Intian historia

Intian historia

Intian historia

- Historiallinen Intia käsittää paitsi nykyisen Intian myös sen naapurimaat (esim. Pakistan, Bangladesh)
- Heterogeeninen maa > väestö jakautuu satoihin eri kieliä puhuviin etnisiin ryhmiin, joista suuria on muutama kymmenen > Suurimmat kielet indoeurooppalaisiin kieliin kuuluvat hindi, bengali, pandzabi, marathi, urdu ja dravidakieliin kuuluva tamili ja telugu
- Induksen kulttuuri vuosina 2600-1800 eaa. nykyisen Pakistanin alueella yksi ensimmäisistä korkeakulttuureista
- Indoeurooppalaiset paimentolaiset ’arjalaiset’ valloittavat Intian noin vuonna 1800 eaa.
- Hindulaisuus mahdollisesti kehittynyt arjalaisten uskonnosta > Sen keskeinen veda-kirjallisuus syntynyt noin 1000 eaa. > Kastilaitoksen synty (arjalaiset valloittajat muodostivat yläluokan)
- Buddhalaisuus syntyy Intiassa 500-luvulla eaa. > Leviää valtauskonnoksi, mutta syrjäytyy myöhemmin hindulaisuuden ja islamin tieltä
- Intia pitkään valtiollisesti hajanainen > Aleksanteri Suuren sotaretken jälkeen syntyy ns. buddhalainen Maurya-valtakunta, joka yhdistää Intian ensimmäistä kertaa 200-luvulla eaa. (Merkittävin hallitsija Asoka)
- Gupta-kausi 300-600 jaa. Intian kulttuurin klassinen kausi/kultakausi, tiede korkeatasoista, laajat kauppayhteydet
- 600-luvulla arabit valloittavat suuren osa Intiaa > islaminusko valtauskonnoksi osassa maata
- Islaminuskoinen mongolitaustainen Suurmogulien valtakunta 1526–170
- Portugalilainen Vasco da Gama löytää meritien 1498 > Kauppayhteydet luodaan (Goa Portugalille) >
- Britannia, Hollanti ja Ranska kilpailevat Intian herruudesta 1700-luvulla > Iso-Britannia alistaa koko Intian 1800-luvun alussa > Osittain suorassa, osittain epäsuorassa hallinnassa, Kuningatar Viktoriasta Intian keisarinna 1877
- Sepoy-sotilaiden kapina 1857-1858 tukahdutetaan
- 1900-luvulla voimistunut itsenäisyysliike pääosin rauhanomainen (Mahatma Gandhi)
- Intialaiset sotilaat toisessa maailmansodassa
- 1950 maa itsenäistyy > muslimeille oma valtio Pakistan, jonka itäosa itsenäistyy 1971 > Bangladesh (Kiista Kashmirin alueesta, useita sotia Pakistan vs. Intia)
- Brittien vaikutus näkyy mm englannin kielenä, hallinnossa, liike-elämässä
- Maailman suurin demokratia
- Kastijärjestelmä lakkautettu, mutta vaikutus edelleen vahva > Dalitien eli ’kastittomien’ asema heikko
- Vallassa pitkään itsenäisyysliikkeestä syntynyt vasemmistolainen Kongressipuolue, hindujen ylivaltaa ajavat hindunationalistit (BLP) vallassa ajoittain 1990-luvulta lähtien > uskonryhmien välit kiristyneet ajoittain paikalliseksi väkivallaksi
- Talouskehitys pitkään heikkoa ja köyhyys laajaa
- 1990-luvulla talous lähti nopeaan kasvuun talouden liberalisoinnin seurauksena > köyhyys vähentynyt ja keskiluokka kasvanut > Elintasoerot edelleen valtavat
- Pyrkinyt nostamaan kansanvälistä merkitystään > Vaatii pysyvää paikkaa YK:n turvallisuusneuvostossa
- Ydinasevalta 1970-luvulta lähtien, oma avaruusohjelma