Maaperäeläimet – Mistä niitä löytä, miten niitä näkee ja miten niitä tunnistetaan? Näiltä sivuilta löydät vastauksia ja vinkkejä maaperäeläinten tutkimukseen!

Maaperäeläimet elävät kosteassa maaperäkarikkeessa, mullassa, sammalessa, lehtikasoissa, puiden rungoilla, muurahaispesissä, lahopuussa – siis lähes kaikkialla! Valtaosa maaperäeläimistä on kuitenkin hyvin pieniä, jolloin niitä voi olla vaikea nähdä. Niitä voi kuitenkin tutkia ulkona metsässä käyttämällä suurennuslasia tai luuppia. Tällöin voi ripotella maaperäkariketta esimerkiksi valkoisen paperin tai kankaan päälle, josta suurimmat eläimet (kovakuoriaisia, hämähäkkejä, siiroja, tuhatjalkaisia, lieroja) lähtevät liikkeelle. Tällöin eläintä pääsee katsomaan lähempää vaikka suurennuslasilla. Eläimen voi napata kiinni sormilla, tai siitä voi ottaa pinseteillä kiinni jalasta, josta nostamalla sen voi laittaa näytepurkkiin myöhempää tutkimusta varten. Vaikka ulkoinen tukiranka suojaakin niveljalkaisia eläimiä, ovat ne kuitenkin melko pehmeitä, joten niitä kannattaa käsitellä varoen.

Pienimmät eläimet (kuten maaperäpunkit, hyppyhäntäiset), joiden tutkimiseen tarvitaan usein mikroskooppia, saadaan eroteltua karikkeen seasta kuivasuppilolla eli funnelilla, ja sellaisen voi rakentaa vaikka koululuokkaan. Ohjeita karikenäytteiden keräämiseen ja funnelin rakentamiseen löydät Karikekeräys-sivulta.

Lataa tästä maaperäeläinten määrityskaava (linkit kuvien alla)!

Mustavalkokuvat (A4, PDF)  Värikuvat (A4, PDF)

Maaperässä elää runsas joukko maaperäpunkkeja (Acari, soil mites), jotka myös ovat yksi runsaimmista maaperäeläinryhmistä - niitä elää Suomen metsissä neliömetrillä jopa 300 000 yksilöä ja 60 lajia. Suurimmat maaperäpunkkiryhmät ovat sammalpunkit (Oribatida, moss mites) ja petopunkit (Mesostigmata, predatory mites). Punkit kuuluvat hämähäkkieläimiin, ja niillä on kahdeksan jalkaa. Punkeilla on kaksiosainen ruumis, joka on osittain sulautunut yhteen ja näin ollen näyttää yksiosaiselta. Tuntosarvet puuttuvat samoin kuin siivet.

Sammalpunkeilla on pallomaisen ruumiin alla lyhyet raajat. Sammalpunkkien pintaa peittää kova kuori (kutikula), jonka väri vaihtelee keltaisesta ruskeaan tai mustaan, pinta on usein hyvin kiiltävä. Sammalpunkit ovat pieniä (0,1-1 mm) eläimiä, jotka syövät sienirihmastoa, bakteereja ja lahoavaa kasviainesta. Sammalpunkeilla ei ole lainkaan silmiä. Sammalpunkkeja tunnetaan Suomesta 350 lajia, maailmanlaajuisesti noin 11 000 lajia.

Sammalpunkki. Kuva: Riikka Elo

Sammalpunkki. Kuva: Riikka Elo

Petopunkit ovat sammalpunkkeja suurempia (0,3-2 mm). Ne käyttävät ravintonaan muita maaperäeläimiä kuten sammalpunkkeja, hyppyhäntäisiä ja sukkulamatoja. Petopunkit ovat usein väritykseltään keltaisen oransseja ja ruumiinmuodoltaan päärynämäisiä tai kilpimäisiä. Petopunkeilla on melko pitkät jalat ja niitä kutsutaankin toisinaan myös juoksupunkeiksi. Petopunkeilla on jalkojen lisäksi leukaraajat eli pedipalpit, joita ne käyttävät saalistuksessa. Petopunkkeja tunnetaan Suomesta 450 lajia, maailmanlaajuisesti noin 8000 lajia.

Petopunkki. Kuva: Riikka Elo

Petopunkki. Kuva: Riikka Elo

Näiden lisäksi maaperässä elää myös vähäisissä määrin muita punkkiryhmiä kuten pehmopunkkeja (Prostigmata) ja mätäpunkkeja (Astigmata), joita kuitenkin tavataan yleisemmin kasvillisuudessa, kasvien varsilla kipittelemässä. Joissa ja järvissä elää vesipunkkeja, jotka nimensä mukaisesti elävät vain vedessä. Näiden punkkiryhmien tarkkaa lajimäärää ei tiedetä.

Samettipunkki. Kuva: Riikka Elo

Puutiainen. Kuva: Riikka Elo

Maaperäpunkit ovat siis maaperän hajottajia eli ne ovat niin sanotusti hyötypunkkeja. Toisinaan maaperässä voi törmätä myös puutiaisiin (Ixodes, ticks), jotka ovat loisia. Puutiaisia ei kuitenkaan lasketa maaperäpunkeiksi, sillä ne esiintyvät pääosin kasvillisuuden seassa, jossa ne odottavat ohikulkevaa eläintä imeäkseen siitä verta ravinnokseen. Epäsuotuisissa olosuhteissa, kuten kuivalla, kuumalla tai kylmällä ilmalla puutiaiset kaivautuvat maaperän suojaan. Samoin kaikki muodonvaihdokset (muna-toukka-nymfi-aikuinen) tapahtuvat maaperässä. Näin ollen puutiaisia voi päätyä myös karinäytteesseen ja siitä funeliin. Suomesta tunnetaan noin kymmenen puutiaislajia, mutta näistä vain kaksi lajia on yleisiä ja voivat kiinnittyä myös ihmiseen. Puutiaisen erottaa helposti muista punkkiryhmistä usein punamustan selkäkilven, pisaranmuotoisen ruumiin sekä pitkän imukärsän avulla.

Hämähäkkejä (Araneae, spiders) elää hyvin monenlaisissa elinympäristöissä kuten maaperän pintakerroksessa, kasvillisuuden seassa, kallioilla ja jopa vesissä. Hämähäkit ovat petoja ja ne saalistavat monia muita selkärangattomia elämiä kuten hyönteisiä. Monet hämähäkkilajit kutovat seittiverkkoja, joissa ne odottelevat verkkoon osuvia hyönteisiä. Osa lajeista saalistaa liikkumalla aktiivisesti, ja tällöin ne juoksentelevat maaperäkarikkeessa ravintoa etsien. Tämän vuoksi hämähäkkejä esiintyy neliömetrillä metsämaata vain muutamia yksilöitä. Hämähäkeillä on kaksiosainen ruumis, kahdeksan jalkaa sekä saalistukseen ja paritteluun erikoistuneet leukaraajat. Suomessa hämähäkit ovat kooltaan 2-20mm (ilman jalkoja). Suomesta tunnetaan noin 650 hämähäkkilajia, maailmanlaajuisesti lähes 48 000.

Hämähäkki. Kuva: ZMUT / Veikko Rinne

Hämähäkki. Kuva: Riikka Elo

Maaperässä voi tavata myös valeskorpioneja (Pseudoscorpionida, pseudoscorpion) ja lukkeja (Opiliones, harvestmen), jotka ovat punkkien ja hämähäkkien ohella muita kahdeksanjalkaisia hämähäkkieläimiä. Valeskorpionit tuntee saksikärkisistä pedipalpeista eli leukaraajoista, joita ne käyttävät saalistuksessa, eli ne ovat petoja. Saksiensa takia valeskorpionit näyttävät hieman skorpioneilta, mutta näiltä kuitenkin puuttuu skorpionin myrkkypistin. Lisäksi valeskorpionit ovat hyvin pieniä, noin 1-5 mm. Valeskorpioneilla on pisaranmuotoinen yksiosainen ruumis ja väriltään ne vaihtelevat kellertävästä ruskeaan ja lähes mustaan. Valeskorpionit elävät lahopuiden kuoren alla, puun koloissa, karikkeessa, kivien alla, komposteissa ja eläinten pesissä kuten linnun pesissä ja muurahaiskeoissa. Valeskorpioneja tunnetaan Suomesta 18 lajia, maailman laajuisesti 3400 lajia.

Sammalvaleskorpioni. Kuva: Veikko Rinne

Valeskorpioni. Kuva: Veikko Rinne

Lukeilla on yksiosainen ja pallomainen ruumis (2-9 mm), ja usein hyvin pitkät ja ohuet jalat. Useimmat lukkilajit ovat petoja ja liikkuvat saalistaessaan kasvillisuuden seassa ja juoksevat maan pinnallakin, mutta monille kelpaa ravinnoksi lisäksi myös lahoava kasviaines, marjat ja sienetkin. Niitä voi tavata niin metsissä, niityillä, rannoillakin kuin talojen seinilläkin. Parhaiten lukit viihtyvät varjoisissa kosteissa paikoissa. Lukkeja tunnetaan Suomesta 17 laji, maailmanlaajuisesti 6500 lajia.

Rauniolukki. Kuva: Veikko Rinne

Metsälukki. Kuva: Veikko Rinne

Tuhatjalkaisiin (Myriapoda, myriapods) kuuluu monimuotoinen joukko eläimiä, joilla on enemmän kuin kahdeksan jalkaa – usein näyttää kuin niillä olisi tuhat jalkaa! Tuhatjalkaisiin kuuluvat juoksujalkaiset (Chilopoda, centipedes), kaksoisjalkaiset (Diplopoda, millipedes), harvajalkaiset (Pauropoda) ja sokkojuoksiaiset (Symphyla). Osa tuhatjalkaisista on kasvinsyöjiä, osa hajottajia ja osa petoja. Tuhatjalkaiset elävät pääosin maaperäkarikkeessa, jossa ne löytävät suojaisia ja kosteita suojapaikkoja – niitä löytääkin usein kivien alta, lahopuun suojista ja myös puiden koloista. Suomen harvajalkset ja sokkojuoksiaset ovat hyvin pieniä (1-8mm), juoksujalkaiset ja kaksoisjalkaiset taas voivat olla muutamasta millistä jopa kuuteen senttiin. 

Suomesta tuhatjalkaisia tunnetaan yhteensä 63 lajia. Näistä valtaosa, 28 lajia, on kaksoisjalkaisia, joilla on kaksi paria kävelyjalkoja jokaista ruumiin jaoketta kohti. Juoksujalkaisilla, joita on Suomessa 21 lajia, on ruumiin jaokkeissaan vai yksi pari jalkoja. Kaksoisjalkaiset ja sokkojuoksiaiset ovat lajimäärältään pienempi ryhmä ja näitä tunnetaan yhteensä 14 lajia. Maailmanlaajuisesti tuhatjalkaisia tunnetaan lähes 15 000 lajia.

Juoksujalkainen. Kuva: Riikka Elo

Kaksoisjalkainen. Kuva: Riikka Elo

Maaperäkarikenäytteistä voi löytää toisinaan myös maasiiroja (Isopoda,woodlice), jos on kerännyt kariketta kosteista paikoista kuten rannoilta, lehtikasoista ja komposteista. Siirat kuuluvat äyriäisiin ja niiden selkäpanssari koostuu jaokkeista. Ruumiinmuodoltaan siirat ovat litteitä ja soikeita, kooltaan 3-20mm. Siiroilla on seitsemän paria kävelyraajoja sekä päässä tuntosarvet.

Suomesta tunnetaan maasiiroja 25 lajia, mutta näistä vain noin kymmenen katsotaan varsinaisesti kuuluvan Suomen luontoon. Muita lajeja tavataan vain kasvihuoneista, jonne ne ovat kulkeutuneet puutarhakasvien mukana ja mahdollisesti siten levinneet myös Suomen luontoon niin sanottuina vieraslajeina. Maasiiroja tunnetaan maailmanlaajuisesti noin 5000 lajia.

Maasiira. Kuva: Riikka Elo

Maasiira. Kuva: Riikka Elo

Hyppyhäntäiset (Collembola, springtails) ovat yksi runsaimmista maaperäeläinryhmistä ja niitä elää Suomessa neliömetrillä metsämaassa noin 200 000 yksilöä ja 40 lajia. Niillä on kuusi jalkaa, päässä tuntosarvet sekä takaruumiissa hyppyhanko, jolla ne voivat ponkaista karkuun saalistajaa. Hyppyhanko ei kuitenkaan näy kaikilla lajeilla, jolloin niitä voi olla vaikea tunnistaa. Hyppyhäntäiset ovat kooltaan 0,5-4 mm, ja niistä suurimmat lajit voikin nähdä paljain silmin ilman mikroskooppia kun maaperäkariketta tutkii lähemmin. Hyppyhäntäiset ovat väriltään harmahtavia, ruskeita, valkoisia, sinsiä tai värikkään raidallisia. Ruumiinmuodoltaan ne voivat olla pitkulaisia tai pallomaisia. Hyppyhäntäiset ovat maaperän hajottajia, eli ne syövät kuollutta kasviainesta, sienirihmastoa ja bakteereja, leviä ja siitepölyä. Suomessa on hyppyhäntäisiä noin 240 lajia, maailmanlaajuisesti tunnetaan noin 6000 lajia.

Pallohyppyhäntäinen. Kuva: Riikka Elo

Hyppyhäntäinen. Kuva: Riikka Elo

Muurahaiset (Formicidae, ants) ovat monille tuttuja maanpinnan vipeltäjiä. Muurahaiset ovat hyönteisiä, joilla on kaikilla kuusi jalkaa, sekä erilliset ja etu- takaruumis sekä pää. Päässä hyönteisillä on tuntosarvet, jotka muurahaisilla ovat hauskasti polvitaitteiset. Yleisimmin tavattavat muurahaisyksilöt ovat työläisiä, joilla ei ole siipiä. Muurahaisten lisääntyvillä yksilöillä (kuningatar ja koiraat) on siivet. Muurahaiset ovat väriltään mustia, ruskeita, keltaisia tai mustaruskeita, kuten kekomuurahaiset. Suomessa muurahaiset ovat kooltaan 2-20mm. Muurahaiset ovat aitososiaalisia hyönteisiä, jotka toimivat yhteistyössä lajitoveriensa kanssa. Jotkin lajit rakentavat suuria muurahaiskekoja havunneulasista, lehtiruodista, ja muusta kasvimaterialista sekä hiekasta ja kivistä. Muurahaiskeoissa on selkärangattomille eläimille sopiva pienilmasto, eli sopiva lämpötila ja kosteus, jolloin se sopii myös monien muidenkin selkärangattomien elinympäristöksi. Näitä sanotaan muurahaisten pesävieraiksi, ja muurahaiskeot ovatkin oiva kohde löytää monenlaisia maaperäeläimiä! Suomesta tunnetaan noin 60 muurahaislajia, maailmanlaajuisesti noin 15 000 lajia.

Kekomuurahainen. Kuva: UEF / Jouni sorvari

Norkomuurahainen. Kuva: Veikko Rinne

Kovakuoriaiset (Coleoptera, beetles) ovat yksi suurimmista hyönteisryhmistä ja siihen kuuluu petoja, kasvinsyöjiä, sienensyöjiä ja loisia. Kovakuoriaisilla on, kuten muillakin hyönteisillä, kuusi jalkaa sekä päässään tuntosarvet. Kovakuoriaisilla on keskiruumiissaan kovat peitinsiivet, josta ryhmä saakin nimensä. Peitinsiipien alla ovat lenninsiivet, joten kovakuoriaisia tapaakin paljon lentelemässä kasvillisuuden seassa. Monet lajit ovatkin elintavoiltaan pitkälle erikoistuneita, ja elävät esimerkiksi vain yhden kasvilajin varassa. Kovakuoriaisia, esimerkiksi maakiitäjäiset-heimon lajeja, tapaa usein myös maaperäkarikkeessa, lahopuussa ja puun koloissa, joista ne saavat suojaa pedoilta sekä kuivuudelta ja kuumuudelta. Kovakuoriaiset ovat yksi lajirunsaimmista hyönteisryhmistä ja niitä tunnetaan Suomesta 3800 lajia, maailmanlaajuisesti noin 360 000 lajia. 

Kovakuoriainen. Kuva: Riikka Elo

Korvakärsäkäs. Kuva: Veikko Rinne

Maaperässä elää runsas joukko erilaisia matoja, kuten lieroja (Lumbricidae, earthworms), änkyrimatoja (Enchytraeidae, potworms) ja sukkulamatoja (Nematoda, roundworms). Lierot ja änkyrimadot luokitellaan harvasukasmatoihin, jotka tunnistaa jaokkeellisesta ruumiista. Sukkulamadoilla taas ruumiissa ei nähdä jaokkeita. Lierot ovat väriltään punaruskeita ja näistä madoista suurikokoisimpia; niiden pituus vaihtelee muutamasta sentistä jopa kymmeniin sentteihin. Änkyrimadot ja sukkulamadot ovat hyvin pieniä ja vaaleita, jopa läpikuultavia. Änkyrimadot voivat olla kooltaan muutamasta millistä pariin senttiin, ja sukkulamadot muutamasta mikrometristä muutamaan milliin. Maaperän lierot, änkyri- ja sukkulamadot ovat maaperän hajottajia ja syövät lahoavaa kasviainesta, bakteereja ja sienirihmastoa. Sukkulamatoja esiintyy neliömetrillä metsämaata miljoonia, änkyrimatoja joitain tuhansia ja lieroja taas joitain kymmeniä. Ne kaivavat maaperään tunneleita, joten ne ovat merkittäviä maaperän muokkaajia. Lieroja tunnetaan Suomesta 16 lajia, maailmanlaajuisesti noin 650 lajia. Änkyri- ja sukkulamadot ovat hyvin heikosti tunnettuja, eikä niiden lajimäärää tiedetä. 

Liero. Kuva: Riikka Elo

Sukkulamatoja. Kuva: Riikka Elo

Maaperässä elää matojen lisäksi myös paljon matoja muistuttavia hyönteistoukkia (insect larvae), kuten kovakuoriais-, pistiäis-, perhos-, ja kaksisiipistoukkia (kärpäset ja vaaksiaiset). Hyönteistoukat voivat muistuttaa matoja, mutta niillä on usein toukkajalat, joita on korkeintaan kolme paria. Hyönteisten toukilla on usein selkeästi erottuva pääpuoli, jossa voi nähdä suuosat sekä jonkinlaiset pistesilmät, joita madoilla ei ole. Hyönteistoukat kehittyvät aikuisiksi maaperäkarikkeessa sopivan kosteassa ja lämpimässä ympäristössä pedoilta suojissa. Aikuistuttuaan valtaosa hyönteisistä siirtyy maaperästä muihin elinympäristöihin siipiensä avulla, mutta esimerkiksi jotkin kovakuoriaiset jatkavat elämää maaperässä myös aikuisena. 

Karikkeessa voi joskus tulla vastaan myös esihyönteisiä (Protura, coneheads) ja kaksisukahäntäisiä (Diplura, bristletails), jotka pitkulaisen ruumiinmuotonsa vuoksi muistuttavat hyönteistoukkia. Esihyönteiset ovat pieniä, alle millimetrin mittaisia, kun taas kaksisukahäntäiset voivat olla kooltaan noin 5mm. Näistä ryhmistä tiedetään hyvin vähän. Esihyönteisiä tunnetaan Suomesta kolme lajia ja kaksisukahäntäisiä vain yksi laji.

Hyönteistoukkia. Kuva: Riikka Elo

Esihyönteinen ja kaksisukahäntäinen. Kuva: LUOMUS / Jani Järvi

Maaperästä voi löytää edellä mainittujen selkärangatonryhmien lisäksi myös luteita, kaskaita, kirvoja, pihtihäntiä, torakoita ja toukkasukahäntäisiä, sekä kaikkien mainittujen ryhmien nuoruusvaiheita. Maaperässä on siis monenlaista vipeltäjää! Lisää maaperäeläimistä ja niiden merkityksestä ekosysteemissä voit lukea myös Maaperän sankarit -sivuilta!

Lyhenteet kuvatiedoissa: Luomus=Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto, ZMUT= Eläinmuseo/ Biodiveristeettiyksikkö, Turun yliopisto ja UEF= Itä-Suomen yliopisto.