Olin lopen uupunut ja oikean jalan kenkä hiersi jalkaani. Onneksi synkänmetsän loppu oli jo lähellä.

Ja sitten kuulin sen. Se oli karmivinta mitä olin koskaan kuullut. Ja se lähestyi ja lähestyi.

Ja sitten se oli siinä. Ihan nenäni edessä. Se oli aave. Aavekoira. Se oli läpikuultava. Ja sen suusta valui kuolaa ja se ulvoi karmeasti.

Minä pelästyin kuoliaaksi ja hiki valui selkääni pitkin ja silloin päätin etten enää ikinä astuisi siihen metsään jalallanikaan. Sitten juoksin pois metsästä.