Pyrin oppituntien suunnitteluvaiheessa luomaan tehtäviä, jotka olisivat mahdollisimman aktivoivia ja oppilaslähtöisiä. Oppituntini olivat pitkälti tehtäväpainotteisia, jolloin aiheita opiskeltiin yksilö- ja ryhmätehtävien kautta. Joissakin oppiaineissa pidin lyhyitä keskustelutehtäviä. Taululla diojen avulla erilaisia asioita läpikäydessä olin miettinyt etukäteen kysymyksiä aiheesta oppilaille, joiden kautta osallistin oppilaita opetukseen. Ryhmätöissä keskityin ohjaamaan oppilaita yhteiseen keskusteluun, ratkaisujen löytämiseen ja päätöksentekoon. Tässä opetusharjoittelussa en alussa uskaltanut tarpeeksi nopeasti puuttua työrauhaa häiritseviin tekijöihin, joka opetusharjoittelun alussa vaikeutti omaa toimintaani. Sain kuitenkin opetusharjoittelun edetessä vaadittua sopivaa työrauhaa, jotta jokaisella luokassa olevalla oli mahdollisuus keskittyä omaan tekemiseen. 

Muutaman oppitunnin pitämisen jälkeen huomasin, että luokan oppilailla on suuria eroja tehtävien tekemisen nopeudessa. Seuraavilla oppitunneilla otin huomioon, että jokaisessa oppitunnin vaiheessa on tarpeeksi tekemistä, jotta nopeimmat eivät joudu odottelemaan. Toisaalta pidin myös huolen, että aikaa oli riittävästi, jotta jokainen ehtisi saada vaaditut tehtävät valmiiksi sopivassa aikataulussa. Tässä huomasin, että läksyjen antaminen oli usein vaikeaa, koska oppilaat ehtivät tekemään niin eri verran tehtäviä. Muutaman kerran ratkaisin tilanteen antamalla oppilaille läksyksi yhteensä kaksi tehtävää, jotka he valitsivat oman etenemisnopeutensa perusteella. Tässäkin pitää tietysti olla tarkkana, että jokainen silti ehtii oppia tarpeeksi ja samat asiat ennen seuraavaan aiheeseen siirtymistä. Etenkin alussa vaikeuksia tuotti se, että en tuntenut oppilaita tarpeeksi hyvin pystyäkseni muokkaamaan tuntirakennetta jokaiselle sopivaksi. Kuten Saloviitakin (2013) tekstissään mainitsee, onnistunut eriyttäminen vaatii sen, että opettaja tuntee jokaisen oppilaan yksilöllisesti. Tulevaisuuden opettajan työssä helpottaa siis oman luokan oppilaantuntemus. Opettaessani jätin sopivan pituisia hiljaisia hetkiä oppilaille, jotta jokainen ehti saada ajatuksensa mukaan aiheeseen ja käsitellä juuri opetettua asiaa ennen uuteen asiaan siirtymistä.

Yhteisopettajuus tuntui sujuvan luontevasti. Olen usein ryhmätyötilanteissa sopeutuvainen ja kompromisseja tekevä jäsen, vaikka tuonkin myös omia mielipiteitäni esille. Yhteisopettajuudessa huomasin, että on tärkeää luoda alusta asti avoin, rehellinen ja luotettava ilmapiiri, jonka ansiosta yhteistyö sujuu mutkitta. Jyrhämä ym. (2016) sanovat, että yhteisopettajuudessa on tärkeää jaetut resurssit, jolloin opetuksessa hyödynnetään molempien ideoita ja konkreettista materiaalia rohkeasti ja avoimesti. Molempien tulee olla valmiita joustamaan ja yhteistyötämme auttoi se, että kumpikaan ei ollut turhan tarkka työmäärän jakautumisesta täydellisesti tasan. Tottakai kumpikin siis hoiti oman osansa, mutta jaoimme vastuuta tilanteen mukaan eri tavoin, jolloin työmäärä painottui kummallakin eri osiin opetusharjoittelua. Saloviita (2013) kertoo, että kun opettajat jakavat oppitunnin pitämisen keskenään ja toinen toimii välillä avustavan opettajan roolissa, on kyse täydentävästä opetuksesta. Käytimme tätä menetelmää, sillä oppitunteja pitäessämme onnistuimme melko automaattisesti jakamaan puheenvuorot ja ohjeistuksen antamiset suoraan opetustilanteessa ilman suurempaa etukäteen suunnittelua. Meille selkeää oli myös, miten puutumme erilaisiin työrauhaan ja oppitunnin etenemiseen liittyviin tilanteisiin. Kumpikin antoi myös työrauhan ja vapautta toiselle muokata tarvittaessa tuntisuunnitelmaa sekä oppitunnin etenemistä. 

Palautteen antamisessa oppilaille keskityin positiivisen palautteen lisäksi antamaan tarvittaessa kriittistä palautetta yhdestä tai kahdesta asiasta kerrallaan. Pyrin myös siihen, että annan palautetta erityisesti aiheeseen liittyvistä vaadituista asioista, joihin oli tarkoitus alunperinkin tehtävässä keskittyä. Koen itse ottavani palautetta vastaan avoimesti ja pohdin saamaani palautetta jälkikäteen mahdollisimman objektiivisesti. Samalla päätän, onko asia sellainen, johon haluan jatkossa luoda muutoksia ja voisinko kehittää toimintatapojani. Saadessani palautetta ohjaavalta opettajalta, yritin heti seuraavalla oppitunnilla ottaa käyttöön tai ainakin kokeilla hänen antamiaan neuvoja ja parannusehdotuksia. Kävimme ohjaavan opettajan kanssa useita itselleni merkityksellisiä keskusteluja opetustilanteista, jotka varmasti tulevat jäävään mieleeni pitkäksi aikaa. 

Tavoitteeni tähän opetusharjoitteluun oli oppia rentoutumaan ja keskittymään omaan tekemiseen, vaikka paikalla olisi muitakin aikuisia. Opetusharjoittelussa tulikin useita tilanteita, joissa opettajaopiskelija tuli seuraamaan oppituntiani. Opetusharjoittelun ohjaava opettaja myös sanoi ennen harjoittelua, että hänelle itselleenkin tulee edelleen paineita, kun muita aikuisia on seuraamassa opetusta. Tämä auttoi harjoittelun alussa rentoutumaan ja keskittymään omaan tekemiseen. Tavoitteena oli myös oman vuorovaikutusosaamisen kehittäminen ja uusien kehityskohteiden löytäminen tulevaisuuden opetusharjoitteluita varten. Huomasin, että tarvitsen vielä harjoitusta esimerkiksi ryhmän hallinnassa, oppilaiden yksilöllisyyden huomioimisessa sekä oppilaiden kohtaamisessa yksilöinä. Jyrhämän ym. (2016) mukaan opetustapahtumassa opettaja usein vuorovaikuttaa sekä yksilöllisesti oppilaan kanssa että koko ryhmän kanssa. He jatkavat, että suuri osa opetustapahtuman vuorovaikutusta on kuitenkin oppilaiden keskinäistä. Haluaisinkin löytää opetusharjoitteluissa tapoja, joilla saisin tietoa oppilaiden keskinäisestä keskustelusta oppitunnin aikana. Tällöin voisin opettajana nostaa yhteisesti esiin heidän käsiteltävästä aiheesta pohtimiaan asioita. 

Tulevaisuudessa haluan keskittyä myös luomaan keskustelutehtäviä, joissa olen myös itse opettajana jollakin tavalla mukana. Tuntuu, että tässä harjoittelussa valitsin usein tehtävien tekemistä oppitunneille, sillä se oli tuttua ja turvallista. Keskusteluiden aloittaminen ja ylläpitäminen luokassa kun vaativat taitoa ja tilannetajua, mutta haluaisin haastaa itseäni ja luoda myös oppilaille vaihtelevia oppimistapoja, joiden avulla he kiinnostuisivat käsiteltävästä aiheesta. Lonka (2015) muistuttaa, että tärkeää motivaation herättämisessä on se, että oppilaille luodaan haastavia ja mielekkäitä tilanteita ja tehtäviä, jotka sisältävät asiayhteyksiä käsiteltävään aiheeseen. Haluaisin vielä kehittyä luokan vuorovaikutusilmapiirin ylläpitämisessä ja erilaisten luokassa olevien ihmissuhteiden huomioimisessa. Haluaisin myös pystyä paremmin reagoimaan erilaisiin tilanteisiin, joissa selvästi tarvitaan kasvatuksellista näkökulmaa. Useamman kerran epäselvissä ja keskustelua vaativissa tilanteissa, jotka olivat tapahtuneet esimerkiksi välitunnilla, käännyin luokan oman opettajan puoleen ja annoin hänen hoitaa tilanteen oppilaiden kanssa. Tottakai tähän vaikuttaa myös se, että tulevaisuudessa oman luokan oppilaat tuntee paremmin yksilöinä ja osaa suhtautua opettajana erilaisiin tilanteisiin oikein. 

Tulevissa opetusharjoitteluissa haluaisin keskittyä kehittämään taitojani englannin aineenopettajana, koska tavoitteenani olisi toimia englannin opettajana tai opettaa eri oppiaineita englanniksi esimerkiksi englanninkielisessä koulussa. Tämän vuoksi haluan myös opettaa mahdollisimman paljon erilaisia oppiaineita, jotta saisin itsevarmuutta jokaisen oppiaineen opettamiseen, myös niiden, joissa koen olevani heikompi. Pidin opetusharjoittelun aikana englannin kielen kokeen ja tarkistin puolet oppilaiden kokeista. Keskustelimme siis jonkin verran arvioinnista englannin aineenopettajan kanssa, mutta arviointiin liittyen jäi vielä paljon selvitettävää seuraavia opetusharjotteluita varten. 

Lähteet:

Jyrhämä, R., Hellström, M., Uusikylä, K. & Kansanen, P. (2016). Opettajan didaktiikka. PS-kustannus.

Lonka, K. (2015). Oivaltava oppiminen. Kustannusosakeyhtiö Otava.

Saloviita, T. (2013). Luokka haltuun!: parhaat keinot toimivaan opetukseen. PS-kustannus.