Etelä Suomi
Kaupunki lohja

Kaupunkirakenne on Lohjanharjun suuntainen nauhataajama, joka alkaa moottoritie E18:lta ja jatkuu Hanko–Hyvinkää-tien suuntaisesti Virkkalaan saakka. Nauhataajaman osia idästä lukien ovat Muijala, Perttilä, Lempolan kauppapuisto, Ventelä, Asemaseutu, Keskilohja, Ojamo, Tynninharju ja Virkkala. Uudenmaan suurin järvi, Lohjanjärvi, on suurelta osin kunnan alueella. Hormajärvi sijaitsee kokonaisuudessaan Lohjalla. Suomen suurin luonnon muodostama luola, Torholan luola, sijaitsee Lohjalla. Kunnan alueella on yhteensä 141 järveä ja lampea.

Lohjan seudun luontoa pidetään ainutlaatuisen rikkaana. Jalot lehtipuut, pähkinäpensaat ja lehtokasvit viihtyvät alueen kalkkikallioilla.^[11] Salpausselällä kasvillisuus on pääosin karua hiekkamaiden kuivaa mäntykangasta. Lohjanjärven seudun savikoilla kasvillisuus on rehevämpää, ja laajat kuusimetsät hallitsevat maisemaa. Kasvillisuutensa osalta Lohja sijaitsee pohjoisten boreaalisten havumetsien ja havumetsien ja lehtimetsien vaihettumisalueen, hemiboreaalisen vyöhykkeen rajaseudulla. Muuhun Etelä-Suomeen verrattuna alueella esiintyy erityisen paljon pähkinäpensasta ja sinivuokkoa. Oman leimansa kasvillisuuteen antaa myös kalkkipitoinen maaperä, jota on laaja esiintymä Lohjanjärven ympärillä. Kalkkivaikutus yhdistettynä järvien luomaan lauhaan mikroilmastoon, sekä lounainen sijainti, mahdollistavat Lohjan seudun runsaan lehtokasvillisuuden.

Lohjanjärven rannalla sijaitseva Karkalin luonnonsuojelualue on tunnettu laajoista pähkinäpensaslehdoistaan, toukokuisista valkovuokon ja keltavuokon muodostamista kukkameristään ja tammi-lehmusmetsistään. Eteläisen Suomen hienoimmat lehtoalueet saa aikaan kalkkipitoinen maa ja läheinen järvi, joiden ansiosta harvinaiset lehtokasvit viihtyvät. Paikkaan ihastui jo yli sata vuotta sitten arkkipiispa Gustaf Johansson.

Lohjanjärven rannoilla on myös muutama suojeltu Suomen oloissa ainutlaatuinen jalavalehto, joissa kasvaa runsaasti sekä kynäjalavaa että vuorijalavaa.

Lohjalla lienee myös Suomen tunnetuin luola, Torholan kalkkikiviluola. Se on Suomen suurin karstiluola, jollainen syntyy, kun hapan vesi liottaa kalkkikiven pois. Luola on 31 metriä pitkä ja alhaisimmillaan 9 metrin syvyydessä. Luolan alkuosa on helposti saavutettavissa, mutta viimeiseen kammioon, niin kutsuttuun Torholan kellariin joutuu ryömimään ahtaista koloista.

Karkalinniemen vieressä sijaitsee Karstun linnavuori, jolla arvellaan olleen yksi Suomen sadoista muinaislinnoista. Sen huipulta avautuvat komeat näköalat länteen Lohjanjärvelle. Paikalla on myös himmeä kalliomaalaus.

Kuvassa on maisema lohjanjärvelle Huhtasaaresta.






Etelä Suomi
Kaupunki Savonlinna

Savonlinnan keskusta on rakennettu osittain saarille, jotka erottavat Saimaan selät Haapaveden ja Pihlajaveden toisistaan. Kaupungin pinta-alasta yli kolmannes koostuu vesistöistä ja useista saarista. Haapa- ja Pihlajavettä yhdistävät kolme salmea lännestä itään päin lueteltuina ovat Laitaatsalmi, Haapasalmi ja Kyrönsalmi. Talvisalo jää Laitaatsalmen ja Haapasalmen väliin ja Vääräsaari Haapasalmen ja Kyrönsalmen väliin. Linnansaaren kansallispuisto ja Koloveden kansallispuisto sijaitsevat osittain Savonlinnan alueella.Jotka ovat hyviä nähtävyyksiä

Kuvassa on Olavinlinna








Pohjanmaa
Seinäjoki

Seinäjoen alue kuuluu Suomen suurimpaan yhtenäiseen tasankoalueeseen. Korkeuserot maanpinnasta mitattuna ovat alueella alle 10 metriä. Maaston absoluuttinen korkeus merenpinnasta luettuna on Seinäjoen keskustan alueella noin 50 metriä merenpinnasta nousten tasaisesti kohti kaupungin eteläosaa. Korkeuserosta huolimatta maan pysyy hyvin tasaisena. Maanpinnan verkkaisesta noususta johtuen alue vaikuttaa aaltoilevalta tasangolta. Varsinaisia korkeuseroja maastossa aiheuttavat Jouppilanvuoren tekovuori, joka on korotettu 118 metriin merenpinnasta, eli noin 70 metriin maanpinnasta ja Hallilanvuori, jonka relatiivinen korkeus maanpinnasta on 20 metriä.

Maaperältään Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaalle tyypillistä. Kiinteä kallioperä on pääosin pegmatiittigraniittia, joka näyttäytyy satunnaisesti paljaina kallionnyppylöinä. Irtonainen maalaji verhoaa kallioperän varsin paksulla kerroksella. Maalajeista yleisimmät ovat moreeni, savi ja turve. Turve on ollut pitkään maaperän peitekerrosta ja on kytöviljelyksen myötä vähentynyt erityisesti kaupunkikeskustan pohjoispuolella ja jokilaaksossa Törnävältä pohjoiseen. Turpeen alta esiin tulleisiin laajoihin savikenttiin on perustunut seudun laaja viljelys. Savi- ja turvemaiden väliset kohoumat ovat lähestulkoon moreenisoran peittämiä. Hiekkaa kaupungin alueella on niukasti.


Kuvassa seinäjoen nähtävyys




pohjanmaa
Alajärvi

Alajärvi on Pohjanmaan järviseudun suurin kunta, sekä sen ainoa kaupunki. Pitäjän luonnonoloissa on suuria alueellisia eroja. Pitkänomainen kaupunki ulottuu Suomenselän vedenjakaja-alueelta lähes Etelä-Pohjanmaan lakeudelle asti. Alajärven maisemia luonnehtivat laajat suot sekä useat pienet järvet ja joet.

Alajärveä on kuvassa

Lappi
Rovaniemi

Keskustan tuntumassa, Veitikanharjun eteläpuolella sijaitsee pieni, matala ja rehevä Harjulampi, yksi Suomen sadasta parhaasta lintukohteesta. Sieltä on tavattu 85 lintulajia, joista 32 (silkkiuikku, punajalkaviklo, pikkulokki ym.) pesii vakituisesti ja 17 satunnaisesti. Lammen lintutorni sijaitsee Yliopistonkadun ja Korvanrannan risteyksen kohdalla, ja sinne on risteyksestä viitoitus.

Auttikönkään putous ja uittoränni

Kaupunkialueelta itään noin 100 kilometriä sijaitsee Kemijokeen laskevassa Auttijoessa Auttiköngäs-niminen putous, jota kiertää 3,5 kilometriä pitkä luontopolku laavuineen. Siellä sijaitsevat myös historialliset uittopato ja -ruuhi.

Kaupunkialueelta noin 10 kilometriä lounaaseen, Sukulanrakan rinteellä Rautiosaaressa Valajaskosken voimalaitoksen lähellä, sijaitsee 14 hiidenkirnua. Niitä tutkittiin ja tyhjennettiin ensimmäisen kerran 1966-67, mutta paikalliset asukkaat ovat tienneet niistä paljon kauemmin. Yhden kansantarinan mukaan hiisi teki kirnut puolustusasemiksi, kun Ruotsista oli tulossa piispa seurueineen Kemijokivarteen vierailulle. Suurimmat kirnut ovat saaneet nimensä tarinoista. Isoin on noin 15 metriä syvä ja leveimmältä kohdaltaan noin 8 metriä leveä Paholaisen liemikirnu. Toinen iso on Paholaisen liemikirnun yläpuolella olevalla kalliolla sijaitseva, 9 metriä syvä ja leveimmältä kohdaltaan 6 metriä leveä Hiiden piilopirtti. Kolmas iso on 10 metriä syvä ja 2,5 metriä leveä Piispa Hemmingin kirnu. Hiidenkirnuille on opastus Kemijoen Itäpuolentieltä.

Rovaniemen alueella on yli tuhat vähintään hehtaarin laajuista järveä. Pinta-alaltaan suurimpiin kuuluvat Olkkajärvi, Norvajärvi, Vanttausjärvi, Sinettäjärvi, Perunkajärvi, Köyry ja Iso-Kaarni.

Rovaniemen lounaiskulmassa sijaitsee Pisavaaran luonnonpuisto, joka ulottuu osin Tervolan kunnan alueelle. Alueelle meneminen on luvanvaraista.

JärviSuomen

Kangasniemi

Suomen kauneimmaksi valittu Kangasniemi sijaitsee valtatie 13:n varressa, Jyväskylän ja Mikkelin välimailla. Pieksämäki sijaitsee myös Kangasniemen koillisnaapurissa. Suurimmat järvet kunnan alueella ovat Puula (Suomen 12:nneksi suurin järvi, järven pinta-ala oli vielä 1800-luvulla 8:nneksi suurin, mutta myöhemmin veden pintaa laskettiin noin 2,5 metrillä) ja Kyyvesi. Myös Kutemajärvi on tunnettu nimestään ja Etelä-Savon vuoden kylä -tittelistään. Kutemajärvi sijaitsee Pieksämäentien varrella. Muita alueen järviä ovat esimerkiksi Mallos ja Synsiö. Rantaviivaa Kangasniemellä on yli 1 550 kilometriä. Pääosa väestöstä asuu kunnan keskustaajamassa. Kunnassa on 3 596 kesämökkiä, ja kesäasukkaiden myötä asukasluku kaksinkertaistu

Pieksämäki

Pieksämäen maisemille luonteenomaisia ovat korkeat moreeniharjanteet. Näille harjanteille muodostui kiinteää asutusta jo 1400- ja 1500-luvuilta alkaen. Uusimmat tutkimukset osoittavat Pieksämäellä olleen yhtäjaksoista asustushistoriaa yli 5 000 vuoden ajan.

Pieksämäen pitäjä perustettiin vuosien 1574–1575 aikana. Pieksämäen keskuksena oli 1920-luvulle saakka Tienristin seutu Pieksämäen selänteellä. Ratkaisevaa muutosta merkitsi Savon radan valmistuminen vuonna 1889, vaikkakin Pieksämäen rautatieasema oli alkuaikoinaan varsin pieni. Pieksämäestä tuli risteysasema vuonna 1914, jolloin Savonlinnan ja Pieksämäen välinen rataosuus avattiin liikenteelle. Vuonna 1918 valmistui vielä rataosa Pieksämäeltä jyväskylään .Rautatieaseman kasvaessa sen läheisyyteen muodostui vähitellen uusi asuinalue.

1920-luvulla suunniteltiin Pieksämäen asemanseudun muuttamista taajaväkiseksi yhdyskunnaksi, ja arkkitehti Toivo Paatela laati tätä varten vuonna 1923 asemakaavaehdotuksen. Alueen maanomistajat kuitenkin vastustivat hanketta. Päätös kauppalan perustamisesta tehtiin vuonna 1929, ja Pieksämän kauppala erotettiin Pieksämäen pitäjästä vuonna 1930. Vuonna 1937 vahvistettiin professori Otto-Iivari Meurmanin laatima asemakaava. Soinen ja vetinen maaperä haittasi kuitenkin kauppalan rakentamista, minkä vuoksi läheisen Pieksänjärven pintaa oli laskettava. Järven laskuhanke saatiin päätökseen vuonna 1953.

Kauppalan asukkaat eivät hyväksyneet Pieksämä-nimeä, vaan käyttivät itsepintaisesti Pieksämäkeä. Myöskään Rautatiehallitus ei suostunut muuttamaan Pieksämäen aseman nimeä. Niinpä Pieksämä- ja Pieksämäki-nimien samanaikaisesta käytöstä aiheutui paljon sekaannuksia. Vuonna 1948 kauppalan nimi muutettiin takaisin Pieksämäeksi ja siitä tuli kaupunki vuonna 1962. Pieksämäen kauppalanseurakunta – vuodesta 1962 kaupunkiseurakunta – itsenäistyi Pieksämäen maaseurakunnasta vuoden 1956 alussa.

Suomen Kirkon Sisälähetysseura siirsi toimintansa 1944 Sortavalasta Pieksämäelle. Seura harjoitti kustannus- ja kirjapainotoimintaa, sekä ylläpiti opistoja. Paikkakunnalle perustettiin myös Bovallius-säätiön omistama Suomen ainoa kuulovammaisten talouskoulu, Valtionrautateiden veturimieskoulu ja monta muuta oppilaitosta. Puolustusvoimien nykyinen Ilmasotakoulu on perustettu Naarajärven lentokenttäalueelle 1940-luvun alussa Ilmavoimien Viestivarikko -nimisenä.

Teollisuusneuvos Lauri Saari vaikutti merkittävästi paikkakunnan ja sen talouselämän kehittämiseen 1930-1950-luvuilla toimitusjohtajana Pieksämäen Vehnämylly Oy:ssä, Matkalaukku Oy:ssä, Pieksämäen Puhelin Oy:ssä ja Elintarvikekoneet Oy:ssä, kauppalanvaltuustossa, kauppalanhallituksessa ja sähkö- ja vesilaitosten johtokuntien ja eri lautakuntien puheenjohtajana.

Maaseurakunnan puukirkko sijaitsee Pieksämäen kaupungin alueella. Sen kellotapuli on Pieksämäen vanhin rakennus. Keijo Strömin ja Olavi Tuomiston suunnittelema kaupunkiseurakunnan tiilikirkko toimii monitoimikirkon periaatteella. Kaupungin kolmas kirkko on Toivo Paatelan suunnittelema Pieksämäen ortodoksinen kirkko.

Pieksämäen kaupunki ja Pieksänmaan kunta yhdistyivät ja alueista muodostettiin uusi Pieksämäen kaupunki 1. tammikuuta 2007.^[10] Pieksänmaa muodostui vuoden 2004 alussa Pieksämäen maalaiskunnan, Jäppilän ja Virtasalmen liitoksessa.

VaaraSuomi

Joensuu

Joensuu sijaitsee Saimaan järvialueeseen kuuluvan Pyhäselän rannalla, johon kaupungin kahteen osaan jakava Pielisjoki laskee.

Kaupungin kokonaispinta-ala vuonna 2004 oli 120,3 km², josta maa-alueita oli 81,9 km². Väestötiheys maa-alueet huomioiden oli vuoden 2004 alussa 643 as./km². Vuoden 2005 kuntaliitoksen myötä Joensuun kokonaispinta-alaksi tuli 1 311,94 km², josta maa-alueita on 1 171,06 km². Vuoden 2009 kuntaliitoksen jälkeen kokonaispinta-ala on ollut 2750,96 km²

Kajaani

Kallioperältään Kajaanin alue jakaantuu kahteen selväpiirteiseen osaan. Länsiosassa Kajaaninjoen eteläpuolella on laaja yhtenäinen graniittialue. Itä- ja pohjoisosa taas ovat liuskekivien muodostamaa aluetta. Kaupungin keskustan kohdilta ulottuu muutaman kilometrin mittainen graniittikiila myös joen pohjoispuolelle. Sitä kiertää liuskevyöhyke, jossa on erilaisia gneissejä ja migmatiittia. Gneissivyöhyke jatkuu joen eteläpuolelle, jossa tavataan laajoja alueita myös kvartsiittia, kiilleliusketta ja fylliittiä. Kvartsiittia esiintyy erityisesti korkeimpien kohoumien kuten Lehtovaaran kallioperässä. Lehtovaaran alueella tavataan hieman myös dolomiittikallioperää. Kunnan länsiosassa on peridotiitti-, gabro- ja amfiboliittiesiintymiä

Tärkein kivennäismaalaji Kajaaninkin alueella on luonnollisesti moreeni. Moreenipeitteen paksuus vaihtelee ja se on kohoumien kohdalla ohuempi kuin alavammilla alueilla. Kuitenkin esimerkiksi Kajaanin kaakkoisosissa moreeni esiintyy paikoin drumliinimaisina muodostumina. Myös kumpumoreeneja tavataan Kajaanin eteläosassa. Kohoumien väliset notkelmat, samoin kuin laajemmat tasaiset alueet etenkin kaupungin länsi- ja eteläosissa ovat turvekerrostumien peitossa. Turvemaita on Kajaanin alueen eteläpuolella huomattavasti enemmän kuin pohjoisosassa. Glasifluviaalinen aines esiintyy harvoissa kohdin selväpiirteisinä harjumuodostumina. Yleisimmin sitä esiintyy laajoina tasanteina tai kuoppakenttinä. Kajaanin laajimmat lajittuneiden maalajien esiintymät liittyvät harjujaksoon. Hiekkaesiintymiä on myös muun muassa Koutalahdessa ja Vuoreslahden perällä. Savimaalajeja on pieninä esiintyminä esimerkiksi Paltaniemessä, Koutaniemessä ja Kajaaninjoen rannalla.

Kajaanin läpi kulkee huomattava harjujakso. Se alkaa Pohjois-Karjalan puolelta, kulkee Sotkamon kirkonkylän ja Vuokatin kautta Kajaaniin ja suuntautuu sieltä edelleen Manamansalon ja Rokuan kautta luodetta kohti. Kajaanin alueella harjujakson kuuluvat Matinmäen – Mustikkamäe nalue, Paltaniemi, Koutaniemi ja Ärjänsaari. Pekonkankaan – Salmijärven harjujakso kuuluu valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmaan. Suhteellisilta korkeussuhteiltaan pääosa Kajaanin alueesta on loivasti kumpuilevaa, lähinnä kankaremaata. Korkeusvaihtelut kasvavat itään ja pohjoiseen päin ja osassa aluetta avataan vuorimaatakin. Absoluuttinen korkeus kohoaa Oulujärven rannasta kohti itään ja kaakkoa. Kaupungin kaakkoisosassa Karsikkovaaran-Lahnasjärven seudulla keskikorkeus on yli 220 m, koillisosassa keskikorkeus on lähes 200 m. Yksi Kajaanin korkeimmista vaaroista on Sotkamon vastaisella rajalla kohoava Leihunvaara (263 m). Myös tunnettu Lehtovaara kohoaa yli 270 metrin. Kajaanin korkein vaara on Sotkamon vastaisella rajalla, jossa Vaaranmäen Kajaanin puoleinen korkein kohta on noin 293 metrin korkeudessa merenpinnasta. Kunnan länsiosassa maasto viettää loivasti etelästä pohjoiseen. Täällä myös on paljon ylävää kumpumaata, mutta alueen korkein kohouma Saaresmäki on vain 229 m.

Kajaaninjoen eteläpuolella, suunnilleen linjan Sarvivaara-Hoikankankaan eteläpuolisella alueella, maasto on poikkeuksellisen kivistä ja huuhtoutunutta. Muinaisen Sotkamon jääjärven purkausuomasto sijaitsi todennäköisesti juuri näillä kohdin. Uomia esiintyy koko Kattilamäen ja Sarvivaaran välisellä alueella ja viimeinen niistä on Sarvivaaran länsipuolella. Sotkamon jääjärven purkautuminen on alkanut noin 200 m nykyiseltä tasolta ja putouskorkeutta silloiselle Itämeren tasolle oli 25 m, joten alueella on täytynyt olla mahtavia koskia. Tämä selittää alueen nykyisen maaston kivisyyden ja huuhtoutuneisuuden.

Kajaanin alueen vedet kuuluvat pääasiassa Oulujärven vesistöön. Vain hyvin pieni osa vesistä kuuluu Vuoksen vesistöalueeseen. Oulujärven rantaa kuuluu pitkän matkaa Kajaaniin, pohjoisesta Jormuanlahden seudulta etelään aina Kouraniemen eteläpuolelle. Välillä sijaitsee muun muassa ennen jyrkistä vyöryvistä rannoistaan tunnettu Paltaniemi. Idässä Kajaanin alueeseen kuuluvat Sotkamon reitin länsipäässä Nuasjärvessä olevat kuluntalahti ja pääosa Rehjanselkää. Kaupungin keskustan läpi virtaa Kajaaninjoki juoksuttaa Sotkamon reittiä pitkin tulevat vedet Oulujärveen. Sotkamoon saakka ulottuvan Nuasjärven vedenpinnan korkeus on 137 m ja Oulujärven vedenpinta 122 m joten putousta on lyhyellä matkalla lähes 15 m. Kaupungin kohdalla on kaksi vesivoimalaa, Koivukosken ja Ämmänkosken voimalat. Lännessä huomattavimmat joet ovat Vuolijoki ja Vuottojoki. Kaupungin alueella on myös lukuisia pikkujärviä ja -jokia. Suurin osa kaupungin alueen vesistöistä kuuluu Kajaaninjoen valuma-alueeseen, mutta on myös pienempiä jokia tai puroja, jotka purkavat valuma-alueensa suoraan Oulujärveen. Maininnan ansaitsee Kajaanin alueen lounaisosassa sijaitseva Mainuanjoki.

Oulujärven rannalla sijaitsevat Kajaanin harjut ovat tunnettuja korkeista ja jyrkistä törmistään. Tyrsky on kuluttanut harjun rinteisiin jyrkkiä vyörytörmiä Paltaniemessä, Koutaniemessä ja Ärjänsaaressa. Oulunjärven kallistuessa hiljalleen maankohoamisen myötä kohti kaakkoa järvenpinta on noussut ja kuluttanut rantoja. Paltaniemen vanha hautausmaakin on osittain vyörynyt aaltoihin. Oulujärven säännöstely 1950-luvulta lähtien on kuitenkin melkein keskeyttänyt eroosion ja törmät ovat alkaneet metsittyä.

Naantali

Naantalin keskusta on mantereen puolella. Tämän lisäksi Naantaliin kuuluvat Luonnonmaan ja Otavan saaret sekä suuri määrä pienempiä saaria, kuten Kailo, Livonsaari ja Palva. Saarten alue on enimmäkseen metsää ja maaseutua, kun taas manner on enimmäkseen taajamaa.

Naantalin naapurikunnat ovat Parainen, Masku, Raisio, Taivassalo ja Turku.

Naantalista on Turkuun matkaa 16 kilometriä.