Tietoa

Auto esiteltiin marraskuussa vuonna 1982 täyttämään mallistossa ollut rako E-sarjan alapuolella. 190-sarjan korimallina oli saatavana ainoastaan 4-ovinen sedan, lempinimellä "tenavatähti". Vaikka auto oli "Pikkumersu" siinä oli kuitenkin kehittynyttä tekniikkaa, mm. monivarsituenta takana. Mallin ilmanvastuskerroin oli myös pieni ja kaikki autot olivat myös vanhoihin Mercedeksiin verrattuna varsin suorituskykyisiä. Varusteluettelosta löytyi mm. ABS-jarrut ja turvatyynyjä. Tästä kokoluokasta kehittyikin Mercedekselle kannattava luokka ja vuodesta 1983 lähtien 190-sarjaa ja sen seuraajaa C-sarjaa on vuoteen 2006 mennessä myyty maailmassa noin 6,9 miljoonaa kappaletta.

Frankfurtin autonäyttelyssä vuonna 1983 esiteltiin mallistoon ensimmäinen diesel (190 D) ja urheilullinen 190 2.3-16. 2.3-16-mallissa käytetty rivinelonen oli Mercedeksen urheilullisissa autoissa nähdyistä moottoreista ensimmäinen laatuaan. Moottori (M102) oli suunniteltu yhteistyössä brittiläisen Cosworthin kanssa. 136 kilowattinen moottori kiihdytti auton 0-100 km/h:een 7,5 sekunnissa ja huippunopeus oli 235 km/h. Moottorin jatkona oli sopivasti välitetty viisiportainen manuaalivaihteisto. Vakiovarustukseen kuului myös automaattisesti säätyvä takajousitus. Korin muodot oli suurine etu- ja takahelmoineen muutettu vastaamaan suorituskykyä ja takaluukun päällä oli pieni spoileri.

Syksyllä 1988 190-sarja koki uudistuksen. Ulkonäkö muuttui uusien puskurien ja kylkiin lisättyjen muovien myötä. Istuimiet vaihtuivat parempiin ja verhoilut uudistuivat.

1992 saataville tuli Avantgarde-erikoismallit. Vaihtoehtoja oli kolme; Rosso, Verde ja Azzurro. Kutakin mallia valmistettiin rajoitettu määrä. Perusmalleista poiketen puskurit sekä kylkien muovit olivat korinväriset, sisustat oli verhoiltu erikoisesti ja varustelu oli kattavampi. Autoista löytyivät mm. sähköantenni, sähköikkunat ja kattoluukku, ulkolämpötilan näyttö, takaniskatuet ja 15-reikäiset alumiinivanteet. Halvin 49 875 DM:n hintaan oli punainen Rosso 1,8-litraisella bensiinimoottorilla. Rossoja valmistettiin noin 2300 kappaletta. Vähän kalliimpi 65 500 DM:n hintaan oli vihreä Verde, joka oli varustettu 2,5-litraisella dieselmoottorilla. Verde oli harvinaisin, sillä niitä valmistettiin vain noin 750 kappaletta. Kallein malli oli sininen Azzurro, joka oli varustettu 2,3-litraisella bensiinimoottorilla. Varustelu oli runsasta ja urheilullinen sportsline-osien ansiosta. Sähköikkunat olivat joka ovessa, keskikonsolissa oli hiilikuitusomisteet, sisusta oli nahkaa ja penkkien muotoilu urheilullinen. Alusta oli hiukan matalampi ja jäykempi. Muutamissa yksilöissä oli myös ilmastointi ja automaattivaihteisto. Azzurroja valmistettiin noin 950 kappaletta.