Koulun toimenpiteet
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki jakautuu kolmeen vaiheeseen: yleiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen. Opetuksen ja tuen järjestämisen lähtökohtana ovat opetusryhmän sekä yksittäisen oppilaan vahvuudet ja kehitystarpeet. Tuki on joustavaa, pitkäjänteisesti suunniteltua ja tarpeen mukaan muuttuvaa.
Yleinen tuki
Yleistä tukea saavat kaikki koulumme oppilaat. Opetuksen eriyttäminen on kaikkeen opetukseen kuuluva ensisijainen keino ottaa huomioon opetusryhmän tarpeet ja oppilaiden erilaisuus. Opettaja arvioi tuen tarvetta ja tarjoaa tukea opetustilanteissa. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden asiantuntijoiden yhteistyönä.
Tehostettu tuki
Tehostettua tukea annetaan silloin, kun yleinen tuki ei riitä. Tuki perustuu opettajien pedagogiseen arvioon ja se on luonteeltaan vahvempaa ja säännöllisempää kuin yleinen tuki. Tehostetun tuen vaiheeseen siirryttäessä oppilas yleensä tarvitsee samanaikaisesti useita tukimuotoja. Tehostetun tuen avulla tuetaan suunnitelmallisesti oppilaan oppimista ja koulunkäyntiä. Tuen tehtävänä on ehkäistä ongelmien kasvamista, monimuotoistumista ja kasautumista. Tehostetussa tuessa oppilaalle laaditaan oppimissuunnitelma yhteistyössä oppilaan ja huoltajan kanssa.
Erityinen tuki
Erityistä tukea annetaan niille oppilaille, joiden kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muilla tukitoimilla. Erityisen tuen tehtävänä on tarjota oppilaalle kokonaisvaltaista ja suunnitelmallista tukea niin, että oppilas voi suorittaa oppivelvollisuutensa ja saa pohjan opintojen jatkamiselle peruskoulun jälkeen. Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta sekä muista perusopetuksen tukimuodoista. Erityistä tukea tarvitsevat oppilaat opiskelevat joko erityisluokassa tai yleisopetuksen luokassa. Jolaiselle oppilaalle suunnitellaan mahdollisimman yksilöllinen tuki.
Erityisen tuen antamisesta tehdään hallintopäätös, joka perustuu pedagogiseen selvitykseen. Erityisen tuen antamiseksi oppilaalle laaditaan henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). Suunnitelmassa määritellään mm. opiskelun erityiset painoalueet, oppilaan edistymisen seuranta ja arviointi, oppilaan mahdollisuus osoittaa osaamisensa eri tavoin, arviointitavat ja ajankohdat, oppilaan itsearviointi sekä muut pedagogiset ratkaisut. Erityisen tuen päätökset ovat määräaikaisia ja ne tarkistetaan ennen toisen luokan loppua ja viidennen luokan keväällä tai kuudennen luokan syksyllä.
Tukiopetus
Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan sairauden tai muun syyn vuoksi tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada tukiopetusta. Tukiopetusta järjestetään tilapäisesti tuen tarpeessa oleville oppilaille pääasiassa oman luokanopettajan johdolla. Suomi toisena kielenä -oppiainetta opiskeleville oppilaille on varattu erillinen tukiopetuskiintiö.
Laaja-alainen erityisopetus
Laaja-alaista erityisopetusta on tuen kaikilla portailla. Koulun kahden laaja-alaisen erityisopettajan työnjako sovitaan lukuvuoden alussa. Työnjakoa muutetaan lukuvuoden aikana tarpeen vaatiessa.
Tulevat ensimmäisen luokan oppilaat
Tehostetussa tai erityisessä tuessa olevien esikoululaisten ensitieto-oppilashuoltopalaverit pidetään vuosittain viikoilla 11-12. Lapsen ensitieto annetaan vanhempien luvalla siihen kouluun, joka on osoitettu koulupäätöksessä. Ensitieto-oppilashuoltopalavereissa ovat läsnä vanhemmat, lastentarhanopettaja esikoulusta, varhaiskasvatuksen erityisopettaja (veo) ja koulun moniammatillinen asiantuntijaryhmä. Ensitietopalaverissa pohditaan oppilaan mahdollisia opetukseen liittyviä tarpeita ja järjestelyjä.
Tulevien 1.-luokkalaisten vanhemmille järjestetään vanhempainilta keväällä. Vanhempainillan jälkeen toukokuussa järjestetään tulevien 1.-luokkalaisten kouluun tutustumispäivä omassa tulevassa luokassa. Koululle siirretään tietoa esiopetuksen oppilaista vanhempien allekirjoittamalla tiedonsiirtolomakkeella. Tarvittaessa järjestetään tiedonsiirtopalavereja vanhempien kanssa.
Esi- ja alkuopetuksen yhteistyösuunnitelma laaditaan ensimmäisten luokkien luokkatasovastaavan johdolla yhdessä lähialueen esiopetusväen kanssa. Suunnitelma arvioidaan keväällä.
Toiselta luokalta kolmannelle siirtyminen
Toisella luokalla oppilaiden kotiin jaetaan Opas 3. luokalle siirtyville, jossa kerrotaan Kuopion kaupungin painotusvalinnoista (luma-, liikunta-, musiikki- ja tanssiluokat) ja A1-kielivalinnasta. Kolmannella luokalla tiedotetaan A2-kielivalintamahdollisuuksia ja mahdollisesti järjestetään myös vanhempainilta.
Yläkouluun siirtyminen
6.-luokkalaiset vierailevat oman koulupolkunsa mukaisessa yläkoulussa. Yläkoulun oppilaanohjaaja vierailee 6. luokissa kevätlukukauden aikana. Vanhempainilloista vastaavat yläkoulut. Luokanopettajat ja erityisopettajat huolehtivat pedagogisesta tiedonsiirrosta yläkoulujen erityisopettajille mm. tuen järjestämisen ja luokkien muodostamisen helpottamiseksi. Tarvittaessa järjestetään tiedonsiirtopalavereja, joihin huoltajat kutsutaan mukaan.
Kerhotoiminta
Iltapäiväkerho 1-luokkalaisille ma-pe klo 12-16.
Voimme järjestää myös muita lyhytkestoisia kerhoja lukuvuoden mittaan budjetin sallimissa rajoissa.
Liikunta- ja kulttuuritapahtumia
Uimaopetukseen osallistutaan kaupungin uimaopettajien kutsumana (2-4 lk:t). Lisäksi hyödynnetään Lippumäen uimahallia.
Järjestetään yleisurheilu- ja hiihtotapahtumia eri luokka-asteille. Osallistutaan kaupungin yhteisiin eri lajien kilpailutapahtumiin mahdollisuuksien salliessa.
Osallistutaan kulttuuripolun tarjontaan. Koululla voi vierailla lukuvuoden aikana muutamia esiintyjiä / ryhmiä. Lisäksi käydään resurssien sallimissa puitteissa elokuvissa, teatterissa, konserteissa jne.
Oppilashuolto
Koulullamme toimii kaksi erilaista oppilashuoltoryhmää: yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä ja yksilökohtainen asiantuntijaryhmä. Oppilashuoltoryhmien tavoitteena on tukea oppilaan hyvää koulutyötä, psyykkistä ja fyysistä terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia. Kaikki oppilashuoltoryhmät ovat monialaisia eli ryhmässä on opetushenkilöstön lisäksi kouluterveydenhuoltoa, psykologi- ja kuraattoripalveluja edustavia jäseniä käsiteltävän asian tarpeen mukaan.
Yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä
Koulukohtaisen yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän keskeinen tehtävä on yhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen sekä muun yhteisöllisen oppilashuollon edistäminen. Ryhmän tehtävänä on suunnitella, kehittää, toteuttaa ja arvioida koulun oppilashuoltoa. Ryhmään voivat kuulua rehtori, erityisopettajat, luokanopettaja, koulupsykologi, koulukuraattori, terveydenhoitaja, koululääkäri, vanhempien ja oppilaiden edustajat. Ryhmä voi tarvittaessa kuulla asiantuntijoita. Yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä kokoontuu lukuvuosittain vähintään kahdesti.
Yksilökohtainen asiantuntijaryhmä
Asiantuntijaryhmä kootaan yksittäisen tai oppilasryhmän tuen tarpeen selvittämiseksi ja oppilashuollon palvelujen järjestämiseksi. Tavoitteena on löytää ratkaisuja oppilaan fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin liittyvissä henkilökohtaisissa asioissa. Yksilökohtaisen asiantuntijaryhmän kokoaa opetushenkilöstön tai oppilashuollon palveluiden edustaja, jolle asia on ilmoitettu. Ryhmän kokoaja vastaa, että ryhmällä on toimintaansa varten oppilaan tai jos hänellä itsellään ei ole edellytyksiä arvioida suostumuksensa merkitystä, huoltajan kirjallinen suostumus. Ryhmän kokoonpano perustuu tapauskohtaiseen harkintaan ja käsiteltävään asiaan. Huoltajien ja oppilaan läsnäolo on tarpeen asioita käsiteltäessä. Yksilökohtainen asiantuntijaryhmä kokoontuu tarvittaessa. Ryhmän tapaamisesta laaditaan oppilashuoltokertomus, joka talletetaan koulun arkistoon oppilashuoltorekisteriin.
Oppilashuoltotyö on luottamuksellista ja vapaaehtoista. Toimintaa ohjaavat tietosuojaa ja salassapitoa koskevat säädökset.
Moniammatillinen kokous
Kolmiportaiseen tukeen, kurinpidollisiin asioihin tai koulunkäynnin laiminlyöntiin liittyvät asiat käsitellään moniammatillisessa oppilashuoltokokouksessa. Ryhmän kokoonpano perustuu tapauskohtaiseen harkintaan ja käsiteltävään asiaan. Läsnä on usein oppilashuollon henkilöstöä opetushekilöstön lisäksi. Moniammatillisen kokouksen tavoitteena on oppilaan pedagogisen tuen järjestäminen sekä kolmiportaisen tuen eri tuen vaiheiden käsittely. Huoltajia kuullaan asiaa valmisteltaessa ja tarvittaessa sekä huoltajat että oppilas voivat olla läsnä. Ryhmä kokoontuu tarpeen mukaan.
Koulupsykologi
Koulupsykologi Maria Vesterinen on tavattavissa Aurinkorinteen koululla pääsääntöisesti maanantaisin ja joka toinen perjantai, tarvittaessa muulloinkin.
Koulupsykologiin tavoittaa numerosta 044718 5258.
Koulupsykologi on mukana sekä yhteisöllisessä että yksilökohtaisessa oppilashuoltotyössä. Lisäksi hän on mukana kolmiportaisen tuen moniammatillisessa käsittelyssä. Koulupsykologin vastaanottotyössä työtapoina ovat keskusteluapu sekä psykologin tutkimukset liittyen oppimiseen, keskittymiseen ja tunne-elämään. Vanhemmat ja lapsi voivat ottaa yhteyttä suoraan aina halutessaan tai esimerkiksi opetushenkilöstön, koulukuraattorin tai kouluterveydenhuollon suosituksesta.
Koulukuraattori
Koulukuraattori Helena Karp on tavattavissa Aurinkorinteen koululla pääsääntöisesti tiistaisin ja perjantaisin, tarvittaessa muulloinkin.
Kuraattorin tavoittaa numerosta 044 718 4118.
Koulukuraattorilta saa apua, kun lapsella tai nuorella on pulmia koulunkäynnissä (esim. levottomuus, poissaolot, koulumotivaatio), kaverisuhteissa tai hänen elämässään tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat koulunkäyntiin.
Koulukuraattori
- toimii yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän, sekä tapauskohtaisesti yksilökohtaisen asiantuntijaryhmän ja moniammatillisen kokouksen jäsenenä
- tarjoaa keskusteluapua lapsille ja vanhemmille erilaisissa ongelmatilanteissa
- tekee yhteistyötä vanhempien, opettajien ja erityisopettajien kanssa toimivien ratkaisujen löytymiseksi
Koulukuraattorin ja -psykologin työn tavoitteena on oppilaan, vanhempien ja koulun tukeminen niin, että oppilas selviytyisi koulunkäynnistä mahdollisimman hyvin omien edellytystensä mukaisesti ja saisi tarvitsemansa tuen.
Kouluterveydenhoito
Terveydenhoitaja pyrkii käymään säännöllisesti opettajainhuoneessa ja osallistuu myös tarvittaessa kokouksiin ja oppilashuoltoryhmiin. Opettaja ottaa tarvittaessa yhteyttä terveydenhoitajaan esim. oppitunnin pitämiseksi jostain terveyteen liittyvästä aiheesta. Terveydenhoitaja osallistuu tarvittaessa vanhempainiltoihin.
Yksi koulunkäynninohjaajista tarkastaa EA-kaappien sisällön viikottain. Hän täydentää puutteet.
Kouluruokailu
Joka päivä ruokailutilanteessa ohjataan ja valistetaan oppilaita. Opettaja ruokailee oman luokkansa kanssa. Myös ravintolan henkilökunta valvoo ruuan ottamista. Kaikki ruokalassa olevat aikuiset suorittavat valvontaa koko ruokalassa olonsa ajan.
Suuren oppilasmäärän ja kouluravintolan sujuvan toiminnan vuoksi ruokailut alkavat klo 10.15 ja päättyvät 12.00. Ruokailutaukoon käytetään välitunti mukaan luettuna yhteensä 30 minuuttia.
Koulukuljetus
Tietoa on koulumme nettisivuilla. Koulusihteeri tiedottaa aikataulut ko. oppilaille.
Koulunkäynninohjaajat valvovat ko. oppilaita.