Opetuskokonaisuus tunnetaidoista

Kokonaisuuden teemana on tunnetaidot ja kohdejoukkona 3-4 -luokkalaiset oppilaat. Opetuskokonaisuus on kestoltaan 4 tuntia, jotka jaetaan kahdelle päivälle 2h + 2h. Tunnetaitokasvatuksen tarkoituksena on kertoa lapsille tunteista, sekä siitä miltä erilaiset tunteet tuntuvat ja mikä saa tunteet aikaiseksi. Lapsille on myös tärkeää kertoa, että tunteet eivät ole vaarallisia ja menevät itsestään ohi, mutta omia tunteita voi myös ohjailla itse. (www.vaestoliitto.fi.) Tämä opetuskokonaisuus soveltuu käytettäväksi missä kohtaa lukuvuotta tahansa. Sen voi yhdistää hyvin esimerkiksi kaverisuhteiden/ muiden ihmissuhteiden käsittelyyn tai ottaa osaksi opetusta silloin kun opettaja kokee oppilaiden tarvitsevan tunteiden käsittelyn opettelua (esimerkiksi riitatilanteen jälkeen).

Ensimmäinen kahden tunnin opetuskokonaisuus koostuu alkuorientaatiosta, oman tunnetilan maalaamisesta, tunnetilojen ja niiden värien merkityksien käsittelystä sekä tunnepelin pelaamisesta. 

Toinen kahden tunnin opetuskokonaisuus koostuu tunteiden tunnistamisesta tunnekorttien kautta sekä yhteisen taideteoksen tekemisestä.