Syntymekanismi

Tuki ja liikuntaelin sairauksille ei ole vain yksittäistä syytä, vaan ne ovat usein monien eri tekijöiden yhdistelmiä. Useimmat työperäiset tule-sairaudet kehittyvät ajan myötä. Fyysisiä syitä on muun muassa taakkojen käsittely kumartuneena tai taipuneena, toistuvat tai voimaa vaativat liikkeet, epämukavat asennot, nopeatempoinen työ ja pitkäaikainen istuminen tai seisominen samassa asennossa. Riskitekijöitä ovat ylipaino, liikunnan puute ja tupakointi. On havaittu, että normaalipainoisella, tupakoimattomalla ja liikunnallisesti aktiivisella henkilöllä on selvästi pienentynyt selkäkivun riski verrattuna ylipainoiseen, vähän liikuntaa harrastavaan ja tupakoivaan. Aineenvaihduntatekijöillä, kuten ylipainolla ja diabeteksella, on yhteys myös olkapääsairauksiin ja rannekanavaoireyhtymään. Painon hallinnalla voidaan todennäköisesti ehkäistä selkäkipua. Tule-vaivojen syntyyn vaikuttavia riskitekijöitä ovat sellaiset työhön, vapaa-aikaan, elintapoihin tai perimään liittyvät tekijät, jotka yksin tai yhdessä muiden tekijöiden kanssa voivat lisätä yksilön todennäköisyyttä sairastua tuki ja liikuntaelin sairauteen. -Valtteri