terveellisen ruoan pakkomielle ja syömishäiriöstä toipuminen

Sitä kutsutaan terveellisen ruoan pakkomielteeksi eli ortoreksia. Siihen sairastuneella huomio kohdistuu korostuneesti ruoan laatuun sen tuottaman nautinnon sijaan. Pakkomielteinen terveellisyyden tavoittelu voi johtaa runsaaseen painon putoamiseen, joskus myös anoreksiaan.

Tyypillinen ortorektikko saattaa kuluttaa suurimman osan päivästään aterioiden suunnitteluun, ruoka-aineiden hankintaan ja ruoan valmistamiseen. Ortorektikot voivat myös yrittää käännyttää ystäviään oikeinsyöjiksi, ja he saattavat tuntea ylemmyydentunnetta ”epäterveellisesti” syöviä kohtaan.

Ortoreksia ei useinkaan ole hengenvaarallista, mutta se voi rajoittaa elämää kohtuuttomasti ja äärimuodossaan muuttuu henkiseksi vankilaksi. Ruokavaliosta poikkeaminen voi aiheuttaa sietämätöntä ahdistusta ja syyllisyyttä epäonnistumisesta. Ortoreksia voi rajoittaa tavanomaista arkea ja sosiaalista elämää, sillä usein ortorektikon mielestä ainoastaan kotona tehtyä ruokaa voi syödä ja muualla tarjottu on syömäkelvotonta.

Ortoreksiaan sairastuvat tyypillisimmin ihmiset, jotka pyrkivät elämään terveellisesti ja hallitsemaan elämäänsä. He haluavat syömiseen tiukat ja selkeät ohjeet, jotka antavat heille turvallisuudentunnetta.Ortorektikkoja arvellaan olevan jo enemmän kuin anorektikkoja ja bulimikkoja.Ortoreksia on helppohoitoisempi kuin muut syömishäiriöt, ja jo keskusteluapu voi auttaa.


Toipuminen on yksilöllinen prosessi, aivan kuten jokainen sairastuminenkin on oma yksilöllinen tarinansa. Toipumisessa ja paranemisessa on kuitenkin joitain kaikille yhteisiä piirteitä. Toipuminen edellyttää sitä, että sairastunut uskaltaa uhmata sairauden mukanaan tuomia käyttäytymis- ja ajattelukuvioita. Tällaisia ovat esimerkiksi ajatukset, kuten "en saa syödä aamupalaa, ellen ole juossut ennen sitä x kilometriä" tai "jos tänään syön x määrän ruokaa, huomenna voin syödä ainoastaan..." tai "en voi syödä ravintolassa tai muiden valmistamaa ruokaa, koska en tiedä, mitä annos sisältää" tai "jos en tänään tee 'sitä, tätä ja tuota', olen huono ja laiska ihminen" tai "en voi nukkua enempää kuin x tuntia, koska nukkuminen on merkki laiskuudesta eikä kuluta energiaa yhtä paljon kuin..."

Esimerkkejä syömishäiriön säännöistä on paljon. Löydät varmasti itse omasta elämästäsi paremmin sinulle sopivia ajatuksia, kuin mitä yllämainitut esimerkit, kun ajattelet asiaa tarkemmin. Jotta toipuminen on mahdollista, sinun on tunnistettava laihduttamista ja sen suunnittelua tukevat ajatusmallisi. Toipuminen ei nimittäin ole mahdollista, ellet uskalla luopua laihduttamiskierteestä, oli syömishäiriösi muoto sitten mikä tahansa.


Syömishäiriö on rankka sairaus niin mielelle kuin keholle. Syömishäiriöön kuuluu, että sairastunut ei usko kehon lähettämiä viestejä esimerkiksi nälästä, kylmästä ja väsymyksestä. Syömishäiriössä keho onkin jatkuvassa hälytysvalmiudessa ja uupumustilassa, ja siksi sairaus on pitkittyessään vaarallinen esimerkiksi sydämelle. Sairastunut ei välttämättä osaa ottaa tosissaan muiden varoituksia tai ei pysty muuttamaan käytöstään, vaikka itsekin pelkäisi sairauden seurauksia. - Syömishäiriö on otettava vakavasti. Vaikka valtaosa sairastuneista toipuu, ja vaikka toipuminen on mahdollista vielä pitkänkin sairaushistorian jälkeen, on myös heitä, jotka menehtyvät syömishäiriön aiheuttamiin komplikaatioihin.


Kuvahaun tulos haulle syömishäiriö

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin