Käsitelista
Aihe
Aihe on se, mitä kaunokirjallinen teos käsittelee tai kuvaa. Teoksen aihe voi olla esimerkiksi parisuhde.
Juoni
Teoksessa tapahtumasarja kerrotaan jossakin järjestyksessä, josta syntyy teoksen juoni.
Teoksen juoni noudattaa usein draaman kaarta: siinä on alku, keskikohta ja loppu.
Teema
Teema on se, mistä teos pohjimmiltaan kertoo. Yleisiä teemoja ovat esimerkiksi rakkaus, vapaus ja ystävyys.
Teeman löytämiseksi lukija yhdistää teoksen eri elementit näkemykseensä siitä, mitä teos hänelle sanoo.
Teemoja voi olla useita. Eri lukijat voivat löytää samastakin teoksesta hieman erilaisia teemoja.
Motiivi
Motiivi on teoksessa toistuva elementti, jolla on symbolista merkitystä. Se voi olla esimerkiksi henkilöhahmo, tilanne, symboli tai esine.
Tunnelma
Tekstistä voi aistia tunteita ja tunnelmia, jotka vaikuttavat olennaisesti lukukokemukseen.
Kertoja tai puhuja
Proosateoksissa kertoja voi olla minä-kertoja tai hän-kertoja, joka on joko kaikkitietävä tai ulkopuolinen tarkkailija.
Runossa käytetään termiä puhuja.
Henkilöt
Teoksessa on pää- ja sivuhenkilöitä.
Teoksen henkilöt voivat tulla lukijalle läheisiksi, ja hän voi samastua henkilöhahmoihin ja heidän kohtaloihinsa.
Vastakkainasettelut
Vastakkainasettelut ja ristiriidat ovat kaunokirjallisuuden perusmateriaalia. Runoudessa ne näkyvät usein erityisesti käytetyssä kielessä, ja näytelmässä, novellissa tai romaanissa vastakkainasettelut ja niiden käsittely voivat olla koko teoksen ydin.
Usein lukija huomaa jo teoksen alussa, mitkä tai ketkä asetetaan vastakkain, ja alkaa odottaa, miten tilanne kehittyy. Syntyy draaman kaari, jossa jännite kasvaa, kunnes konflikti mahdollisesti ratkeaa ja syntyy loppuratkaisu.
Kieli
Kaunokirjallisuudessa käytetään kielen kaikkia mahdollisia ilmaisumuotoja – niitäkin, joita ei yleiskielisessä asiatyylissä pidetä hyvänä. Erityisesti runous käyttää kieltä luovasti ja yllätyksellisesti. Erilaiset kielikuvat ja symbolinen kielenkäyttö kuuluvat kuitenkin kaikkeen kaunokirjallisuuteen.
Intertekstuaalisuus
Intertekstuaalisuudella tarkoitetaan tekstien välisiä yhteyksiä. Tietoisilla viittauksilla toisiin teksteihin luodaan teokseen lisää merkityksiä.
Miljöö
Miljöö tarkoittaa tapahtumapaikkaa ja -aikaa.