Blogitekstit

Uusimmat julkaisut Jarin blogista

Toukokuu oli Kouvolassa koko digitoidun mittaushistorian selvästi lämpimin

Toukokuiden 1959-2018 keskilämpötilan poikkeama tavanomaisesta (vuosien 1981-2010 toukokuiden keskilämpötilasta) Kouvolassa Utin lentoaseman mittauspisteessä. Toukokuusta 2018 mukana ovat päivämäärät 1.-30.5., koska viimeisen vuorokauden tietoja ei vielä ole saatavilla. Diagrammista näkyy selkeästi suuri vuosien välinen vaihtelu. Toisaalta voidaan kuitenkin havaita keskimääräistä lämpimämpien toukokuiden yleistyneen tarkastelujakson loppupuolella. Diagrammin saa suuremmaksi klikkaamalla hiirellä sen päältä. Tilastotietojen lähde: Ilmatieteen laitos.

Kouvolassa toukokuu 2018 oli koko digitoidun mittaushistorian selvästi lämpimin toukokuu. Utin lentoaseman mittauspisteessä toukokuun keskilämpötila oli päivämäärien 1.-30.5. mukaan laskettuna 14,9 astetta. Edellinen ennätys on 14 astetta toukokuulta 2016. Kylmin toukokuu on ollut vuonna 1974, jolloin keskilämpötila oli 6,6 astetta ja jolloin 20 astetta ylitettiin vain kahtena päivänä.

Kolmenkymmenen vuoden jaksoilla 1961-1990 sekä 1971-2000 toukokuiden keskilämpötila oli 9,9 astetta ja jaksolla 1981-2010 puolestaan 10,2 astetta. Utin lentosääasema on perustettu vuonna 1944, mutta ensimmäisten vuosien tiedot ovat vain paperilla. Digitoituina tilastot ovat Suomen sääasemilta yleensä vuodesta 1959 alkaen.

Äitienpäivä 13. toukokuuta oli Suomessa tänä vuonna koko digitoidun mittaushistorian lämpimin. Kaikkein korkeimmaksi lämpötila kohosi Kouvolassa, jossa Utin Lentoportintien sääasemalla mitattiin 28,5 astetta. Tämä on korkeampi lämpötila kuin missään koko Suomessa kesän 2017 aikana (28.7.2017 Utsjoella 27,6 astetta).

Myös toukokuun 14. päivänä syntyi uusi Suomen mittaushistorian ennätys, nimittäin ennätyksellinen lämpötilan vuorokausivaihtelu toukokuussa. Lappeenrannan Konnunsuolla lämpötila kohosi aamun yhdestä lämpöasteesta peräti 28,9 asteeseen kello 15.30. Konnunsuo onkin tunnettu usein suurista vuorokautisista lämpötilavaihteluista. Edellinen toukokuun ennätys oli Enontekiöltä (Kalmankaltio) 1.5.1971 mitattu 27,5 asteen ero (-24,6 asteesta +2,9 asteeseen).

Hellepäivien lukumäärällä (eivät peräkkäisiä päiviä) mitattuna digitoidun mittaushistorian helteisimmät toukokuut (hellettä jossakin päin Suomea) ovat olleet seuraavat:
1. 2018 hellepäiviä 14
2. 1984 hellepäiviä 12
3. 1963 hellepäiviä 11
4. 1993 hellepäiviä 10
5. 2010 hellepäiviä 9

Utin lentoasemalla hellepäiviä oli tämän vuoden toukokuussa kuusi, Lentoportintiellä kymmenen ja Anjalassa seitsemän. Utin lentoaseman korkein lämpötila 28,4 astetta mitattiin 15. toukokuuta. Lentoportintien mittauspisteessä lämpötila kohosi samana päivänä 29,6 asteeseen ja Anjalassa 29,2 asteeseen.

Tuo 29,6 astetta oli tämän vuoden toukokuun korkein lämpötila Suomessa. Utin Lentoportintien lisäksi sama lämpötila mitattiin samana päivänä myös Kemiössä ja Helsinki-Vantaalla. Koko digitoidun mittaushistorian korkein toukokuun lämpötila 31,0 astetta on mitattu Lapinjärvellä 30. ja 31. toukokuuta vuonna 1995.

Toukokuu oli myös aurinkoinen ja kuiva. Paikoin sadetta ei ole saatu toukokuun 3. päivän jälkeen.

Suomen lisäksi ennätyslämmintä toukokuuta on vietetty esimerkiksi Tanskassa, Alankomaissa ja Puolassa. Alankomaissa huhti-toukokuun jakson keskilämpötila nousi ensimmäistä kertaa vuodesta 1901 alkavassa mittaushistoriassa 12 asteen yli vuonna 1992 ja 13 asteen yli vuonna 2007. Tänä keväänä ylitettiin jo 14 astetta.

Lue myös nämä

Tänään Suomessa oli koko digitoidun mittaushistorian lämpimin äitienpäivä

Kouvolassa Suomen paras kesäsää

Navoilta kuuluu kummia: Arktisella alueella ennätyksellisen vähän yli nelivuotista merijäätä, Antarktiksen lämpöennätysehdokas hylätty

Lööpit uusiksi: Karuja numerofaktoja säästä ja ilmastosta

Sääilmiöiden ABC-kirja

Kesän 2018 sääennuste

Ilmastonmuutos lisännyt korkeita lämpötiloja maapallolla viime vuosina

Onko ilmastonmuutos lisännyt kuumien kesien todennäköisyyden kymmenkertaiseksi vain kymmenessä vuodessa ja tuntuvatko vuoden 2003 kaltaiset hellekesät vuosisadan lopulla jo viileiltä?
( Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä)

Kesän 2018 sääennuste

Perinteiseen tapaan julkaisen luettavaksenne yhteenvedon viiden kansainvälisen tutkimuslaitoksen tekemistä Suomen kesän vuodenaikaisennusteista. Ennusteiden mukaan Suomen kesäsää näyttää melko tavanomaiselta. Erityisesti kesäkuussa on kuitenkin mahdollisuus pitkäaikaisia keskiarvoja lämpimämpään ja sateettomampaan säätyyppiin. Suomen ulkopuolelta huomattavaa on arktisen alueen lämpimyyden jatkuminen.

Huom.! Päivitän jatkossa kesän sääennusteet tämän blogitekstin kommentteihin!


The Weather Company: Alkukesä pitkän aikavälin keskiarvoihin verrattuna loppukesää lämpimämpi

The Weather Company osasi talven 2017-2018 ennusteessaan kaikkein parhaiten ennakoida helmi-maaliskuun kylmyyden. Toisaalta The Weather Company ennusti muista poiketen viileän säätyypin mahdollisesti jatkuvan myös toukokuussa, mikä oli täysin päinvastoin toteutuneeseen tilanteeseen verrattuna.

Kesän 2018 (jakso kesäkuun alusta elokuun loppuun) The Weather Company arvioi olevan Euroopassa Isoa-Britanniaa ja Norjaa lukuun ottamatta pitkän aikavälin keskiarvoa lämpimämpi. Keskiarvoihin verrattuna erityisen lämmintä on Kaakkois-Euroopassa. Viimeisimmän vuosikymmenen aikana kesällä on tyypillisesti vallinnut korkeapaine Pohjois-Atlantilla ja matalapaine Luoteis-Euroopassa, mikä on tuonut suureen osaan Eurooppaa viileitä ja sateisia kesiä. Tänä vuonna tällainen painejakauma näyttäisi kehittyvän vasta myöhemmin kesällä, joten alkukesä on varsinkin Manner-Euroopan luoteisosissa pitkän aikavälin keskiarvoihin verrattuna kesän lämpimintä aikaa.

Yksittäisten kuukausien osalta Euroopan pohjoisosissa näyttäisi olevan kesäkuussa keskimääräistä lämpimämpää. Heinäkuussa Pohjois-Euroopan itäosissa on edelleen keskimääräistä lämpimämpää, mutta lännessä on viileämpää. Elokuussa koko Pohjois-Eurooppa on keskimääräistä viileämpi.

NOAA/NWS: Tavanomainen kesä, jonka kuukausista kesäkuu on pitkän aikavälin keskiarvoihin verrattuna lämpimin ja vähäsateisin

Yhdysvaltaisen NOAA/NWS:n mukaan kolmen kuukauden jaksot (kesä-elokuu, heinä-syyskuu, elo-lokakuu, syys-marraskuu) ovat Suomessa lämpötiloiltaan tavanomaisia. Vain aivan pohjoisimmassa Suomessa on mahdollisuus 0,5-1 astetta pitkän aikavälin keskiarvoa lämpimämpään säähän. Itse asiassa aivan pohjoista lukuun ottamatta koko Euroopan lämpötilat ovat lähellä pitkän aikavälin keskiarvoja, paitsi Espanjan tienoilla on mahdollisuus jopa keskiarvoja viileämpään säähän. Grönlanti, Islanti ja Huippuvuoret erottuvat pitkäaikaisiin keskiarvoihin nähden lämpiminä. Tämä tilanne voimistuu entisestään loka-joulukuussa ja marraskuun 2018 alusta tammikuun 2019 loppuun ulottuvalla jaksolla, jolloin aivan koko Suomen lämpötilat ovat tämän hyvin alustavan ennusteen mukaan täysin tavanomaisia. Arktisella alueella viime vuosina vallinnut poikkeuksellinen lämpimyys näyttäisi siis saavan jatkoa.

Kesäkuusta marraskuuhun ulottuvan jakson yksittäisistä kuukausista vain kesäkuu näyttäisi olevan suuressa osassa Suomea hieman (0,5-1 astetta) pitkän aikavälin keskiarvoja lämpimämpi. Heinä-, elo-, syys- ja lokakuussa 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpää saattaa olla pohjoisimmassa Lapissa. Marraskuussa 0,5-1 astetta keskimääräistä lämpimämpi sää keskittyy Etelä-Suomeen.

Mikään ennustetuista kolmen kuukauden jaksoista ei näytä keskimääräistä sateisemmalta. Hieman keskimääräistä vähäsateisempaa voi olla kesä-elokuussa ja erityisesti elo-lokakuussa. Tässä on huomattava se, että ennusteessa puhutaan kolmen kuukauden keskimääräisestä säästä. Yksittäiset kuukaudet voivat olla keskimääräistä sateisempia, vaikka koko jakso olisikin keskimäärin vähäsateinen.

Tämänhetkisen ennusteen mukaan yksittäisistä kuukausista pitkän aikavälin keskiarvoihin verrattuna selvästi kuivin on kesäkuu. Hyvänä kakkosena tulee elokuu. Vähän keskimääräistä kuivempia ovat myös syyskuu ja lokakuu. Sen sijaan heinäkuu ja paikoin myös marraskuu näyttävät keskimääräistä sateisemmilta.

NOAA/NWS:n ennusteet päivittyvät jatkuvasti edellä oleviin linkkeihin.

ECMWF: Tavanomainen kesä, vaikka ainakin kesäkuun alkupuoli voikin olla keskimääräistä lämpimämpi

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskus (ECMWF) sanoo, että Suomessa kesän (kesä-elokuun jakso) lämpötilat ja sademäärät eivät keskimäärin poikkea pitkäaikaisista kesän keskiarvoista. Kesäkuun puoliväliin asti voi kuitenkin olla keskimääräistä lämpimämpää.

ECMWF:n ennustetta on analysoitu tarkemmin Ilmatieteen laitoksen nettisivulla, josta löytyy myös kuukausiennuste.

IRI: Vähän keskimääräistä lämpimämpi kesä ja syksy

IRI:n (International Research Institute for Climate and Society) ennusteen mukaan koko Suomessa on kesäkuun alusta elokuun loppuun ulottuvalla jaksolla keskimäärin vähän lämpimämpää kuin vuosien 1981-2010 vastaavana ajanjaksona. Hieman kesä-elokuuta selvemmin lämpimyys näkyy heinä-syyskuussa. Myös elo-lokakuu ja syys-marraskuu ovat hyvin alustavan ennusteen mukaan vähän pitkäaikaista keskiarvoa lämpimämpiä. Ennuste ei anna kovinkaan selvää kuvaa sademääristä.

Suomen ulkopuolelta IRI:n ennusteessa merkittävää on se, että kaikilla ennustetuilla kolmen kuukauden jaksoilla Grönlanti sekä Kaspianmeren ja Mustanmeren ympäristö erottuvat pitkän aikavälin keskiarvoihin verrattuna erityisen selvästi lämpiminä.

Japanin ilmatieteen laitos: Keskimääräistä lämpimämpi kesä

Japanin ilmatieteen laitos ennustaa kesän (kesä-elokuun jakson) olevan koko Suomessa ja muuallakin Euroopassa aivan Euroopan lounaisimpia osia lukuun ottamatta keskimääräistä lämpimämpi. Tässäkin ennusteessa pitkän aikavälin keskiarvoihin verrattuna kaikkein lämpimintä on Grönlannissa ja Mustanmeren-Kaspianmeren alueella. Suomen sademäärät ovat lähellä pitkän aikavälin keskiarvoja.

Lue tästä juhannuksen sääennuste, mutta älä usko sitä!

Yhdysvaltalainen AccuWeather julkaisee Suomeenkin tietokoneen mallintamia päiväkohtaisia ennusteita jopa yli kuukaudeksi ja Metcheck puoleksi vuodeksi. Näistä palveluista voi katsoa jo nyt vaikkapa juhannuksen sään. Kuriositeettina mainittakoon, että Metcheck ennustaa tällä hetkellä Helsinkiin juhannusaatoksi aurinkoista +14 asteen säätä. AccuWeatherin mukaan lämpötila kohoaa +20 asteeseen. Näin pitkät päiväkohtaiset ennusteet ovat kuitenkin todellisuudessa täysin epäluotettavia, vaikka periaatteessa säämallien ajoa tietokoneella voidaan jatkaa vaikka kuinka pitkälle ajalle.

Jo muutaman viikon ennusteet ovat todellisuudessa hyvin epävarmoja, käyttöarvoltaan lähellä nollaa. Vaikka pitkän aikavälin säätä (esimerkiksi kolmea kuukautta) onkin mahdollista jossakin määrin ennustaa, malleihin sisältyvien epävarmuuksien takia paikkakunta- ja päiväkohtainen ennuste on erittäin epäluotettava. Joskus tällaisista ennusteista onkin käytetty nimitystä "meteorologinen syöpä".

Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Sari Hartosen mukaan Suomessa säätyyppi pystytään ennustamaan kohtuullisen luotettavasti 6-10 vuorokautta, lämpötila 4-7 vuorokautta, matalapaineiden ja sadealueiden reitti 3-5 vuorokautta, tuulet 2-3 vuorokautta ja sademäärät sekä sateiden tarkat reitit 0-2 vuorokautta etukäteen. Yli kymmenen vuorokauden ajalle ei voi tehdä vain yhtä ennustetta, vaan saadaan useampia erilaisia ennusteita. Ilmakehän kaoottisuus estänee tulevaisuudessakin yli 14-21 vuorokauden päiväkohtaiset ennusteet. Lämpötilaennusteet ovat sade-ennusteita luotettavampia.

Vuodenaikaisennusteissa (esimerkiksi koko kesän sääennuste) ei ennustetakaan yksittäisiä sääilmiöitä, vaan ainoastaan pitkän aikavälin (yleensä kolmen kuukauden jakso) poikkeamia verrattuna tavanomaiseen. Vertailukohtana on aina useilta vuosilta (yleensä 30 vuotta) laskettu keskiarvo kyseisen kolmen kuukauden jakson tai kyseisen kuukauden säästä.

Onko sään vuodenaikaisennuste luotettavampi kuin sääprofeetta?

Kaikissa pitkän aikavälin sääennusteissa on huomattava, etteivät ne yleensä ole Pohjois-Euroopassa kovinkaan luotettavia. Täällä ei ole samanlaista jaksottaista vaihtelua niin kuin tropiikissa, jossa ennusteissa voidaan käyttää hyväksi ENSO-värähtelyä (El Niño – La Niña -oskillaation vaihtelua). Matalilla leveysasteilla (tropiikissa) vuodenaikaisennusteet ovatkin hieman luotettavampia kuin meillä, koska siellä säätyypit ovat pitkälti seurausta meriveden lämpötilan vaihteluista. Meillä taas äkilliset, hetkittäiset tekijät vaikuttavat enemmän.

Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että useilla ennustuslaitoksilla lähimmän kolmen kuukauden ennuste pitää usein kohtuullisen hyvin paikkansa, mutta yksittäisten kuukausien ennusteet menevät hetkittäisten säätekijöiden vuoksi huomattavasti useammin väärin. Siksi monet ennustelaitokset eivät edes julkaise yksittäisten kuukausien ennusteita.

NOAA/NWS:n ennusteet näyttävät usein jatkavan ennusteen tekohetkellä vallinnutta tilannetta liikaa myös eteenpäin. Niinpä esimerkiksi Suomen helmi-maaliskuun kylmyysaallon alkaminen ja päättyminen eivät näkyneet NOAA/NWS:n säämalleissa.

Nämä vuodenaikaisennusteetkin ovat sääennusteita, eivät ilmastoennusteita. Säähän pääsevät hetkelliset tekijät vaikuttamaan voimakkaastikin, toisin kuin ilmastoon, joka on pitkän aikavälin keskiarvo.

Vaikka pitkän aikavälin sääennusteet, esimerkiksi vuodenaikaisennusteet, pitäisivätkin paikkansa, on siis huomattava, että ne ovat vain useamman kuukauden ajalle ennustettuja keskiarvoja eivätkä ennusta yksittäisiä säätapahtumia. Ongelmaa voi havainnollistaa seuraavalla esimerkillä. Suurkaupungissa on mahdollista ennustaa, että tietyssä kaupunginosassa tapahtuu enemmän rikoksia kuin toisessa, mutta siitä huolimatta et hälytysajossa olevan poliisiauton perässä ajaessasi tiedä, mihin kaupunginosaan poliisiauto juuri sillä kerralla kääntyy.

Jos vuodenaikaisennuste ennustaa kesä-elokuusta tavanomaista lämpimämpää, tämä voi tarkoittaa esimerkiksi joko 1) sitä, että koko kesä on tavanomaista lämpimämpi tai 2) sitä, että lämpötilat ovat suurimmat osan ajasta aivan normaaleja (vähän alle tai vähän yli tavanomaisen), välillä voi olla jopa hyvin viileää, mutta jossakin vaiheessa voi olla erityisen helteistä.

Lisäksi täytyy huomata, että eri sääennusteissa käytetään erilaisia vertailujaksoja, kun verrataan lämpötiloja tavanomaisiin. Maailman meteorologisen järjestön (WMO) virallinen ilmastotieteen vertailukausi on vielä parin vuoden ajan 1961-1990, kun taas esimerkiksi Suomen Ilmatieteen laitos käyttää sääennusteissaan hieman lämpimämpää vertailukautta 1981-2010. Myös tässä blogikirjoituksessa esitettyjen vuodenaikaisennusteiden vertailukausi on 1981-2010.

Lue myös nämä

Viileät kesäkuut

Sääilmiöiden ABC-kirja

Kesän terveellinen herkkuvinkki: Nokkosvohvelit

Kouvolassa Suomen paras kesäsää
( Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä)

Tänään Suomessa oli koko digitoidun mittaushistorian lämpimin äitienpäivä

Kouvola 13.5.2018

Ilmatieteen laitoksen julkaisemien tietojen mukaan Suomessa oli tänään koko digitoidun mittaushistorian lämpimin äitienpäivä. Tiedot on digitalisoitu vuodesta 1960 alkaen.

Tänään kaikkein lämpimintä oli Kouvolan Utissa, jossa lämpötila kohosi 28,5 asteeseen. Aiempi ennätys on Lapinjärvellä ja Salossa vuonna 2006 mitattu 26 astetta.

Tänään pohjoisin hellepaikkakunta oli Rovaniemi. Suomessa olikin lämpimämpää kuin monin paikoin Välimeren pohjoisrannikon länsi- ja keskiosissa. Huomiseksi Suomeen ennustetaan jopa yli 29 asteen lämpötiloja, mutta loppuviikosta viilenee ilmeisesti yli kymmenellä asteella.

Lähteet

Ilmatieteen laitos: Näin lämmintä äitienpäivä­säätä ei ole ennen Suomessa mitattu (Helsingin Sanomat)

Suomi on nyt Euroopan lämpimimpiä maita – huomenna hätyytellään 30 lämpöasteen rajaa (MTV)

Lue myös tämä

Kouvolassa Suomen paras kesäsää
( Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä)

Sääilmiöiden ABC-kirja

Arkisessa kielenkäytössä monia termejä käytetään tieteelliseltä kannalta katsottuna virheellisesti. Esimerkiksi kylmän lasipullon pintaan tai kylmän juoman kylmentämän juomalasin pintaan sanotaan tulevan huurretta. Todellisuudessa kyseessä kuitenkin on kaste. Oikeaa jäähuurretta voi muodostua silloin, jos lasi on jäähdytetty pakkasen puolelle. Huurre nimittäin määritellään "virallisesti" siten, että siinä nestemäinen vesi jäätyy pieninä pisaroina. Sen sijaan kasteessa ilman vesihöyry alkaa tiivistyä vedeksi, mikäli ilmankosteus on riittävä. Huurteessa on jäätä, kasteessa vettä. Auton ikkunan sisäpinnalle tulee siis yleensä kastetta, vaikka silloinkin arkikielessä saatetaan puhua huurteesta.

Tämä on päivitetty versio aiemmin julkaisemastani ilmakehän ilmiöiden ABC-kirjasta.

Kuva: Pixabay. Lisenssi: CC0-Creative Commons.

Auer: Auer muodostuu ilmassa leijailevista pienistä ja kuivista tomuhiukkasista (pölystä, hiekasta, savusta), jotka samentavat maisemaa siten, että se näyttää himmeältä tai rusehtavalta (vrt. sumu, utu), tummaa tausta vasten sinertävältä. Ilman suhteellinen kosteus on pienempi (alle 70 %) kuin udussa tai sumussa.

Elmontuli: Ukkosella esimerkiksi laivojen mastojen huipuissa tai lentokoneissa lepattava valoviuhka, joka on heikosti rätisevä tai äänetön sähkönpurkaus. Maalla vastaavasta ilmiöstä esimerkiksi korkeissa puissa, rakennuksissa tai mastoissa voidaan käyttää nimitystä ukonvirva.

Elosalama: Salama (salaman aiheuttama valonvälähdys), joka liittyy niin kaukaiseen (yli 15 km) ukkoseen, ettei jyrinää kuulu maan kaarevuuden ja ääniaaltojen käyttäytymisen takia. Nimitys elosalama viittaa siihen, että näitä näkyy tyypillisesti loppukesällä tai syksyllä, kun illat ja yöt ovat tarpeeksi pimeitä kaukaisen salaman havaitsemiseen. Joskus nimityksiä elosalama ja kalevantuli käytetään synonyymeinä. Toisaalta kalevantulella voidaan tarkoittaa erityisesti sellaista tilannetta, jossa itse salamaa ei nähdä, vaan havaitaan pelkästään pilvien sisäistä välkettä.

Halla: Hallalla tarkoitetaan kasvukaudella maanpinnassa (alle kahden metrin korkeudella) olevaa pakkasta. Mikäli pakkanen ulottuu viralliselle lämpötilojen mittauskorkeudelle eli kahteen metriin asti, puhutaan yöpakkasesta.

Kuva: Pixabay. Lisenssi: CC0-Creative Commons.

Helle: Suomessa ja yleensäkin Pohjoismaissa helteen rajana pidetään sitä, että vuorokauden ylin lämpötila varjossa ylittää kahden metrin korkeudella 25 astetta. Lämpötila 25,0 ei ole hellettä, mutta 25,1 astetta on hellettä. Mikä tahansa mukavan lämmin sää ei siis ole hellettä. Suomea lämpimämmillä alueilla helteen lämpötilaraja on korkeampi (esimerkiksi Yhdysvalloissa 32 astetta) tai helteen määritelmä puuttuu kokonaan.

Huurre: Huurteessa nestemäinen vesi jäätyy pieninä pisaroina. Huurre onkin hyvin kostealla (sumuisella) ja tuulisella säällä usein tuulen puolelle varsinkin puihin ja sähkölankoihin (myös pilvessä lentävän lentokoneen siipiin) syntyvä esiintymä, jossa on ilmaa jääkiteiden välissä. Jäätävän sumun tai udun alijäähtyneet pisarat jäätyvät heti tarttuessaan kylmiin (pakkasen puolella oleviin) pintoihin. Sopivissa olosuhteissa huurrekerros voi synnyttää puiden päälle paksun tykkylumikerrokseksen, kun jääkiteet kasvavat kiinni toisiinsa. Huurretta kehittyy myös pakastimen jäähdytysritilään. Etelä-Suomessa kuura on huurretta yleisempi, vaikka kansanomaisessa kielessä kuurastakin käytetään virheellisesti usein nimeä huurre. Huurteesta puuttuvat kuuran fraktaalikuviot, eikä huurre ole yhtä valkoista kuin kuura. Vrt. iljanne, kaste, kuura.

Iljanne: Maanpinnalle kertyvä jää. Läpinäkyvä, yhtenäinen, hyvin liukas jääkerros, joka syntyy alijäähtyneen vesi- tai tihkusateen jäätyessä erilaisille pinnoille (maa, rakenteet, kasvit) niiden lämpötilan ollessa nollassa tai sen alapuolella. Alijäähtynyt tarkoittaa sitä, että pisaroissa oleva vesi on lämpötilaltaan jäätymispisteen alapuolella, mutta se ei ole silti vielä jäätynyt. Vrt. huurre, kaste, kuura.

Intiaanikesä: Käsitettä intiaanikesä käytetään usein väärin. Todellisuudessa se on poikkeuksellisen lämmin kausi syksyllä. Tyypillisesti intiaanikesästä voidaan puhua vasta sen jälkeen, kun ensin on ollut syksyisen viileää ja sen jälkeen tuleekin vielä lämmintä ja aurinkoista säätä. Legendan mukaan nimitys intiaanikesä tulee siitä, että silloin pitkälle syksyyn jatkuneen kuumuuden uuvuttamat Amerikan alkuperäisasukkaat eli intiaanit tulevat kaupunkeihin hakemaan suojaa kuumuudelta ja kuivuudelta. Todellisuudessa termin alkuperää ei ole pystytty varmuudella selvittämään. Mahdollisesti se on alun perin tarkoittanut Amerikan alkuperäisasukkaiden metsästyskautta.

Jääjyvässade: Aidosta sadepilvestä syntyvää (vrt. lumijyvässade), jääjyväsistä (läpinäkyvistä tai hieman läpikuultavista jääkappaleista, jotka ovat pyöreitä tai epäsäännöllisiä, halkaisija 1-4 mm) muodostuvaa tasaista sadetta. Jääjyväsille on tyypillistä, että kovalle alustalle pudotessaan ne usein kimpoavat ja rikkoontuvat.

Jääkidesade eli timanttipöly: Selkeältä taivaalta satavia ja auringossa kimaltelevia, hyvin pieniä (sauvamaisia tai levymäisiä) jääkiteitä, joiden tyypillinen halkaisija on 1 mm:n luokkaa. Nämä jääkiteet saavat aikaan sen, että joskus revontuliksikin luullut tekovalopilarit ("keinovalopilarit") voivat muodostua yötaivaalle.

Jäätävä tihkusade: Tavallinen tai alijäähtynyt tihkusade, joka muodostaa pakkasen jäljeltä kylmään maahan iljannetta (vrt. iljanne). Alijäähtynyt tarkoittaa sitä, että pisaroissa oleva vesi on lämpötilaltaan jäätymispisteen alapuolella, mutta se ei ole silti vielä jäätynyt. Tällainen alijäähtynyt tihku jäätyy nopeasti kohdatessaan kylmän pinnan.

Jäätävä vesisade: Tavallinen tai alijäähtynyt vesisade, joka muodostaa pakkasen jäljeltä kylmään maahan iljannetta (vrt. iljanne). Alijäähtynyt tarkoittaa sitä, että pisaroissa oleva vesi on lämpötilaltaan jäätymispisteen alapuolella, mutta se ei ole silti vielä jäätynyt. Tällainen alijäähtynyt vesi jäätyy nopeasti kohdatessaan kylmän pinnan.

Kuva: PixabayLisenssi: CC0-Creative Commons.

Kaste: Maanpinnalle ja lähellä maanpintaa oleville esineille tiivistyneitä vesipisaroita, kun lämpötila on jäähtynyt kastepisteen alapuolelle (kirkas ilma jäähtynyt). Kastepiste tai tarkemmin kastepistelämpötila on se ilman lämpötila, jossa ilman sisältämän vesihöyryn tiivistyminen alkaa. Tähän lämpötilaan ilman lämpötilan tulee siis laskea, jotta tiivistyminen käynnistyisi. Kastetta (ei siis huurretta) syntyy myös kylmän juomapullon (tai kylmän juoman kylmentämän juomalasin) pintaan, kun sen lähellä oleva ilma luovuttaa energiaa kylmälle pullolle. Ilma jäähtyy ja ilman vesihöyry alkaa tiivistyä vedeksi pullon pinnalle (mikäli ilmankosteus on riittävä). Vrt. huurre, iljanne, kuura.

Keli: Keli-sanalla viitataan jonkin kulkuväylän (esim. tien tai ladun) sään mukaan vaihtelevaan kulkukelpoisuuteen. Puhekielessä keli-sanaa käytetään usein korvaavana sanana ”säälle”, mutta todellisuudessa keli-sanaa pitäisi käyttää ainoastaan puhuttaessa kulkuväylien olosuhteista. Keli voi siis olla huono tai liukas, mutta ei pilvinen tai kylmä.

Kuva: Pixabay. Lisenssi: CC0-Creative Commons.

Kuura: Kiteinen (neulamainen, suomumainen tai sulkamainen), lähinnä esineiden yläpinnoille (tyypillisesti katoille, ruohikkoon, puihin, ikkunoihin tai auton tuulilasiin) muodostuva jääesiintymä. Kuura syntyy selkeällä ja tyynellä tai lähes tyynellä säällä, kun ilmassa oleva vesihöyry härmistyy tarpeeksi kylmässä kaasusta suoraan kiinteään olomuotoon (vrt. huurre). Etelä-Suomessa kuura on huurretta yleisempi, vaikka kansanomaisessa kielessä kuurastakin käytetään virheellisesti usein nimeä huurre. Kuurassa on fraktaalikuvioita ("kuurankukkasia piirtyneen sun ikkunaasi näin"), jotka huurteesta puuttuvat. Kuurankukkaset muodostuvat ikkunoissa naarmuuntuneisiin tai likaisiin (esim. kesältä jäänyttä kärpästen ulostetta) kohtiin. Kuuraa voi kehittyä myös pakastimesta otetun jäätelöpakkauksen pintaan. Kuuratilanteessa teille voi syntyä mustaa jäätä (kuuraliukkaus), kun auton renkaat rikkovat kiteet ja sulattavat ne, mutta kosteus jäätyy kylmään tienpintaan. Vrt. huurre, iljanne, kaste.

Kuva: Pixabay. Lisenssi: CC0-Creative Commons.

Lumi: Jääkiteiden sekä ilman muodostama kuohkea aine, joka saattaa sisältää myös nestemäistä vettä. Lumipallokelillä lumessa on vettä noin 5 %.

Lumijyvässade: Sumupilvestä tai sumusta syntyvää (vrt. jääjyvässade), lumijyväsistä (valkoisista, läpinäkymättömistä, pienistä, mannaryynimäisistä lumihitusista, jotka ovat usein litistyneitä tai pitkänomaisia, halkaisija alle 1 mm) muodostuvaa tasaista sadetta. Lumijyväsille on tyypillistä, että kovallekaan alustalle pudotessaan ne eivät kimpoa eivätkä mene rikki.

Lumikuuro: Kuuroina tuleva lumisade, jolle tyypillisiä piirteitä ovat sateen yhtäkkinen alkaminen ja loppuminen sekä voimakkuuden isot vaihtelut.

Lumisade: Tasainen sade, joka muodostuu kuusikulmaisista (tähtimäisistä, levymäisistä tai prisman muotoisista) lumikiteistä. Mikäli ilman lämpötila on -5 astetta tai sitä lämpimämpi, useita lumikiteitä on yleensä takertuneena yhteen lumihiutaleiksi. Lumihiutaleiden putoamisnopeus on yleensä 0,5-1 metriä sekunnissa.

Lumipyry: Lumisadetta ja voimakasta tuulta.

Lumituisku: Voimakas tuuli kuljettaa jo maassa ollutta lunta ja kasaa sitä kinoksiksikin. Lunta ei sada lainkaan. Matalassa lumituiskussa tuuli nostaa irtonaista lunta ilmaan niin vähän, että vaakasuora näkyvyys on 4 km tai enemmän. Korkeassa lumituiskussa voimakas ja puuskainen tuuli nostaa irtolunta niin paljon ja niin korkealle, että vaakasuora näkyvyys on alle 4 km.

Myrsky: Suomalaisessa määrittelyssä myrsky liittyy aina tuuleen, ei mihin tahansa voimakkaaseen sääilmiöön. Virallisen suomalaisen määritelmän mukaan myrskystä on kyse, kun tuulen nopeus ylittää 10 minuutin keskiarvona 21 m/s (76 km/h). Kansainvälisesti myrskyn raja-arvo on 25 m/s (90 km/h). Suomen havaintohistorian aikana maassamme on esiintynyt myrskyä vain merillä ja tuntureilla. Muualla kymmenen minuutin keskituuli ei ole ylittänyt raja-arvoa 21 m/s. Sen sijaan maa-alueillakin esiintyy myrskypuuskia, joissa tuuli on hetkellisesti voimakasta ja tuhot mahdollisia. Ilmatieteen laitoksen mukaan lyhytaikaiset, 5–10 sekunnin tuulenpuuskat ylittävät 10 minuutin keskituulennopeuden säätilanteesta riippuen noin 1,5-kertaisina, enimmillään kaksinkertaisina. (vrt. rajuilma)

Kuva: Pixabay. Lisenssi: CC0-Creative Commons.

Pilvi: Ilmakehässä (yleensä ilmakehän alaosassa eli troposfäärissä) olevia pieniä vesipisaroita (tavallisimmin halkaisija 0,001-0,05 mm) ja/tai jääosasia, joskus myös savu- ja pölyhiukkasia. Pilven ja sumun ero on siinä, että sumu ulottuu maahan asti, kun taas pilvet ovat vuorten rinteitä lukuun ottamatta maasta selvästi erillään. Jotta pilvi muodostuu, ilman on täytettävä kolme ehtoa:
1. Ilman on oltava tarpeeksi kosteaa.
2. Ilmassa täytyy olla tiivistymiskeskuksia eli tiivistymisytimiä (esimerkiksi pöly- tai savuhiukkasia, keinotekoisina tiivistymiskeskuksina sateen synnyttämiseksi voidaan käyttää hopeajodidia).
3. Kosteuden täytyy lisääntyä tai ilman jäähtyä. Ilman jäähtyminen kastepistelämpötilaan voi tapahtua nousevan liikkeen ansiosta (tärkein asia), ulossäteilyn seurauksena ja/tai sekoittumisen takia.

Pouta: Pouta on kyseessä, kun sää on sateetonta. Poudalla voi siis olla joko aurinkoista tai pilvistä. (Poutapäivän aikana sen sijaan voi sataa hieman. Poutapäiviksi luokitellaan yleensä vuorokaudet, jolloin vuorokauden sademäärä on alle 0,3 mm. Ilmatieteen laitoksen tilastoissa voidaan kuitenkin luokitella sadepäiviksi jo ne päivät, jolloin sadetta on ollut vähintään 0,1 mm.)

Kuva: Pixabay. Lisenssi: CC0-Creative Commons.

Raesade: Raesade voi olla lumiraesadetta, pikkuraesadetta tai jääraesadetta. Lumi- ja pikkuraesateessa rakeiden läpimitta on tyypillisimmin 2-5 mm, kun taas jäärakeiden läpimitta on 5-10 mm tai enemmänkin. Sekä lumi- että pikkurakeet ovat yleensä melko pyöreitä, joskus kuitenkin kartiomaisia. Lumirakeet ovat helposti kokoon puristuvia ja hauraita (kovalle alustalle pudotessaan kimpoavat ja usein rikkoontuvat), pikkurakeet osittain sulaneita, kovia jääkappaleita (kovalle alustalle pudotessaan napsahtavat mutta eivät rikkoonnu). Jäärakeet ovat yleensä melko pyöreitä (joskus kartiomaisia tai epäsäännöllisiä), osin tai kokonaan läpinäkymättömiä ja kovia jääkimpaleita, joiden läpileikkauksessa voi erottua kirkkaita ja sameita kerroksia. Erilaiset raetyypit muodostuvat siten, että korkeassa pilvessä rakeet voimakkaassa pyörityksessä kulkevat ylös ja alas. Rakeet törmäilevät pilvipisaroihin, jotka lumirakeiden pinnalle jäätyessään kasvattavat niiden kokoa. Lumirakeista muodostuu ensin pikkurakeita ja lopulta jäärakeita.

Rajuilma: Rajuilmalle ei ole olemassa tuulen raja-arvoa, vaan rajuilmassa esiintyy vahinkoa aiheuttavaa salamointia, rankkaa sadetta, ukkospuuskia, rakeita tai trombeja. Rajuilmasta voi olla kyse, vaikka tuuli ei olisikaan kovaa, esimerkiksi jos alle tunnissa sataa 20 millimetriä vettä. Vrt. myrsky.

Kuva: Pixabay. Lisenssi: CC0-Creative Commons.

Revontulet: Auringosta lähteneet aurinkotuulen varautuneet hiukkaset (elektronit ja protonit) törmäävät maapallon ilmakehään lähinnä ionosfäärissä eli termosfäärin alaosassa useimmiten noin 90-300 km:n korkeudella.

Räntäkuuro: Kuuroina tuleva räntäsade, jolle tyypillisiä piirteitä ovat sateen yhtäkkinen alkaminen ja loppuminen sekä voimakkuuden isot vaihtelut.

Räntäsade: Tasainen sade, jossa sataa samanaikaisesti sekä vettä että lumihiutaleita. Ilman lämpötila on sellainen, että osa lumihiutaleista sulaa vedeksi matkalla pilvistä maanpinnalle. Aidossa räntäsateessa ilmassa on siis myös vesipisaroita. Usein ihmiset tulkitsevat virheellisesti märän lumisateen räntäsateeksi.

Kuva: Pixabay. Lisenssi: CC0-Creative Commons.

Salama: Salama on ukkoseen ja joskus myös tulivuorenpurkaukseen liittyvä sähköpurkaus, joka tasoittaa pilven potentiaalieroja. Valo etenee 300 000 km sekunnissa, joten välähdys nähdään käytännössä heti. Jyrinä myös alkaa samalla hetkellä, mutta äänen nopeus on vain miljoonasosa valon nopeudesta, noin 330 m/s. Näin ääneltä kuluu kilometriin 3 sekuntia. Sääntö salaman etäisyyden määrittämiseksi: Välähdyksestä aletaan laskea sekunteja, ja kun jyrinä alkaa, jaetaan saatu sekuntimäärä kolmella, jolloin saadaan etäisyys kilometreissä. Vrt. ukkonen.

Sumu: Ilmassa leijailevia hyvin pieniä vesipisaroita (halkaisija noin 0,01 mm), jotka huonontavat näkyvyyttä siten, että näkyvyys on alle kilometrin. Sumu on ikään kuin maanpinnalle asti ulottuva pilvi. Sumu syntyy ilmassa olevan vesihöyryn tiivistyessä pisaroiksi, kun lämpötila laskee tai kosteus lisääntyy. Syntytavan mukaan voidaan puhua siirtymäsumusta (lämmin ilma jäähtyy kylmässä ympäristössä), säteilysumusta (jäähtyvä maanpinta jäähdyttää ilmaa), sekoitussumusta (kylmä sekä kostea ilma sekoittuvat) tai haihtumissumusta (lämmin veden pinta haihduttaa runsaasti vesihöyryä). Haihtumissumua ovat esimerkiksi merisavu ja järvisavu, jotka syntyvät hyvin kylmän (ainakin -15 astetta) pakkasilman virratessa juuri ja juuri sulan vesialueen päälle. Vrt. auer, utu.

Sykloni: Syklonin eli polaaririntamassa liikkuvan matalapaineen yhteydessä tapahtuu ns. kylmä okluusio eli lämmintä rintamaa nopeammin liikkuva kylmä rintama saavuttaa lämpimän rintaman ja kohottaa lämpimän ilman maanpinnan yläpuolelle tunkeutuessaan raskaampana sen alle. Syklonilla tarkoitetaan siis polaaririntamassa syntyvää matalapainetta. Syklonilla - tai tarkemmin sanottuna trooppisella syklonilla - voidaan tarkoittaa myös lähinnä Intian valtameren alueella esiintyvää trooppista hirmumyrskyä.

Syöksyvirtaus: Syöksyvirtaus on ukkospilvestä alaspäin syöksyvä voimakas kylmä ilmavirtaus, joka maan- tai vedenpinnan kohdatessaan kääntyy vaakasuoraksi. Syöksyvirtauksessa puut voivat kaatua melko laajaltakin alueelta lähes samaan suuntaan. Sen sijaan trombin pyörivä liike kaataa puita sikinsokin ja vaikuttaa yleensä vain pienellä alueella.

Sää: Jonkin paikan ilmakehän alaosassa eli troposfäärissä vallitseva hetkellinen tila, johon sisältyvät lämpötila, kosteus, ilmanpaine, sadeilmiöt, pilvisyys ja tuulen voimakkuus sekä suunta.

Säärintama: Kahden ominaisuuksiltaan erilaisen ilmamassan rajapinta. Säärintama voi olla lämmin rintama (lämpimän ilmamassan etureuna), kylmä rintama (kylmän ilmamassan etureuna) tai okluusiorintama. Syklonin eli liikkuvan matalapaineen yhteydessä tapahtuu ns. kylmä okluusio eli lämmintä rintamaa nopeammin liikkuva kylmä rintama saavuttaa lämpimän rintaman ja kohottaa lämpimän ilman maanpinnan yläpuolelle tunkeutuessaan raskaampana sen alle. Termejä saderintama tai kuurorintama ei pitäisi käyttää.

Tihkusade: Vesipisaroiden muodostamaa sadetta, jossa pisaroiden halkaisija (erotuksena vesisateeseen) on alle 0,5 mm, tyypillisesti noin 0,1 mm. Tihkusade on siis hyvin pienten ja tiheässä leijailevien vesipisaroiden aiheuttamaa sadetta, joka syntyy matalalla olevassa sumupilvessä tai paksussa sumukerroksessa. Tihku tuntuu ilmassa kosteutena ja näkyy esimerkiksi silmälaseissa, mutta se ei tee lätäköihin renkaita.

Kuva: Pixabay. Lisenssi: CC0-Creative Commons.

Trombi: Trombi ja tornado ovat pienialaisia pyörteisiä myrskyjä. Termit ovat hieman kiistanalaisia. Trombit ovat tavallaan tornadojen pikkuserkkuja. Ne voidaan joko luokitella pieniksi tornadoiksi (kokoluokitus) tai niitä voidaan pitää Euroopassa esiintyvinä tornadoina (alueellinen luokitus). Ilmatieteen laitoksen määritelmän mukaan "Suomessa ja monissa Euroopan maissa tavattavia tornadoja kutsutaan trombeiksi". Myös meteorologi Markus Mäntykannas toteaa näin: "Trombi ja tornado ovat käytännössä sama asia – valtaosassa maailmaa käytetään tornado-nimitystä, mutta useassa Euroopan maassa puhutaan trombista." Suomessakin siis esiintyy tornadoja, jos trombeja pidetään yhtenä tornadojen muotona. Vrt. syöksyvirtaus.

Trooppinen hirmumyrsky: Trooppiset hirmumyrskyt - tai hieman huolimattomammin sanottuna trooppiset pyörremyrskyt - voidaan nimetä hurrikaaneiksi, taifuuneiksi tai trooppisiksi sykloneiksi niiden esiintymisalueen perusteella samaan tapaan kuin avaruuslentäjät nimetään lähtömaan mukaan astronauteiksi, kosmonauteiksi, taikonauteiksi tai vaikkapa finnonauteiksi kotimaan mukaan. Jos hurrikaania vastaava ilmiö esiintyy Välimerellä asti, voidaan puhua medikaanista, vaikka termi onkin ainakin toistaiseksi epävirallinen. Vaikka trooppinen pyörremyrsky on sinänsä täysin virallinen termi myös trooppisista hirmumyrskyistä puhuttaessa, pyörremyrsky kuitenkin mielletään usein vain tornadoksi tai trombiksi.

Tykky: Puiden ja mastojen päälle kasautuva lumikuorma. Varsinainen tykky eli huurretykky koostuu vain huurteesta. Nuoskatykyssä on ainakin puolet lunta.

Kuva: Pixabay. Lisenssi: CC0-Creative Commons.

Ukkonen:  Ukkosella pilvi sähköistyy niin paljon, että sen varaukset purkautuvat salamoina (vrt. salama). Ukkosen synty vaatii kolme samanaikaisesti vaikuttavaa tekijää:
1. Epävakaus: Lämmintä ilmaa maanpinnan lähellä, kylmää 5-10 kilometrin korkeudella.
2. Kosteutta: Paljon kosteutta lähellä maanpintaa.
3. Laukaiseva tekijä: Esim. merituulirintama, kylmä rintama tai kuuropilven ulosvirtaus.

Utu: Ilmassa leijailevia hyvin pieniä (silmälle näkymättömiä) vesipisaroita, jotka huonontavat näkyvyyttä siten, että näkyvyys on 1-10 km. Utu on väriltään harmahtavaa. Vrt. auer, sumu.

Vesikuuro: Kuuroina tuleva vesisade, jolle tyypillisiä piirteitä ovat sateen yhtäkkinen alkaminen ja loppuminen sekä voimakkuuden isot vaihtelut.

Vesisade: Vesipisaroiden muodostamaa sadetta, jossa pisaroiden halkaisija (erotuksena tihkusateeseen) on yli 0,5 mm, yleensä 1-2 mm, joskus jopa 5 mm. Pisaroita on tyypillisesti noin 10 cm:n välein eli yksi pisara litrassa ilmaa ja ne putoavat alaspäin muutamia metrejä sekunnissa.

Lähteitä ja lisätietoja

Foreca: Petollinen kuuraliukkaus

Foreca: Väärinymmärretyt säätermit

Helsingin Sanomat: Erotatko kuuran ja huurteen?

Helsingin Sanomien video: Sateen olomuotoon (vesi, jäätävä, räntä, lumi) vaikuttaa lämpötila maanpinnan yläpuolella

Ilmatieteen laitos: Ilmakehä-ABC

NBC News: Anatomy of a Snowflake

Paasonen, Seija: Sää. WSOY 2004.

Sirpan luontoblogi: Onko kuuralla ja huurteella eroa? (Jouko Varosen vieraskynäkirjoitus)

Tieteen kansallinen termipankki
( Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä)

Navoilta kuuluu kummia: Arktisella alueella ennätyksellisen vähän yli nelivuotista merijäätä, Antarktiksen lämpöennätysehdokas hylätty

Arktinen alue heikoilla jäillä

Keskimääräinen arktisen merijään laajuus miljoonina neliökilometreinä huhtikuussa vuosina 1979-2018. Laajuus on pienentynyt keskimäärin 37 500 neliökilometriä vuodessa eli 2,6 prosenttia vuosikymmenessä verrattuna vuosien 1981-2010 keskiarvoon. Credit: National Snow and Ice Data Center.

Arktisen merijään laajuus oli huhtikuussa keskimäärin 13,71 miljoonaa neliökilometriä. Tämä on satelliittimittaushistorian toiseksi pienin huhtikuinen arktisen merijään laajuus, vain 20 000 neliökilometriä enemmän kuin ennätyspieni laajuus huhtikuussa 2016. Kun mittauksen epätarkkuudet otetaan huomioon, vuosien 2016 ja 2018 ennätyksellisen pienet huhtikuun merijään laajuudet käytännössä sivuavat toisiaan. Koko talven 2017-2018 arktisen merijään maksimilaajuus oli mittaushistorian toiseksi pienin.

Eri-ikäisten merijäiden prosenttiosuus viikolla 9 vuosina 1984-2018. Vähintään viisivuotinen merijää on esitetty punaisella, nelivuotinen oranssinkeltaisella, kolmivuotinen vihreällä, kaksivuotinen vaaleansinisellä ja yksivuotinen tummansinisellä. Credit: Preliminary analysis courtesy of M. Tschudi, University of Colorado Boulder. Images by M. Tschudi, S. Stewart, University of Colorado, Boulder, and W. Meier, J. Stroeve, NSIDC

Erityisen mielenkiintoista on vähintään viisivuotisen jään ennätyksellisen pieni osuus arktisella alueella.  Tänä vuonna viikolla yhdeksän yli viiden vuoden ikäisen merijään osuus oli vain kaksi prosenttia, kun vuonna 1984 se oli 30 prosenttia. Jos tarkastellaan vuoden viikkoa numero yhdeksän, monivuotisen eli yli yhden vuoden ikäisen merijään osuus on vähentynyt 61 prosentista (vuonna 1984) vain 34 prosenttiin (vuonna 2018).

Beringinmeri oli tänä vuonna huhtikuun lopulla lähes jäätön. Pitkän aikavälin (1981-2010) keskiarvo vastaavana ajankohtana on yli 500 000 neliökilometriä. Merijään päiväkohtainen laajuus on ollut ennätyspieni helmikuun 12. päivästä alkaen.

Etelämantereen lämpöennätys 17,5 astetta, 17,9 asteen lukema hylätty

Maaliskuussa 2015 lämpötila nousi Etelämantereella +17,5 asteeseen argentiinalaisille kuuluvassa Esperanzan tukikohdassa (13 metriä merenpinnan yläpuolella, 63°S) lähellä Antarktiksen niemimaan pohjoisinta kohtaa. WMO vahvistaa tämän edelleen viralliseksi Antarktiksen mantereen eli Etelämantereen lämpöennätykseksi.

Sen sijaan WMO ei tänään julkaistun tiedotteen mukaan hyväksy päivää Esperanzan ennätystä aiemmin ilmoitettua automaattisen sääaseman lukemaa +17,9 astetta tsekkiläisellä Davies Dome -asemalla. Selvitysten mukaan heikkotuulisessa säässä suora ja alla olevasta jäästä heijastuva auringonsäteily nostivat mittarin lämpötilan noin 0,9 astetta todellista korkeammaksi. WMO:n päätelmien mukaan todellinen lämpötila oli 17,0°C ± 0,2°C, mikä on WMO:n virallisissa tilastoissa Antarktiksen mantereen toiseksi korkein lämpötila.

Antarktis on laajuudeltaan 14 miljoonaa neliökilometriä, noin kaksi kertaa Australian kokoinen. Vuoden keskilämpötila vaihtelee rannikon -10 asteesta sisämaan korkeimpien kohtien -60 asteeseen. Jäätikkö on jopa 4,8 kilometriä paksu ja sisältää 90 prosenttia koko maapallon makean veden varannoista. Jos koko jäätikkö sulaisi, merenpinta kohoaisi noin 60 metriä, mikä kuitenkin veisi aikaa tuhansia vuosia. Vuonna 2016 Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan Antarktiksen sulaminen voi nostaa merenpintaa vuoteen 2100 mennessä yli metrillä ja vuoteen 2500 mennessä yli 15 metrillä, ellei kasvihuonekaasujen päästöjä rajoiteta.

Antarktiksen niemimaa (Etelämantereen luoteiskärki Etelä-Amerikan lähellä) on yksi maapallon nopeimmin lämmenneistä alueista. Se on lämmennyt yli kolme astetta viimeisimmän 50 vuoden aikana. Noin 87 prosenttia niemimaan länsirannikon jäätiköistä onkin vetäytynyt viimeisimmän 50 vuoden aikana. Monien näiden sulaminen on kiihtynyt viimeisimmän 12 vuoden aikana.

Edit 9.5.2018. Korjattu NSIDC:n tiedotteessa olleet virheelliset lukuarvot yli yhden vuoden ikäisen ja yli viiden vuoden ikäisen merijään prosenttiosuuksista. Tämän vuoksi myös otsikko ja diagrammi eri-ikäisten merijäiden prosenttiosuuksista on päivitetty. Lisäksi muutettu blogini lukijapalautteen perusteella virke "Normaalisti jäätä pitäisi olla yli 500 000 neliökilometriä" muotoon "Pitkän aikavälin (1981-2010) keskiarvo vastaavana ajankohtana on yli 500 000 neliökilometriä."

Lähteet

Brian Kahn: Old Arctic Sea Ice Is Virtually Gone—and That's Bad

NSIDC: Arctic winter warms up to a low summer ice season

Robert M. DeConto & David Pollard: Contribution of Antarctica to past and future sea-level rise

WMO: WMO concludes evaluation of possible new record Antarctic temperature

Lue myös nämä

Lööpit uusiksi: Karuja numerofaktoja säästä ja ilmastosta

Lämmin arktinen alue, kylmät mantereet: Lämpöennätys pohjoisnavan ympärillä, poikkeuksellisen kylmää Euroopassa

Antarktiksen niemimaalla tällä viikolla mittaushistorian uusi lämpöennätys: 17 astetta tavanomaista lämpimämpää

Antarktiksen lämpöennätykset vahvistettiin tänään

Maapallon uusi kaikkien aikojen kylmyysennätys, -93,2 astetta?

Antarktiksen jäähyllyjen sulaminen on nopeutunut hälyttävästi

Punainen napa
( Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä)

Lööpit uusiksi: Karuja numerofaktoja säästä ja ilmastosta

Arktisen alueen (leveyspiirin 80 astetta pohjoispuolella olevat alueet) vuorokausien keskimääräiset lämpötilat celsiusasteina kahden metrin korkeudella. Paksulla valkoisella viivalla on esitetty vuosien 1958-2002 keskiarvo, paksulla punaisella viivalla vuoden 2018 lämpötilat ja ohuilla viivoilla muiden yksittäisten vuosien lämpötilat. Diagrammi pohjautuu Tanskan ilmatieteen laitoksen tietoihin. Credit: Zachary Michael Labe, Office of Information Technology University of California, Irvine (http://sites.uci.edu/zlabe/arctic-temperatures).  

Hiilidioksidia on nyt ilmakehässä enemmän kuin koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa: Hiilidioksidipitoisuutta mittaavassa Keelingin käyrässä kuukausikeskiarvo ylitti ensimmäistä kertaa 410 ppm

Ilmakehän keskimääräinen kuukauden hiilidioksidipitoisuus on ylittänyt Keelingin käyrässä ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa 410 ppm. Havaijin Mauna Loalla mitattavan Keelingin käyrän mukaan huhtikuun keskimääräinen hiilidioksidipitoisuus oli 410,31 ppm. Vasta vuonna 2013 ylitettiin ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa 400 ppm:n raja. Lähempänä päästölähteitä sijaitsevalla Ilmatieteen laitoksen mittausasemalla Pallaksella (Sammaltunturilla) hiilidioksidin kuukausikeskiarvot tosin ylittivät ensimmäistä kertaa 400 ppm jo huhtikuussa 2012.

Keelingin käyrä täytti 29. maaliskuuta 2018 kuusikymmentä vuotta, sillä mittaukset aloitettiin vuonna 1958. Tuolloin lukemat olivat 316,19 ppm. Maapallon ilmakehässä oleva hiilidioksidipitoisuus on noussut tuosta ajasta 30 prosenttia. Ennen teollista vallankumousta hiilidioksidipitoisuus ei ylittänyt lukemaa 300 ppm kertaakaan viimeisimmän 800 000 vuoden aikana. Viime vuosina hiilidioksidipitoisuuden nousunopeus on hieman hidastunut sekä Mauna Loalla että globaalisti.

Aiemmin maapallon historiassa hiilidioksidipitoisuus on saattanut olla nykyisellä tasolla ehkä noin 2-5 miljoonaa vuotta sitten tai ainakin mioseeniepookin aikaan 10-15 miljoonaa vuotta sitten, jolloin maapallo oli 3-6 astetta nykyistä kuumempi ja merenpinta 25-40 metriä nykyistä korkeammalla. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli huipussaan (ehkä yli 5000 ppm) myöhäisellä ordovikikaudella noin 440 miljoonaa vuotta sitten. Tuolloin auringon säteily kuitenkin oli nykyistä heikompaa.

Arktisella alueella mittaushistorian lämpimin talvi ja ennätysaikainen merijään sulamiskausi

Tšuktšimerellä jään sulamiskausi ei ole koskaan satelliittimittausten aikakaudella (alkaen talvesta 1978-1979) alkanut näin aikaisin kuin nyt. Sama tilanne on myös Tšuktšimereen Beringinsalmen kautta yhteydessä olevalla Beringinmerellä. Helmi-maaliskuun keskimääräinen merijään laajuus Beringinmerellä oli tänä vuonna pienempi kuin koskaan aiemmin vuodesta 1850 alkavien havaintojen aikana. Beringinmeren-Tšuktšimeren alueella yksikään muu vuosi satelliittiaikakaudella ei ole edes lähellä nykyistä tilannetta. Ilmastonmuutoksen lisäksi jääpeitteen laajuuteen vaikuttavat myös tuulet ja niiden suunnat.

Arktisella alueella talvi 2017-2018 oli mittaushistorian lämpimin. Lähimpänä pohjoisnapaa sijaitsevalla maa-asemalla Grönlannin kärjessä mitattiin helmikuussa 60 tunnin ajan yli nolla-asteen lämpötiloja. Aiemmin mittaushistoriassa lämpötila oli kohonnut siellä helmikuussa plussan puolelle vain kaksi kertaa aiemmin ja silloinkin ainoastaan lyhyeksi aikaa. Arktisella alueella 15 sääaseman keskimääräinen talvilämpötila nousi ainakin 10 fahrenheitastetta (5,6 celsiusastetta) tavanomaisen yläpuolelle.

Alaskan Utqiaġvikissa helmi-huhtikuun keskimääräinen lämpötila kohosi 6,3 celsiusastetta tavanomaista korkeammaksi. Seitsemän 98-vuotisen mittaushistorian kymmenestä lämpimimmästä helmi-huhtikuun jaksosta on koettu 2010-luvulla.

Etelä-Aasian helleaalto jatkuu: Maanantaina Pakistanissa mitattiin mahdollisesti koko maapallon mittaushistorian korkein huhtikuun lämpötila

Tämän viikon maanantaina 30.4. Pakistanin Nawabshahissa mitattiin Aasian ja ehkä koko maapallon mittaushistorian korkein huhtikuun lämpötila, kun lukemaksi ilmoitettiin 50,2 celsiusastetta. Toisinaan ennätykseksi mainittua 51,0 astetta Meksikosta huhtikuulta 2001 pidetään luotettavuudeltaan kyseenalaisena. Lopullista totuutta ei ehkä tiedetä koskaan, sillä WMO ei tarkasta kuukausiennätyksiä.

Vain kuukautta aiemmin maaliskuun helleaallossa 29.-31.3.2018 valtiokohtaisia koko mittaushistorian maaliskuun lämpöennätyksiä syntyi ainakin Pakistanissa, Irakissa, Qatarissa, Turkemenistanissa, Uzbekistanissa ja Tadžikistanissa.

Lue myös nämä

Lämmin arktinen alue, kylmät mantereet: Lämpöennätys pohjoisnavan ympärillä, poikkeuksellisen kylmää Euroopassa

Globaali merijään laajuus nyt pienempi kuin koskaan aiemmin satelliittimittausten aikakaudella

Phuketin-loman lennot sulattavat arktista merijäätä lähes viisi neliömetriä yhtä matkustajaa kohden

Grönlannissa ennätyslämpötilat käynnistivät sulamiskauden nyt ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa jo huhtikuussa, puolitoista kuukautta tavanomaista aiemmin

TOP 10: Koko mittaushistorian maailmanlaajuisesti lämpimimmät vuodet

Aasian uusi koko mittaushistorian lämpöennätys 54 astetta?

Ennätyskuumat kuukaudet lisääntyneet globaalisti

Ilmastonmuutos lisännyt korkeita lämpötiloja maapallolla viime vuosina

( Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä)

Onko Golfvirta heikentynyt ja mitä tästä seuraa?

Meriveden keskimääräisen pintalämpötilan muutos celsiusasteina vuodesta 1870 nykypäivään. Credit: Caesar/PIK.

Atlantin termohaliinikierto on nyt heikoimmillaan yli tuhanteen vuoteen. Tämä termohaliinikierto on yksi maapallon merkittävimmistä lämmönkuljetusmekanismeista, koska se siirtää lämpöä kohti pohjoista ja kylmyyttä kohti etelää. Eilen Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan tämä kiertoliike on kuitenkin hidastunut noin 15 prosentilla 1900-luvun puolivälistä nykypäivään. Tutkimus tehtiin merialueiden veden keskimääräisten pintalämpötilojen perusteella. Tutkijat pitävät ihmiskunnan aiheuttamaa ilmastonmuutosta todennäköisimpänä selityksenä näille huolestustuttaville muutoksille.

Tutkimuksessa havaittiin valtameren viileneminen Grönlannin eteläpuolella ja erityisen selvä lämpeneminen Pohjois-Amerikan itärannikolla. Kyseinen alue on lämmennyt viime vuosikymmeninä nopeammin kuin useammat muut maapallon merialueet. Pohjois-Atlantin alue puolestaan on ainoa ilmastonmuutoksen myötä viilentynyt valtamerialue.

Tällainen merialueiden lämpötilojen muutos on tietokonesimulaatioissa ennustettu ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden lisääntymisen seuraus. Nyt tämä on siis todettu myös meriveden lämpötilamittauksissa. Tietokonemallien ennusteet ja 1800-luvun loppupuolelta asti tutkitut lämpötila-aineistot näyttävätkin vastaavan toisiaan hyvin.

Termohaliinikierto (termohaliinivirtaus) eli valtamerien lämpösuolavesikierto tarkoittaa meriveden tiheyseroista aiheutuvaa syvän veden ja pintaveden kiertoliikettä, siis pystyvirtauksia. Napa-alueilla suolainen pintavesi viilenee ja painuu alaspäin. Tämän seurauksena syntyy kylmä ja suolainen syvänmeren virtaus (kuvassa sininen virtaus), joka kuljettaa vettä päinvastaiseen suuntaan kuin lämmin pintavirtaus (kuvassa punainen virtaus). Tuulten vaikutuksesta ja erityisesti syvänmeren virtauksen kohdatessa mantereen syntyy ylöspäin suuntautuva pystyvirtaus eli kumpuaminen.

Kun lämmin ja siten kevyempi vesi liikkuu etelästä pohjoiseen, se muuttuu vähitellen viileämmäksi ja siten myös tiheämmäksi ja painavammaksi. Meriveden jäätyessä siitä jäätyy vain sen liuotinosa eli suolaton vesi. Siksi jäätyminen lisää meriveden suolapitoisuutta ja tiheyttä. Tämän seurauksena vesi alkaa vajota Pohjois-Atlantilla Grönlannin itäpuolella. Vajoamista aiheuttavat myös rannikolle suuntautuvat tuulet, jotka pakottavat veden työntymään kohti rannikkoa ja sen jälkeen alaspäin.

Ilmastonmuutoksen seurauksena lisääntyvät sateet ja sekä Jäämereltä että Grönlannin jäätiköiltä tulevat sulamisvedet kuitenkin vähentävät meriveden suolaisuutta meriveden vajoamisvyöhykkeellä. Vähäsuolainen vesi ei ole yhtä tiheää eikä yhtä painavaa, minkä seurauksena se ei yhtä helposti enää vajoa pinnalta pohjaan.

Atlantin termohaliinikierron mahdollisesta pysähtymisestä ilmastonmuutoksen seurauksena on keskusteltu jo pitkään. Pysähtyminen voisi olla ilmaston muuttumisen kannalta merkittävä keikahduspiste (horjahduspiste), jonka jälkeen ilmaston muuttumista olisi entistä vaikeampi ennustaa. Tämä aiheuttaisi esimerkiksi merenpinnan entistäkin nopeampaa nousua Yhdysvaltojen itärannikolla, esimerkiksi New Yorkissa ja Bostonissa, sekä vaikuttaisi Atlantilta Eurooppaan tulevien myrskyjen reitteihin. Termohaliinikierron pysähtyminen voisi viilentää Pohjois-Euroopan ilmastoa merkittävästi, koska Golfvirran lämpöä ei enää kulkeutuisi tänne yhtä paljon kuin aiemmin. Toisaalta Etelä- ja Keski-Euroopan helleaalto kesällä 2015 saattoi osaltaan johtua ennätyksellisen kylmästä Pohjois-Atlantista. Pohjois-Atlantin viilenemisen seurauksena ilmanpainejakauma muuttuu siten, että se suosii lämpimiä, eteläisiä ilmavirtauksia, jotka vaikuttavat Etelä- ja Keski-Euroopassa.

Eilen julkaistu tutkimus ei ota kantaa termohaliinikierron tulevaisuuteen. Se ainoastaan selvittää jo havaittuja muutoksia.

Eilen samassa Nature-lehdessä julkaistu toinen tutkimus tarkastelee Atlantin virtauksissa 1600 vuoden aikana tapahtuneita muutoksia pohjasedimenttinäytteiden perusteella. Hiekanjyvien koosta nimittäin on mahdollista päätellä virtauksen voimakkuus ja fossiileina löytyvistä lajeista meriveden lämpötila. Pienen jääkauden päättymisen jälkeen Atlantin termohaliinkierto näyttää olleen noin vuodesta 1850 alkaen hitaampaa kuin aiemman 1500 vuoden aikana. Hidastumisen alkamiseen saattoivat vaikuttaa sekä ilmaston sisäinen vaihtelu että ihmiskunnan varhaiset kasvihuonekaasupäästöt. Nykyiset ihmiskunnan tuottamat kasvihuonekaasut jatkavat tätä samaa vaikutusta, joka oli pienen jääkauden jälkeisellä lämpenemisellä ja sulamisella.

Lähteet

Damian Carrington: Gulf Stream current at its weakest in 1,600 years, studies show. The Guardian 11.4.2018.

David J. R. Thornalley, Delia W. Oppo, Pablo Ortega, Jon I. Robson, Chris M. Brierley, Renee Davis, Ian R. Hall, Paola Moffa-Sanchez, Neil L. Rose, Peter T. Spooner, Igor Yashayaev & Lloyd D. Keigwin: Anomalously weak Labrador Sea convection and Atlantic overturning during the past 150 years. Nature 556, pages 227–230 (2018).

L. Caesar, S. Rahmstorf, A. Robinson, G. Feulner & V. Saba: Observed fingerprint of a weakening Atlantic Ocean overturning circulation. Nature 556, pages 191–196 (2018).

Potsdam Institute for Climate Impact Research: Stronger evidence for a weaker Atlantic overturning. Press release 11.4.2018.

Potsdam Institute for Climate Impact Research: Stronger evidence for a weaker Atlantic overturning. YouTube 11.4.2018.

Stefan Rahmstorf: Stärkere Belege für ein schwächeres Golfstromsystem. 11.4.2018.

Summer K. Praetorius: North Atlantic circulation slows down. Nature 11.4.2018.

Lue myös nämä

Jääkausi tulossa: Siperian sää uhkaa Suomea?

Uusi jääkausi vuonna 2010?

Ovatko ilmastonmuutosta ennustavat ilmastomallit luotettavia?
( Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä)

Äänimaisema voi vaikuttaa tarkkaavaisuushäiriöiden voimistumiseen, makuaistimuksiin ja mielen elpymiseen

Hyvää hiljaisuutta piippauskulttuurin yhteiskunnassa


FT Outi Ampuja

Kouvolan Yhteislyseossa on vietetty viime päivinä teemaopintoviikkoa. Osana tämän viikon ohjelmaa FT Outi Ampuja kävi pitämässä luennon "Näkökulmia ääniympäristön laatuun".

Ympäristöalan asiantuntijatehtävissä työskentelevä Ampuja on tutkinut hiljaisuutta ja ääniympäristöä. Hänen väitöskirjansa "Melun sieto kaupunkielämän välttämättömyytenä. Melu ympäristöongelmana ja sen synnyttämien reaktioiden kulttuurinen käsittely” kartoittaa ympäristömeluongelman historiaa, urbaanin ääniympäristön arviointikriteereitä ja melua koskevia asenteita sekä kulttuurisia arvostuksia. Hän on kirjoittanut lukuisia kolumneja, kirjoja ja tieteellisiä artikkeleita. Ampujan uusin kirja on viime vuonna ilmestynyt "Hyvä hiljaisuus".

Äänimaisema voi olla hi-fi tai lo-fi

Helsingin Aleksanterinkadun päätä nykyiseltä Mannerheimintieltä kuvattuna noin vuonna 1905. Kuvaaja tuntematon. Lähde: Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmat. Lisenssi: CC BY 4.0.

Outi Ampuja aloitti luentonsa määrittelemällä äänimaiseman ja ääniympäristön eron. Äänimaisema on kulttuurillisesti virittyneempi kuin ääniympäristö. Esimerkiksi musiikki voi olla oleellinen osa äänimaisemaa. Usein käsitteitä äänimaisema ja ääniympäristö kuitenkin käytetään sekaisin.

Ääni on nesteessä, kaasussa tai kiinteässä aineessa etenevää pitkittäistä aaltoliikettä, joka sisältää korvin kuultavia taajuuksia ja on riittävän voimakasta kuultavaksi. Hi-fi -äänimaisema voi olla esimerkiksi luonnontilainen ja rauhallinen äänimaisema, jossa eri äänet erottaa helposti. Teollisen vallankumouksen ja kaupungistumisen myötä kuitenkin yleistyi lo-fi -äänimaisema. Siinä äänet sekoittuvat ja peittyvät toistensa alle.

Mitä melu on?

Teollistumisen alkuaikoina esimerkiksi höyrykoneen melua pidettiin edistyksen äänenä. Todellisuudessa melu kuitenkin on hukkaenergiaa, joka ei kerro tehokkuudesta.

Milloin ääni sitten muuttuu meluksi? Tämä on osittain subjektiivinen kokemus, kuten eri musiikkimakujen kannattajat hyvin tietävät. Keittiöstä kuuluva astioiden kilinä voi olla lapselle turvallisuuden tunnetta lisäävä ääni ja univaikeuksista kärsivälle aikuiselle melua. Melun määrittely on myös kulttuurisidonnaista. Melua on esimerkiksi ääni väärässä paikassa, vaikkapa naurunremakka hautajaisissa.

Kanadalainen äänimaisematutkija R. Murray Schafer pitää meluna ei-toivottua ääntä ja mitä tahansa äänitasoltaan voimakasta merkityksetöntä ääntä. Melun häiritsevyyttä lisäävät äänen äkillisyys, impulssimaisuus tai tonaalisuus (sävelellisyys). Sisällöllisesti selkeästi ymmärrettävissä oleva melu, esimerkiksi puhelinkeskustelu tai riitely, koetaan yleensä häiritsevämpänä kuin vähän informaatiota sisältävä melu, esimerkiksi liikenteen kohina.

Tieliikenne on ylivoimaisesti merkittävin melun lähde

Melun lähteitä ovat esimerkiksi liikenne, teollisuus, voimakas musiikki ja monet harrastukset sekä työpaikat. Ympäristöongelma melusta tulee silloin, kun ei-toivottu, häiritsevä ääni aiheuttaa pitkäaikaisen altistuksen seurauksena terveyshaittoja.

Suomessa tieliikenne on suurin yksittäinen ympäristömelun lähde. Lähes 90 prosenttia kaikesta ympäristömelusta johtuu tieliikenteestä. Esimerkiksi Helsingin maa-alasta kolmannes on liikennemelun aluetta ja tällä alueella asuu 40 prosenttia helsinkiläisistä. EU:n asukkaista 125 miljoonaa asuu tieliikenteen melualueella.

Miten melu vaikuttaa terveyteen?

Melulla on lukuisia terveyden ja hyvinvoinnin kannalta haitallisia vaikutuksia. Se huonontaa kuuloa, nostaa verenpainetta, heikentää immuunijärjestelmää, aiheuttaa stressiä, viivyttää lasten lukutaidon oppimista ja huonontaa unen laatua. Melulla on todettu yhteys sydän- ja verisuonitauteihin sekä diabeteksen syntyyn. Se voi myös vaikuttaa lasten aivojen organisoitumiseen. Lisäksi melu heikentää keskittymistä ja muistin toimintaa. Pitkäaikainen kovalle melulle altistuminen näyttää aiheuttavan aivotoimintaan sellaisia muutoksia, että tarkkaavaisuus suuntautuu helpommin ääniärsykkeisiin. Tällöin toimintakyky tarkkaavaisuutta vaativissa tehtävissä heikkenee.

Tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että lasten ja nuorten lisääntynyt viihde-elektroniikan käyttäminen vähentää kykyä syventyä keskittymistä vaativiin tehtäviin. Jos lapsella on geneettinen taipumus tarkkaavaisuushäiriöön, tietokonepelien pelaaminen ja television katselu näyttävät pahentavan oireita. Psykoanalyytikko Donald Winnicotin mukaan lapsen sisäisen elämän kehittymisen kannalta on tärkeää olla ja leikkiä ainakin välillä yksin, ilman ohjattua sisältöä.

Brittiläisen Lee Hadlingtonin tutkimuksen mukaan ihminen unohtaa asioita sitä todennäköisemmin, mitä enemmän hän viettää aikaansa internetissä ja älypuhelinten parissa. Samalla ihmisen keskittymiskyky esimerkiksi keskusteluun heikkenee ja hän suunnistaa huonommin tilassa.

Kanadalaistutkimuksen mukaan runsas internetin käyttäminen korreloi vähäisemmän analyyttisen ajattelun kanssa. Itsenäisemmin ja analyyttisemmin ajattelevat ihmiset käyttävät muita vähemmän internettiä.

Melu stressaa, koska ihmislaji on evoluutionsa aikana sopeutunut tuulen, veden sekä eläinten hiljaisiin ääniin ja oppinut kovan äänen tarkoittavan uhkaa. Tämän vuoksi elimistö reagoi meluun asettuen automaattisesti hälytystilaan.

Likimain 38 prosenttia ihmisistä on meluherkkiä, joten he saavat melusta muita helpommin unihäiriöitä. Heillä on myös kohonnut riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Jos ihminen on meluherkkä, melu haittaa keskittymistä, lukemista ja oppimista tavallistakin enemmän. Meluherkkyys lienee ainakin osittain geneettistä.

Noin 15 prosentilla suomalaisista on haittaa aiheuttava tinnitus. Maailman terveysjärjestö WHO arvioi yli miljardin nuoren ja teini-ikäisen kuulon olevan vaarassa. Yksi syy on musiikin kuuntelu kuulokkeilla.

Kun tutkitaan tautitaakkaa, hyvinkin erilaisia haitallisia terveysvaikutuksia on mahdollista vertailla keskenään. Koko väestön tautitaakassa lasketaan yhteen ennenaikaisten kuolemien takia menetetyt elinvuodet sekä sairastavuus (haitan takia vajaakuntoisina vietetyt elinvuodet). Sairastavuutta laskettaessa otetaan huomioon haitan kesto ja vakavuus (sairauskohtainen haittapainokerroin). Tautitaakka saadaan siis kaavasta menetetyt elinvuodet + sairastavuus, missä sairastavuus on laskettu kaavalla tapausten lukumäärä x haitan kesto x haittapainokerroin (kuolema = 1). Tautitaakan yksikkö on haittapainotettu elinvuosi (disability-adjusted life year, DALY).

Suomessa melu on toiseksi merkittävin ympäristön aiheuttama terveysriski. Länsi-Euroopassa menetetään arvioiden mukaan vuosittain ainakin miljoona hyvän elämän vuotta pelkästään liikenteen melun seurauksena. Kaikki melu yhteensä aiheuttaa Länsi-Euroopassa vieläkin enemmän menetettyjä hyvän elämän vuosia joka vuosi: tinnitus 22 000, iskeemiset sydänsairaudet 61 000, lasten kognitiiviset haitat 45 000, unen laadun heikentyminen 903 000 ja melun häiritsevyys 654 000 vuotta (DALY).

Hiljaisuus ei ole samaa kuin äänettömyys

FT Outi Ampujan luento "Näkökulmia ääniympäristön laatuun" Kouvolan Yhteislyseon auditoriossa 4. huhtikuuta 2018.

Kertomusten mukaan säveltäjä Jean Sibelius halusi olla säveltäessään kotona täydellisessä rauhassa. Siksi Aino Sibelius asetteli puutikkuja vesihanojen päähän, jotta tippuvien vesipisaroiden ääni ei häiritsisi suurta säveltäjää. Toisaalta hiljaisuutta voidaan käyttää myös sosiaalisen vallankäytön välineenä, esimerkkeinä mykkäkoulu tai vangin eristäminen hiljaisuuteen kidutuskeinona.

Nykyisessä piippausyhteiskunnassa hiljaisuudesta on tulossa katoava luonnonvara. Ihmiskunnan tuottama melusaaste on levinnyt meriinkin, jopa Mariaanien hautaan asti. Saunoihin on alettu markkinoida saunakaiuttimia. Kirjastoista on tulossa toiminta- ja viihdekeskuksia, yhteisiä olohuoneita, joissa seurustellaan ja voidaan jopa soittaa musiikkia. Ampuja esittääkin tärkeän kysymyksen: "Jos kirjastoja ollaan muuttamassa julkisiksi olohuoneiksi hiljaisuuden kustannuksella tai jos niiden määrää karsitaan rajusti julkiseen sektoriin kohdistuvien säästöpaineiden nimissä ja kirjastokäyntien vähetessä, jääkö meille enää ei-kaupallisia, ei-uskonnollisia hiljaisuutta tarjoavia sisätiloja?"

Hiljaisuus ei ole sama asia kuin äänten puuttuminen eli äänettömyys. Niin kauan kuin elämme, kuulemme jotakin ääntä. Hiljaisuuden määritelmässä keskeistä on se, millaisia ääniä hiljaisuuteen ajatellaan kuuluvan. Toisille hiljaisuus merkitsee täydellistä luonnonrauhaa. Silloin voi kuunnella hiljaisuutta.

Kuitenkin myös kaupungissa voidaan sanoa olevan hiljaista, mikäli esimerkiksi linnunlaulu ja puunlehtien havina kuuluvat liikenteen taustakohinan yli. Hiljaisia hetkiä voi kokea kaupungeissa erityisesti juhlapyhinä ja aikaisin aamulla. Sisätiloista hiljaisuutta voi löytää vaikkapa kotoa, kesämökiltä, kirjastosta, saunasta ja kirkosta. Hiljaisuuden määritelmä siis riippuu ajasta, paikasta ja kokijasta.

Hiljaisilla alueilla keskimääräinen äänenvoimakkuus ei kohoa 35 desibelin yläpuolelle. Kohtuullisena voidaan pitää enintään 45 desibelin keskiäänitasoa. Väestökeskittymässä hiljaisella alueella tarkoitetaan yleensä sellaista aluetta, jolla minkään melulähteen aiheuttama melu ei ylitä päivällä 50 desibeliä ja yöllä 45 desibeliä.

Vuonna 2005 tehdyssä kartoituksessa Vantaalta ei löydetty yhtään hiljaista aluetta, jossa ei olisi kuulunut ihmistoiminnan ääniä. Kouvolasta on tehty meluselvitys vuonna 2016. Lähes miljoona suomalaista asuu riskirajat ylittävällä melualueella, joten heillä on kohonnut riski saada melusta johtuvia terveyshaittoja.

Aluesuunnittelu ja teknologian kehittyminen vaikuttavat suuresti meluisuuteen ja hiljaisuuteen

Koska liikenne on ylivoimaisesti merkittävin yksittäinen melun aiheuttaja, kaupunkisuunnittelu ja liikenneratkaisut ovat tärkeitä hiljaisuutta edistäviä ja vaalivia tekijöitä. Melun vähentämiseen vaikuttavat ajonopeuksien alentaminen, kevyen liikenteen sujuvuuden edistäminen, kehittyneemmät tienpäällystemateriaalit, meluesteet, rakennusten ääntä eristävät materiaalit, liikenteen siirtäminen tunneleihin, kaavoitus ja maankäytön suunnittelu. Vilkasliikenteisten teiden lähelle ei kannata sijoittaa asuntoja vaan ennemminkin liike- ja toimistorakennuksia tai autokatoksia. Muiden rakennusten taakse voidaan tehdä asuntoja, päiväkoteja, hoitolaitoksia ja kouluja, jolloin rakennusmassat toimivat melueristeenä. Samoin umpikortteleihin saadaan hiljaisia sisäpihoja.

Jäljellä olevia hiljaisia alueita tulisi vaalia ja meluisat toiminnot sijoittaa jo olemassa oleville meluisille paikoille. Keskustan katuja voidaan muuttaa kävelykaduiksi. Rantojen ja kaupunkimetsien lähialueilta liikennettä voidaan rajoittaa.

Ehkäpä länsimaissa ollaan jo tulossa Peak car -tilanteeseen, jossa saavutetaan ylin henkilöautojen tai ajokilometrien määrä asukasta kohden. Tämän saturaatiopisteen jälkeen autojen määrä alkaa vähentyä. Jakamistalouden myötä kimppakyydit ja autojen yhteisomistus lisääntyvät. Junat, linja-autot, metrot ja sähköpyörät kasvattavat suosiotaan.

Liikenteen tarve voisi vähentyä myös yhdyskuntarakenteen tiivistämisen ja etätöiden lisääntymisen seurauksena. Arvostuksetkin ovat muutoksessa, eivätkä ympäristötietoiset nuoret enää ole yhtä kiinnostuneita hankkimaan ajokorttia.

Sähkö- ja vetyautot ovat käyntiääneltään erittäin hiljaisia. Nopeuden noustessa kuitenkin kuuluu rengasmelua. Kun nopeus on yli 20 km/h, melua synnyttävät renkaiden ja tienpinnan välinen kitka sekä auton ilmanvastus. Käyntiääneltään hiljaiset ajoneuvot kuitenkin ovat niin hiljaisia, että niille on kaavailtu EU:ssa jalankulkijoita, pyöräilijöitä ja näkövammaisia varoittavaa merkkiääntä. Tällainen AVAS-järjestelmä (Acoustic Vehicle Alert System) tullee pakolliseksi sähköhybridiautoissa ja täyssähköautoissa vuonna 2019. Asetuksen mukaan sähköauton täytyy tuottaa varoitusääntä käynnistyksestä nopeuteen 20 km/h asti. Äänen voimakkuuden on oltava vähintään 50 dB nopeudella 10 km/h ja 56 dB nopeudella 20 km/h. Kun nopeus ylittää 20 km/h, tehosteita ei tarvita rengasmelun ansiosta.

Liikenneturvallisuuden takia sähköautoihin ollaan siis lisäämässä melua, vaikka uusi teknologia mahdollistaisi melun vähentämisen. Ampuja kuitenkin kysyy aiheellisesti, miten onnettomuusriskiin sitten vaikuttavat jalankulkijoiden käyttämät kuulokkeet ja kännykät. Entäpä jos polttomoottoriautojenkin melua vähennettäisiin, niin oppisivatko ihmiset havainnoimaan lähestyvää liikennettä paremmin?

Miten äänet vaikuttavat kaupoissa, lentokoneissa ja ravintoloissa?

Suomessa järvien, meren, metsien ja tunturien hiljaiset alueet voisivat olla matkailuvaltti. Kasvussa ovat hiljaisuusmatkailu ja luontoretket, joilla jätetään älypuhelimet kotiin.

Meditaation ja joogan rinnalle ovat tulleet hiljaisuuden retriitit ja mindfulness. Toisaalta kaupunginkin elävää äänimaisemaa on mahdollista arvostaa. Erityisesti historialliset teollisuuden äänimaisemat saattavat olla merkittävä osa paikallisidentiteettiä. Esimerkiksi tehtaan pillin vihellys saattaakin olla suojelemisen ja säilyttämisen arvoinen asia. Ampujan sanoin: "Käykö lähinnä melulähteiksi soimatuille tuulivoimaloille ja niiden huminalle samoin ajan kuluessa? Muuttuvatko uudistuvan energian ensiairueiden äänet joskus nostalgisiksi?"

Kaupoissa ääniympäristö, esimerkiksi tietynlainen musiikki, voi vaikuttaa ostokäyttäytymiseen. Kun sulkemisaika lähestyy, voidaan soittaa tiivistahtisempaa musiikkia, jotta ihmiset saadaan paremmin kiirehtimään kassoille.

Lentokoneen matkustamon matala taustahumina vaikuttaa makuelämykseen. Matala ääni korostaa kitkerää ja umamia makua. Sen sijaan makean ja suolaisen aistimus heikkenee. Finnairin Kiinan-lennoille onkin suunniteltu Hear the taste -äänimaisemia, joiden pohjoisesta luonnosta nauhoitetut äänet tukevat tarjottavia aterioita. Nyt saatavissa on applikaatio, joka käyttää keinoälyyn pohjautuvaa kuvantunnistustekniikka ja tunnistaa minkä tahansa ruoka-annoksen kuvan. Applikaatio analysoi annoksen raaka-aineet ja tuottaa kyseisen annoksen makuja tukevan äänimaiseman, josta applikaation käyttäjä voi nauttia ruoalla herkutellessaan.

Meluun kannattaisi kiinnittää huomiota myös ravintoloissa. Kova taustamelu heikentää makujen erottelukykyä. Lentokonetta vastaavassa meluisassa koetilassa makean maistaminen heikentyy ja suolaisempi ruoka maistuu paremmalta. Palveleeko meluisa musiikki siis ravintoloiden tarkoitusta? Kun musiikin äänitasoa laskettiin ruotsalaisessa yökerhossa 50 prosenttia, sekä asiakkaat että henkilökunta viihtyivät paremmin.

Hiljaisuus elvyttää

Mielenkiintoinen esimerkki taiteen luomasta hiljaisuudesta on Ampujan kuvailema John Cagen sävellys 4′33″, jossa hiljaisuutta kestää 4 minuuttia 33 sekuntia: "Olen nähnyt teoksen sähkökitaralla esitettynä. Koska teoksessa ei soiteta mitään, kuulija kuulee kitaravahvistimen hurinan, yleisön äänet ja ilmastointilaitteen kohinan. Huomio suuntautuu tilan ääniin, ja sävellys on siksi joka kerta nerokkaasti erilainen."

Elvyttävä ympäristö tarkoittaa yleensä luonnon ympäristöä, jossa aistiärsykkeiden määrä on vähäinen. Puistossa, metsässä tai muussa elvyttävässä ympäristössä oleskelu ei vaadi erityistä tarkkaavaisuutta, mikä on oleellinen osa elpymistä. Elvyttävä ympäristö virkistää, lisää tunnetta elinvoimaisuudesta, kohentaa mielialaa ja vähentää stressiä. Luontokäynnit alentavat verenpainetta, pulssia ja kortisolin määrää. Lääketieteellisesti ilmaistuna hiljaisuus synnyttää myönteisiä vasteita. Meluisa paikka ei voi tarjota tällaista elvyttävää kokemusta, koska melu tuottaa paljon aistiärsykkeitä.

Filosofi Baruch Spinoza on todennut: "Mikäli ihmiset olisivat yhtä kykeneväisiä olemaan hiljaa kuin puhumaan, maailma olisi onnellisempi paikka."

Ampuja jatkaa näin: "Ärsykekylläisessä maailmassa, jossa meiltä vaaditaan paljon, on hyvä miettiä, onko meillä oikeastaan varaa jättää hiljaisuuden potentiaali käyttämättä. Meillä on luolaihmisen aivot, jotka ovat kehittyneet nykyistä ympäristöä paljon rauhallisemmassa ympäristössä. Elinympäristömme meluisuus kuormittaa meitä ja aiheuttaa monenlaisia haittoja terveydelle ja viihtyvyydelle. - - Hiljaisuus myös haastaa. Toisin kuin meitä ympäröivät lukuisat viihdykkeet ja aistiärsykkeitä syytävä teknologia, hiljaisuus haastaa viihtymään itsemme kanssa. Hiljaisuus on viihdyttämisen antiteesi. Koska hiljaisuudessa ei tapahdu juuri mitään, meidän täytyy viihtyä itsemme kanssa."


Kiitokset Outi Ampujalle perusteellisesta luennosta.
Kiitos ja kumarrus Suomen tietokirjailijat ry:lle vierailun järjestämisestä.

Lue myös nämä










( Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä)

Suomalaisten ekovelkapäivä huhtikuun alkupuolella: Ekologisesti kestävään elämään tarvittaisiin Suomen kulutustasolla 3,6 maapalloa

Esimerkkivaltioita lueteltuina ekologisen jalanjäljen ja maapallojen tarpeen mukaisessa järjestyksessä. Ekologinen jalanjälki on ilmoitettu globaalihehtaareina asukasta kohden (ks. teksti). HDI tarkoittaa inhimillisen kehityksen indeksiä (ks. teksti). Maapallojen tarve tarkoittaa sitä, kuinka monta maapalloa tarvittaisiin luonnonvarojen tuottamiseen, jos kaikki maapallon ihmiset eläisivät samalla kulutustasolla kuin esimerkkivaltion ihmiset. Kestävän kehityksen mukaisessa elämässä ekologisen jalanjäljen pitäisi olla enintään 1,7, HDI:n vähintään 0,7 (tarkkaan ottaen yli 0,67) ja maapallojen tarpeen enintään 1,0. Nämä ehdot täyttyvät Dominikaanisessa tasavallassa ja Sri Lankassa. Tavoitteiden mukaiset lukuarvot on esitetty vihreällä pohjalla. HDI on vuodelta 2015 ja muut tiedot vuodelta 2014, joka on viimeisin tähän mennessä analysoitu vuosi. Taulukon saa suuremmaksi klikkaamalla hiirellä sen päältä. Lähteet: Ekologinen jalanjälki ja maapallojen tarve Global Footprint Network National Footprint Accounts, 2018 Edition, ja HDI UNDP,  Human Development Report 2016, Human Development for Everyone.

Suomen vuoden 2018 ylikulutuspäivä eli ekovelkapäivä osuu huhtikuun alkupuolelle. "Tarkka" päivämäärä on 11. huhtikuuta. Todellisuudessa täysin tarkan päivämäärän laskeminen on mahdotonta. Tieto kuitenkin tarkoittaa sitä, että jos kaikki maapallon ihmiset eläisivät suomalaisten elintasolla, tänä vuonna olisi kulutettu uusiutuvia luonnonvaroja jo huhtikuussa yhtä paljon kuin maapallo ehtii tuottaa koko tämän vuoden aikana. Loppuvuoden eläisimme tavallaan velaksi luonnolle ja kuluttaisimme edellisten vuosien säästöjä. Suomalaistenkin suurin yksittäinen syy ylikulutukseen ovat liikenteen ja hiilidioksidin aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt.

Mitä ekologinen jalanjälki ja biokapasiteetti tarkoittavat?

Maapallon kestokyvyn rajoissa elämistä mitataan ekologisella jalanjäljellä. Valtion ekologinen jalanjälki tarkoittaa sitä, kuinka suuri pinta-ala yhtä asukasta kohden keskimäärin tarvitaan luonnonvarojen tuottamiseen ja hiilidioksidin sekä muiden haitallisten päästöjen eliminoimiseen. Biokapasiteetti puolestaan tarkoittaa valtion ekosysteemien kykyä tuottaa luonnon aineksia ja sitoa päästöjä yhtä asukasta kohden laskettuna. Luvut ilmoitetaan globaalihehtaareina (= hehtaarin suuruinen alue, jonka tuottavuus vastaa maapallon keskiarvoa, lyhenne gha).

Hehtaarilla erittäin tuottavaa maata on enemmän globaalihehtaareja kuin hehtaarilla huonosti tuottavaa maata. Pinta-alat muutetaan vertailukelpoisiksi kertomalla ne maa-alueen ekologista tuottavuutta kuvaavalla kertoimella. Esimerkiksi hehtaari hyvää viljelymaata on noin 2 gha, kun taas hehtaari laidunmaata on noin 0,5 gha.

Nykyisellä ihmismäärällä maapallolla on yhtä asukasta kohden keskimäärin vain 1,7 gha biologisesti tuottavaa maata. Siten keskimääräisen ekologisen jalanjäljen asukasta kohden pitää olla maailmanlaajuisesti keskimäärin selvästi alle 1,7 gha, mikäli haluamme turvata ihmispopulaatioiden kasvun ja luonnon hyvinvoinnin. Todellisuudessa ihmiskunnan vuotuinen luonnonvarojen kulutus kuitenkin ylittää maapallon uusiutuvien luonnonvarojen vuotuisen tuotannon yli 60 prosentilla.

Ekologisesti kestävään luonnonvarojen kulutukseen tarvittaisiin eurooppalaisten kulutustasolla 2,8, suomalaisten kulutustasolla 3,6 ja pohjoisamerikkalaisten kulutustasolla 5 maapalloa

Suomen ekologinen jalanjälki ja biokapasiteetti vuosina 1961-2014 (yksikkö gha/as) vuonna 2018 julkaistujen tietojen mukaan. Suomen ekologinen jalanjälki on nykyisin 6,1 gha/as ja biokapasiteetti 12,9 gha/as. Ylijäämä on 6,8 gha/as. Suomalaisten kuluttamien uusiutuvien luonnonvarojen tuottamiseen riittäisi siis alle puolet Suomesta. Suomessa luonnonvarojen kulutus on kuitenkin koko maapallon tuotantokykyä ajatellen liian suurta. Mikäli kaikki maapallon asukkaat eläisivät suomalaisten kulutustasolla, maapallon nykyisen väestön vaatimien luonnonvarojen tuottamiseen tarvittaisiin 3,6 maapalloa. Diagrammin saa suuremmaksi klikkaamalla hiirellä sen päältä. Lähde: Global Footprint Network National Footprint Accounts, 2018 Edition, Downloaded April 2nd, 2018 from http://data.footprintnetwork.org.




Keskimääräisellä eurooppalaisten kulutustasolla tarvittaisiin 2,8 maapalloa, mikäli kaikki maapallon 
Keskimääräisellä eurooppalaisten kulutustasolla tarvittaisiin 2,8 maapalloa, mikäli kaikki maapallon
ihmiset eläisivät vastaavasti. Pohjoisamerikkalaisten kulutustasolla maapalloja täytyisi olla noin viisi (4,95), ja afrikkalaisten kulutustasolla riittäisi 0,8 maapalloa. Afrikkalaisetkaan eivät silti elä ekologisesti kestävästi, koska maanosan kyky tuottaa luonnonvaroja on liian pieni suhteutettuna väestömäärään.

Suomen kulutustasolla tarve olisi 3,6 maapalloa. Suomi on kuitenkin sikäli hyvässä asemassa, että maamme biokapasiteetti ylittää ekologisen jalanjälkemme. Suomessa biokapasiteetti (12,9 globaalihehtaaria/asukas) on noin kaksinkertainen ekologiseen jalanjälkeemme (6,1 globaalihehtaaria/asukas) verrattuna.

Asukasta kohden laskettuna Suomi siis tuottaa laskennallisesti resursseja enemmän kuin mitä me kulutamme. Siitä huolimatta emme voi aina syyttää kiinalaisia tai muita väkiluvultaan suuria valtioita. Elintasomme perustuu paljolti öljyyn ja muihin ulkomailta tuotuihin tuotteisiin. Emme voisi elää nykyiseen tapaan pelkästään Suomen luonnon antimilla. Olemme ulkoistaneet luonnonvarojen kulutuksemme.

Pitäisikö suomalaisilla olla oikeus muita suurempaan kulutustasoon, koska asukasta kohden laskettuna maamme biokapasiteetti on suuri? Toisaalta voidaan kysyä, onko oikein, että suomalaiset omistavat harvaan asutussa maassa suuret pinta-alat tuottoisaa maata, kun samaan aikaan väestöntiheys on muualla maapallolla huomattavasti suurempi. Entä kuinka turvaamme biokapasiteetin säilymisen? Suomen biokapasiteetti on jo pienentynyt 1960-luvulta nykypäivään.

Millaista on kestävän kehityksen mukainen elämä?

HDI (Human Development Index) tarkoittaa inhimillisen kehityksen indeksiä. Se havainnollistaa elämisen laatua elinajanodotteen, koulutuksen määrän ja asukasta kohden lasketun ostovoimakorjatun bruttokansantuotteen avulla. Näistä lasketaan indeksi, joka on välillä 0-1. Mitä suurempi indeksin arvo on, sitä parempi elämisen laatu valtiossa on.

Kestävän kehityksen mukaisessa elämässä ekologisen jalanjäljen pitäisi olla enintään 1,7, HDI:n vähintään 0,7 (tarkkaan ottaen yli 0,67) ja maapallojen tarpeen enintään 1,0. Nämä ehdot täyttyvät Dominikaanisessa tasavallassa ja Sri Lankassa, joita voidaan siis pitää maapallon parhaina, kestävän kehityksen mukaisina valtioina. Ongelma on kuitenkin siinä, että myös näissä valtioissa käytetään paikalliseen biokapasiteettiin verrattuna liikaa luonnonvaroja, vaikka maailmanlaajuisesti ajatellen kulutus asukasta kohden onkin pientä. Nämä valtiot ovat pieniä, ja asukasluku pinta-alaan verrattuna on suuri.

Korkeasta väestöntiheydestä johtuen sekä Dominikaanisessa tasavallassa että Sri Lankassa syntyy ekovelkaa. Näissä molemmissa ekologinen jalanjälki on asukasta kohden laskettuna noin yhden globaalihehtaarin verran suurempi kuin biokapasiteetti.

Koko maapallon ylikulutuspäivä tulee yhä aiemmin, viime vuonna jo 2. elokuuta

Koko maapallon ylikulutuspäivä tulee vuosi vuodelta yhä aiemmin. Vuonna 2017 maapallon luonnonvarojen ylikulutuspäivä eli ekovelkapäivä oli jo 2. elokuuta, aiemmin kuin koskaan ennen. Ihmiskunta käytti vain seitsemässä kuukaudessa kaikkia maapallolla vuoden aikana syntyviä luonnonvaroja vastaavan määrän luonnonvaroja. Nykyisellä luonnonvarojen käytöllä tarvittaisiinkin 1,7 maapalloa tuottamaan kestävästi ihmiskunnan käyttämät luonnonvarat.

Laskelmat perustuvat lähinnä YK:n tilastoihin. Vuoden 2018 laskelmissa käytetään vuoden 2014 tilastotietoja, koska ne ovat uusimmat kattavasti saatavilla olevat tilastot. Todellisuudessa nämä laskelmat tietyistä päivämääristä eivät kuitenkaan voi olla läheskään tarkkoja, sillä "jokaista syntyvää kalaa on mahdotonta laskea".

Sekä valtiokohtaiset ylikulutuspäivät että globaali ylikulutuspäivä ovat siis vain karkeita arvioita. Tarkan päivämäärän selvittämistä tärkeämpää on ymmärtää, mitä kaikkea tapahtuu. Ruokapula lisääntyy, lajien luonnolliset populaatiot pienenevät, metsiä katoaa, maaperän tuottavuus heikkenee ja hiilidioksidin määrä ilmakehässä sekä merissä lisääntyy.

Ekonomisen velan lisäksi pitäisi siis kiinnittää huomiota myös ekologiseen velkaan eli ympäristövelkaan. Kulutamme luontoa vuosi vuodelta yhä enemmän pystymättä maksamaan tätä velkaamme takaisin. Talous, väestö ja luonnonvarojen kulutus kasvavat. Maapallon koko kuitenkin säilyy koko ajan samana. Maapallon ylikulutukseen vaikuttaa neljä keskeistä avaintekijää: 1) kuinka paljon kulutamme, 2) kuinka tehokkaasti tuotteet valmistetaan, 3) kuinka paljon ihmisiä on ja 4) kuinka paljon luonnonvaroja luonto pystyy tuottamaan.

Lokakuun 2011 lopulla maapallon väkiluku ylitti arvioiden mukaan seitsemän miljardin rajan. YK:n ennusteiden mukaan maapallolla tullee olemaan 9-13 miljardia ihmistä vuonna 2100, vaikka väestönkasvu onkin hidastunut pahimpiin ennusteisiin verrattuna.

Metsien häviäminen, makean veden niukkuus, maaperän eroosio, biodiversiteetin pienentyminen ja hiilidioksidin kertyminen ilmakehään aiheuttavat elämän laadun heikkenemistä ja rahankulua. Arvioiden mukaan ihmiskunta on viimeisimpien noin 50 vuoden aikana kuluttanut luonnonvaroja ja tuottanut saasteita enemmän kuin koskaan sitä ennen yhteensä. Seuraavien noin 40 vuoden aikana maailmassa rakennetaan arvioiden mukaan yhtä paljon kuin tähän asti maailmanhistoriassa yhteensä. Voidaan jopa väittää, että on alkanut antroposeeni eli ihmisen aikakausi, kokonaan uusi geologinen epookki. Onneksi ihmislajin kekseliäisyys ja uudet teknologiat voivat tuoda mukanaan myös ratkaisukeinoja näihin ongelmiin.

Henkilökohtaisen ylikulutuspäivän ja maapallojen tarpeen voi laskea Ecological Footprint Calculator -testin avulla.

Keskeiset lähteet

Earth Overshoot Day

Ecological Footprint Explorer

Lue myös nämä

Ennätysaikaista: Maapallon ylikulutuspäivä eli ekovelkapäivä nyt jo 2. elokuuta

Luonnonvarojen kulutus ylitti maapallon kestokyvyn 40 vuotta sitten: Missä maassa luonnonvaroja käytetään henkeä kohden eniten?

"On outoa, että meitä syyllistetään, jos emme käy tarpeeksi kaupassa."

Alle 42-vuotias ihminen ei ole NOAA:n mukaan kokenut yhtään globaaleilta lämpötiloiltaan tavanomaista vuotta, vaan koko elämän ajan on ollut tavanomaista lämpimämpää

"Ihmiskunta elää tällä hetkellä historiansa parasta aikaa"

Ovatko humanosfäärin tuottamat tekno- ja mediafossiilit käynnistäneet antroposeenin, kapitaloseenin, angloseenin, antrobseenin vai plantaasiseenin?
( Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä)

Kouvolaan ei tullutkaan vuosituhannen kylmintä maaliskuuta: Maaliskuu oli 2000-luvun neljänneksi kylmin


Muutama viikko sitten lehtien lööpit hehkuttivat, että maaliskuusta on tulossa vuosituhannen kylmin. Ei siis sentään kylmin tuhanteen vuoteen, vaan kylmin 2000-luvulla eli vuosituhannen määritelmästä riippuen kylmin viimeisimmän 18-19 vuoden aikana. Näinkään ei kuitenkaan Kouvolassa käynyt.

Kouvolan Utissa maaliskuu 2018 oli Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan 2000-luvun neljänneksi kylmin. Lentoaseman mittauspisteessä kuukauden keskilämpötila oli -5,8 astetta ja Lentoportintien mittauspisteessä -6,0 astetta. Tämän vuosituhannen tähän mennessä kylmin maaliskuu koettiin vuonna 2013, jolloin kuukauden keskilämpötila jäi lentoasemalla -7,6 asteeseen ja Lentoportintiellä -7,8 asteeseen. Myös vuosina 2005 ja 2006 maaliskuun keskilämpötila jäi yli seitsemän astetta pakkaselle.

Utin lentoasemalla maaliskuun lämpötila oli vuosina 1961-1990 keskimäärin -3,8 astetta, vuosina 1971-2000 keskimäärin -3,1 astetta ja vuosina 1981-2010 keskimäärin -2,9 astetta.

Pitkällä aikavälillä maaliskuut ovat siis lämmenneet, vaikka tänä vuonna olikin 2-3 astetta tavanomaista kylmempää. Erityisen kylmältä tämä tuntui siksi, että viime vuosina on koettu useita lämpimiä maaliskuita. Utin lentoasemalla maaliskuun lämpötila oli vuonna 2017 keskimäärin -0,1 astetta, vuonna 2016 keskimäärin -1,0 astetta, vuonna 2015 keskimäärin +0,9 astetta ja vuonna 2014 keskimäärin +0,7 astetta.

Vuonna 2013 kylmää maaliskuuta seurasi Suomessa kylmä huhtikuu. Sen sijaan toukokuu olikin sitten harvinaisen tai jopa poikkeuksellisen lämmin. Tämän kevään ennusteet voi katsoa tästä linkistä.

Maaliskuussa 2018 Suomessa oli paikoin harvinaisen paljon lunta. Lumisin kunta oli Ilomantsi, jossa Naarvan mittauspisteessä maaliskuun korkein lumensyvyys ylsi 25.3. peräti 118 senttimetriin. Sen jälkeen lumipeite oheni hieman.

Kouvolassa lunta ei ole ollut tänä talvena yhtä paljon kuin pitkän aikavälin keskiarvoissa. Utissa lumensyvyys jäi maaliskuun viimeisenä päivänä 32 senttimetriin. Vuosi sitten samaan aikaan oli jo täysin lumetonta, mutta esimerkiksi vuonna 2013 lunta oli tuolloin 63 senttimetriä ja vuonna 2011 peräti 87 senttimetriä. Vuosina 1961-1990 keskimääräinen lumensyvyys maaliskuun viimeisenä päivänä on ollut 48 senttimetriä ja vuosina 1981-2010 puolestaan 45 senttimetriä.

Jos talveksi määritellään kolmen kuukauden jakso joulukuun alusta helmikuun loppuun, talvi 2017-2018 oli Kouvolassa selvästi tavanomaista leudompi. Helmikuun ja maaliskuun kylmyyden aiheutti polaaripyörteen hajoaminen (heikkeneminen).

Lue myös nämä

Kouvolassa talvi 2017-2018 oli pari astetta tavallista leudompi: Joulukuu sateinen, helmikuu kylmä

TOP 10: Koko mittaushistorian maailmanlaajuisesti lämpimimmät vuodet

Vuoden 2017 sääkatsaus: Mittaushistorian globaalisti lämpimin niistä vuosista, jolloin El Niño ei vaikuttanut
( Jarin blogi - biologiaa ja maantiedettä)