Luokanopettajakoulutuksen myötä luottamus omaan asiantuntijuuteen on vahvistunut erityisesti opetusharjoittelujen myötä. Vaihtelevissa luokkahuonetilanteissa on ollut ilo huomata, miten kirjoista ja tutkimusartikkeleista luettu tieto siirtyy käytännön toimintaan järkeviksi pedagogisiksi ratkaisuiksi. Toisaalta olen myös kasvokkain sen tosiasian kanssa, että tullakseen ekspertiksi on ensin oltava noviisi. Kultaista harjoitteluohjaajaa lainatakseni totean kuitenkin, että oman kokemuksen puuttuessa voi kokemusta lainata kokeneelta. Siinä tieteellinen tieto kulkee ketjussa opettajasta toiseen.  Uusi opettaja raikkaine tietoineen ja näkemyksineen voi toimia koulussa uudistumisen laukaisijana, mikäli yhteisössä ehdotukset otetaan riittävän joustavasti vastaan (Välijärvi 2004, 25).

Wikipedia määrittää yliopiston korkeimmaksi tieteellistä opetusta tarjoavaksi laitokseksi. (Luettu 15.5.2020.) Jos luokanopettajankoulutus sisältää viisi vuotta tieteellistä opetusta, se voi olla vinkki siitä, että tulevassa työssä tieteellä voi olla jokin rooli. Opetukseen ei ole matemaattisia kaavoja. Mistään pedagogiikan osa-alueesta ei voida ennalta sanoa, että jos tällainen tilanne syntyy, siitä seuraa tätä. Luokkahuoneessa tapahtuu koko ajan kaikkea, ennustamatontakin. Tuntuisi väärältä perustaa oma työskentely luokanopettajana pelkästään arkiajattelulle, hyväksi havaituille toimintatavoille tai rutiininomaisille suorituksille. Tutkimusperustainen toiminta on loppujen lopuksi oppilaan oikeus.