suomen venäläiset
suomen venäläiset
Viimeisten 300 vuoden aikana venäläisiä on muuttanut Suomeen useissa yhteyksissä ja erilaisista syistä. Ensimmäinen muuttoaalto oli 1700-luvulla Vanhaan Suomeen. Venäläisiä asui tällöin muun muassa Viipurissa ja Muolaan Kyyrölässä.[3] Suomen suuriruhtinaskunnan aikana heitä muutti myös muualle myöhemmän Suomen alueelle. Myös Venäjän vallankumouksen jälkeen Suomeen tulleet venäläiset pakolaiset ja heidän jälkeläisensä lukeutuvat Suomen perinteisiin vähemmistöihin, ja heitä on nykyisin noin 5 000.[4] Tästä vähemmistöstä on käytetty nimitystä vanhavenäläiset.[5]
Uudempi Venäjältä Suomeen suuntautunut laajamittainen maahanmuutto alkoi 1990-luvun alussa Suomen päätettyä kohdella inkerinsuomalaisia Neuvostoliiton kansalaisia paluumuuttajina heidän suomalaisten sukujuuriensa perusteella. Venäläisten muutto Suomeen kiihtyi Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen 1991.[6]
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa asui vuoden 2020 lopussa 84 190 henkeä, jotka puhuivat venäjää äidinkielenään.[7] Tilastokeskuksen mukaan inkeriläiset ja suomensukuisten kansojen edustajat muodostavat lähes puolet venäjää puhuvien ryhmästä Suomessa.[8] Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2020 lopussa Suomessa asui 28 866 Venäjän kansalaista,[9] joista osalla on kaksoiskansalaisuus. Näiden lisäksi on Suomen kansalaisuuden saaneita ja Viron venäläisiä. Kaksi yleisintä muuttosyytä Venäjältä Suomeen ovat avioituminen ja inkerinsuomalaisten paluumuutto.[6]