Pedagoginen osaaminen
Oppimisprosessien suunnittelussa, toteuttamisessa, eriyttämisessä, arvioinnissa ja kehittämisessä vahvuuteni ovat suunnittelussa ja toteuttamisessa, koska esimerkiksi tunnin tavoitteiden ja sisältöjen perustelua on tullut harjoiteltua yliopistossa. Koko luokan kohdalla eriyttämiseen ja oppimisprosessien kehittämiseen liittyvä kokemukseni on todella vähäistä. Eriyttämiseen vaikuttava asia on yleistynyt erityisoppilaiden integraatio yhä enemmän tavallisiin perusasteen luokkatilanteisiin. Eriyttämisen tarve kun kuitenkin kasvaa asetettavien tavoitteiden, käytetyn oppimateriaalin, työmuotojen ja suoritettavien arviointien osalta. (Salminen 2012.) Eriyttäminen onkin yksi asioista, jonka uskon aiheuttavan haasteita opettajana toimiessani. Minua mietityttää myös pedagogisen auktoriteettini riittäminen, koska oppilaiden opettaminen vaatii sitä. Haluaisin olla pidetty opettaja ja saada aidon yhteyden oppilaisiin sekä yksilöinä että ryhmänä. Ymmärrän arvioinnin olevan monitahoinen asia ja siihen liittyy olennaisesti palaute. Rakentavan palautteen antaminen on myös asia, jonka koen olevan hankalaa. Rakentavan palautteen tulee olla informatiivista eikä keskittyä pelkästään oikeisiin vastauksiin. Motivaatiota ja oppimista voidaan tukea rakentavan palautteen avulla. (Lonka 2015.)
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin