Lomalle lomps'!

Nyt se sitten alkaa - melkein kahdeksan kuukauden entistä tiiviimpi yhteiselo minun ja pojan kanssa! Aloitamme kuitenkin koko perheen yhteisellä joululomalla, jonka vietämme pääasiassa Mikkelissä Tapsan isovanhempien luona. Eilen vietimme koulun joulujuhlaa ja väänsin vielä viimeisiä työjuttuja kuntoon ennen vastuiden siirtymistä sijaisille. Illalla pääsimme starttaamaan lomatunnelmat ystäväperheen luona herkutellen ja saunoen. Meni melko myöhään, mutta Tapsa viihtyi todella hyvin kouluikäisten kavereiden leikitettävänä. Oli paljon autoja ja mopoja!

Tapsan äiti palaa loppiaisen jälkeen töihin ja me hoidamme sen jälkeen pojan kanssa kotia päivisin. Sankarin viitta siirtyy minulle ja elatusvastuu vaimolle... Olen siis nyt virallisesti "opettaja evp" (elää vaimon palkalla)! Saan kokea omissa nahoissani, miltä tuntuu kitkuttaa ja anoa viikkorahoja puolisolta.

Yllättävän moni on ihmetellyt ratkaisuani olla koko lukukausi kotona lasta hoitamassa. Kaikki ovat lisäksi onnitelleet valinnastamme. Miksi äidellä yleinen käytäntö on isillä harvinaista? Yleensä ihmettelijät ovat itse äitejä. Ystäväpiirissäni tämä on kuitenkin ollut yleistä. Olisiko syynä se, että opettajakavereiden puolisot ansaitsevat miehiään enemmän ja ratkaisu on taloudellisestikin järkevä? Meille tärkein syy on se, ettei Tapsan tarvinnut ihan vielä (1,5-vuotiaana) lähteä päivähoitoon. Ja onhan tämä itsellenikin ainutlaatuinen mahdollisuus viettää joustavasti aikataulutettua aikaa pojan kanssa! Ainakin minulle laatuaikaa!

Odotan innolla!

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin