Kustannukset

Tuki ja liikuntaelinsairaudet tulevat kalliiksi ihmisille ja yhteiskunnalle. On arvioitu, että tule-sairauksien vuosittaiset kokonaiskustannukset Suomessa ovat jopa 3-4miljardia euroa. Kokonaiskustannusten tarkka arviointi on vaikeaa, koska kaikkia tule-sairauksien aiheuttamia kustannuksia ei ole tiedossa. Tule-kustannukset uhkaavat nousta lähitulevaisuudessa väestön ikääntymisen myötä. Suomen tuki- ja liikuntaelin liitto ry arvioi, että tule-sairaudet eivät tulevina vuosina vähene vaan päinvastoin kasvavat. Syitä on useita. Lapset ja nuoret liikkuvat entistä vähemmän ja ylipaino on lisääntynyt. Jopa rasvamaksaa todetaan nykyään useammin lapsilla ja nuorilla aikuisilla. Runsas älypuhelimien käyttö näkyy nuorten huonontuneessa ryhdissä. Työnteossa tule-sairaudet aiheuttavat eniten yli kymmenen päivän sairasoloja. -Valtteri