ihmeellinen, jota tutkimuslaitoksen porttien sisäpuolella näimme.

Keskiviikko - Mikä helvetti on CERN?

Leirikoulumme ensimmäisenä varsinaisena päivänä tapasimme suomalaisen yhteyshenkilömme CERN:n porteilla, Siitä matkaamme jatkui katsomaan CERN:N ensimmäistä kiihdytintä, jonka ohessa meille kerrottiin tutkimuslaitoksen historiasta ja saavutuksista. Kun historiikki oli kuunneltu, suuntasimme luennolle, jonka meille piti mies nimeltä Markus Nordberg. Hän esitteli meille CERN:iä yleisellä tasolla ja samalla kertoen pari lennokasta ja varsin mielikuvituksellista tarinaa fysiikan historiasta. Mieleenpainuvan luennon jälkeen kävimme syömässä tutkimuslaitoksen ravintolassa. Kun vatsat oli täytetty, oli aika suunnata uudelle luennolle. Tämänkin luennon piti suomalainen, tällä kertaa nuori nainen, nimeltään Jaana Heikkilä. Hän kertoi meille hiukkaskiihdyttimistä ja -ilmaisimista, sekä hiukkasfysiikan tulevaisuuden haasteista. Luennon jälkeen oli aika tutustua fysiikan konkreettisempaan osuuteen: pääsimme käymään Ranskan alueella sijaitsevalla CMS-koeasemalla. Siellä meille esiteltiin yleisesti kyseisen kokeen toimintaa ja pääsimme tutustumaan koeaseman mittaviin tiloihin. Koeasemalta siirryimme takaisin Geneven kaupunkiin etsimään sopivaa ravintolaa, jossa syödä, jonka jälkeen oli aika mennä nukkumaan.

Torstai - Teoriaa, antimateriaa ja kuinka ne CLIC-asivat



Leirikoulumme toisena päivänä pääsimme tutustumaan CLIC-projektiin. Kyseisen projektin ideana on valmistaa maailman suurin lineaarikiihdytin, jolla voitaisiin tutkia hiukkasysiikan saloja tarkemmin ja tarkemmin. Projektin olisi tarkoitus valmistua parinkymmenen vuoden sisällä, mutta nähtäväksi jää, onnistuvatko tiedemiehet ja insinöörit ylittämään tekniset haasteet, jotka projektia hidastavat. Insinööreilyn jälkeen suuntauduimme CERN:n Antimateriatehtaaseen, jossa meille esiteltiin antimateriaa ja sen tutkimista. Siinä sivussa meille esiteltiin laitteistot, joilla antimateriaa pystyttiin luomaan ja tutkimaan. Räjähdysherkkien hiukkasten jälkeen vuorossa oli teoreettisen fysiikan luento. Kyseisestä aiheesta on mainittava sen verran, että lukiolaiselta kyseinen aihe meni aika reilusti yli hilseen. Joitakin asioita toki ymmärsi, mutta se, mitä kyseisestä luennosta todella pystyi ymmärtämään, oli harmittavan vähäistä. Tämän jälkeen käväisimme vielä S'Cool Labissa rakentamassa sumukammion. Sen jälkeen päivä olikin ohi.

Perjantai-Tekniikkaa pilvessä

Perjantai oli leirikoulumme lyhin päivä. Jos muina päivinä olimme tutustuneet CERN:iin kello 8-17, ei tänään ohjelmaa olisi kuin 13 asti. Mutta perjantain ohjelma oli ehkä mielenkiintoisempi kuin muut päivät yhteensä. Ensimmäiseksi meille pidettiin luento Cloud-kokeesta, joka tutkii ilmakehän hiukkasfysiikkaa, mm. pilviä. Kyseinen luento auttoi ymmärtämään paljon ilmakehän toiminnasta ja innosti tulevaa meteorologia. Cloudin jälkeen oli aika tutustua CERN:n konepajaan, joka kevyesti sanottuna olisi jokaisen insinöörin unelma. Tämän jälkeen kävimme vielä palautekeskustelun ja sihen loppuikin meidän CERN:n leirikoulumme. Ehdimme kuitenkin käymään YK:n Geneven päämajassa perjantai-illalla, mutta se onkin täysin eri tarina.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä