Unelmaloma Keniassa, Masai Marassa

Pakkaaminen safarille

Safarille lähtiessä kannattaa pakata mukaan vain välttämättömät tavarat, koska safariautoissa on tilaa vähän, joten on suositeltavampaa käyttää pehmeitä kasseja kuin kovia matkalaukkuja. Tavaroita ei saa pakata mukaan muovipusseihin, koska Kenia on puuttunut valtameriin kerääntyviin muovipussien valtavaan ympäristöongelmaan ja on kieltänyt muovipussien käytön koko valtiossa. Safarille kannattaa pukeutua neutraaliin värisiin hengittäviin vaatteisiin. Tällaiset vaatteet ovat hyvät auringonpaahteelta ja hyönteisiltä suojautumiseen. Iho kannattaa suojata hyvin vahvalla suojakertoimisella aurinkorasvalla, koska iho on ihmisen suurin elin ja sen ensisijainen tehtävä on suojella kehoa ulkoa tulevilta uhkatekijöiltä, joita ovat mm. haitallinen säteily, mikrobit ja kemikaalit. Päänsuojaamiseen on hyvä varata hattu, joka suojaa myös niskaa. Pää täytyy muistaa suojata mahdollisen auringonpistos uhan vuoksi, koska vaikeissa tapauksissa auringonpistos voi saada aikaan verenkiertosokin tai tajuttomuustilan. Yleisiä auringonpistoksen hermostollisia oireita ovat päänsärky, huimaus, pahoinvointi ja ärtynyt olo. 

Safarilla tarvittavaan reppuun tai kassiin kannattaa pakata kamera ja siihen tarvittavat varaosat, hyönteismyrkky, aurinkorasva, käsidesi, wc-paperia, kiikarit, vesipullo, pienet matkaeväät ja aurinkolasit. Ota mukaan myös iltaa varten tasku- tai otsalappu, koska Afrikan yöt ovat sysipimeitä.

Henkilökohtaisista tarvikkeista suositeltavaa on ottaa mukaan omat hygieniatarvikkeet ja tarvitsemasi lääkkeet, koska omasta hygieniasta huolehtiminen on tärkeää terveyden edistämisen ja säilyttämisen kannalta, varsinkin safarin olosuhteissa.

Terveyden ja turvallisuuden huomioon ottaminen

Terveydenhuoltopalveluja on hyvin saatavilla Nairobissa ja lääkevalikoimat ovat myös kattavat. Keniaan lähtiessä sinun täytyy ottaa hepatiitti A, hepatiitti B, lavantautia, keltakuumetta ja malariaa vastaan rokotteet. Varmista, että sinulla on myös voimassa Suomessa saadut perusrokotukset. 
Sinun kannattaa tarkistaa ennen matkaa vakuutuksesi kattavuus ja voimassaolo omalta vakuutusyhtiöltäsi, jos sinulla on sairaus, olet raskaana tai matkasi suuntautuu vaarallisille alueille. Vakuutus kannattaa tarkistaa, koska sairaan tai kuolleen kotiuttaminen on kallista ja vaikea järjestää ilman kattavaa matkavakuutusta, eikä hoitoa aina saa ulkomailla ilman maksusitoumusta tai ennakkomaksua. Muista myös suunnitella oma ensiapu-varustuksesi matkakohteen mukaiseksi.

Masai Maran sijaitsee Kenian eteläosissa Tansaniassa, jossa terrori-iskujen uhkaa ei ole ollut. Safarimatkailuja muihinkin tunnettuihin kansallispuistoihin voidaan pitää turvallisena. Omatoimimatkailua ei suositella ilman paikallista opasta. Luonnonpuistoissa matkustaessa on myös syytä noudattaa varovaisuutta ja puistojen alueelta tulee aina poistua viimeistään auringonlaskuun mennessä tai puiston sulkeutumisajankohtana. 

Ilmasto

Kenia sijaitsee päiväntasaajalla, mutta sen lämpötila on miellyttävä ympäri vuoden. Esimerkiksi Masai Maran kansallispuisto ja pääkaupunki Nairobi ovat noin 1 600-1 800 metrin korkeudella merenpinnan yläpuolella. Korkealla ylängöllä lämpötila pysyy miellyttävän leutona lukuun ottamatta aivan keskipäivää kuumimpina tunteja. Tasangoilla rannikon läheisyydessä ja maan pohjoisosissa on lämpimämpää ja sademäärät ovat vähäisempiä. Iltaisin ja aamuisin voi olla suorastaan viileää, joten muista varata mukaan myös lämpimiä vaatteita.

Parhaimmillaan sää on Keniassa kuivina kausina, jotka ajoittuvat tammi-helmikuulle ja heinä-syyskuulle. Villieläimien suuri vaellus Masai Marassa ajoittuu syksyyn, joka on vilkkainta matkustusaikaa. Sadekausina, marras-joulukussa ja maalis-toukokuussa, rankkasateet saattavat vaurioittaa tiet kulkukelvottomiksi. Vettä voi kertyä niin runsaasti, että autolla liikkuminen on miltein mahdotonta. 

 

Matkustaminen Keniaan, Masai Maraan

Olimme haaveilleet matkustamisesta safarille jo monta vuotta, kun viimein päätimme varata matkan kaukomatka toimiston kautta. Kaukomatka toimisto suunnitteli ja järjesti koko matkan, eli meidän täytyi vain maksaa kaikki suunnitelmat ja valmisteltava Suomessa tehtävät pakolliset asiat, kuten esimerkiksi rokotusten ottamiset. 

Matkamme alkoi sateisena lauantaina Helsinki-Vantaan lentokentällä, josta lensimme välipysäkille, ja siitä jatkoimme matkaa Kenian pääkaupunkiin Nairobiin. Lentomatka kesti yhteensä noin 11 tuntia. Kun saavuimme Nairobin lentokentälle meidän täytyi samantien ostaa viisumit, jotka maksoivat 50 dollaria. Maksettuamme viisumit lähdimme etsimään matkaopastamme ja muita ryhmänjäseniä. Pihalle päästyämme löysimme oppaamme safarijeepin luolta ja muut ryhmäläiset olivat jo siellä. Matka kohti Masai Maraa alkoi. Matka kesti päälle kuusi tuntia, jonka jälkeen saavuimme meidän ensimmäiseen lodgeen, joka oli mökkimäinen telttarakennus. Teltat olivat sisältä siistejä, ja sänkyjen yläpuolella oli isot hyttysverkot. Illalla ulkona pimeni todella nopeasti, ja käydessämme nukkumaan kuulimme telttamme seinien läpi eläimien ääniä, joka oli todella jännittävää.

Aktiviteetit

Heräsimme ensimmäisenä aamuna varhain, ja suuntasimme aamupalalle, jonka jälkeen lähdimme ensimmäiselle game drivelle. Näimme ensimmäisellä ajelullamme seeproja ja kirahveja. Kaikki ryhmäläiset olivat todella innoissaan nähdessään nämä yksilöt luonnossa. Autossa istuminen puudutti, koska ajot olivat pitkijä, auto oli täynnä muita matkailijoita ja jäimme muutaman kerran jumiin muta liejuun. Palasimme takaisin leirintäalueelle ja lähdimme yhdessä muiden ryhmäläisten kanssa syömään lounasta, jonka jälkeen kiertelimme alueella.  

Vietimme safarilla yhteensä viisi päivää, joidenka aikana kävimme useilla safariajeluilla, joilla näimme virtahepoja, seeproja, kirahveja, harvinaisen gepardin ja muut big fiven suuret eläimet.

Vierailimme neljäntenä päivänä norsujen orpokodissa Nairobissa. Adoptoimme norsut, koska halusimme auttaa viattomia norsunpoikasia kasvamaan. Olimme todella harmissamme siitä, ettei vierailuaika ollut kuin tunnin, mutta ymmärsimme, että norsuja ei haluttu totuttaa ihmisten keskuuteen. 
Lähdettyämme orpokodilta suuntasimme Kenian keskustaan kiertelemään matkkustusryhmäläistemme kanssa.