OP3

OP3-KURSSI: Työ- ja yrityselämään tutustuminen

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on syventää tietoa työ- ja elinkeinoelämästä, eri ammattialoista sekä yrittäjyydestä.

Sisällöt ja toteutus

Kurssilla perehdytään omakohtaisesti kiinnostaviin ammattialoihin. Pääosin itsenäisesti suoritettava kurssi edellyttää tutustumista ja työskentelyä itse valitussa ja hankitussa työpaikassa väh. 30 tuntia. Opiskelija perehtyy lisäksi kyseiseen alaan, työnantajana toimivan yrityksen tai organisaation rakenteeseen ja toimintaan sekä työntekijöiltä edellytettäviin vaatimuksiin ja laatii näihin ja omiin kokemuksiinsa perustuvan raportin. Kurssi suoritetaan normaalin kouluajan ulkopuolella. Osan kurssista voi suorittaa myös ammatti- ja koulutusalaan tutustumisena joissain alan ammatillisissa oppilaitoksissa ns. nuorisoasteen yhteistyönä. Oppilaitoksissa tapahtuva tutustuminen voi tapahtua mahdollisuuksien mukaan ns. oppilaitosten yhteistoiminta-aikoina. Tutustuminen korkea-asteen oppilaitoksiin voi tulla myös kysymykseen. Kurssin toteuttamisen lähtökohtana ovat opiskelijoiden omat toiveet ja kiinnostukset.

Kurssin voi suorittaa joko 2. tai 3. opintovuotena. Kurssin suorittamisesta ja tutustumisjärjestelyistä on sovittava etukäteen oman ryhmän opinto-ohjaajan kanssa.

Kurssin arviointi: suoritusmerkintä (S)