Väinö

Jakkara

10.1.2017 Tällä tunnilla katsoimme uudesta OPS:stä käsityötien juttuja. Sen jälkeen suunnittelimme kevätlukukauden käsityötä ryhmissä. Me olimme Aurelian ja Saaran kanssa ryhmä. Tehtävänä oli miettiä ja etsiä netistä ideoita. Minulla on jo idea mitä voisin tehdä. Odotan innolla ensi viikon tiistaita

17.1.2017
Tällä tunnilla jatkettiin suunnittelua. Minä teen jakkaran. Ensi viikolla pääsen jo tekemään työtä


24.1.2017
Tänään kokeilin sorvaamista. Tarpeet eivät olleet vielä tullut,joten minä kokeilin toiseen puuhun sorvaamista. Ajattelin tehdä testi palasta talouspaperi telineen


31.1.2017

Tänään minä pääsin tekemään jo ihan oikeita töitä. Sahasin pyörörimasta 60cm pitkät kappaleet. Aloitin sorvaamaan jo ensimmäistä kappaletta


7.2.2017

Tällä tunnilla minä jatkoin sorvausta ja sain edellisen kappaleen sorvattua ja hiottua. Aloitin jo toisen kappaleen sorvaamista. Minusta ensimmäisestä kappaleesta tuli hyvä.


14.2.2017

Tänään sain toisen jalan sorvattua loppuun ja liimattua jakkaran kannen


21.2.2017

Sahasin jakkaran kannen oikean muotoiseksi ja sorvasin jakkaran jalkoja



tällä tunnilla minä sorvasin jalat oikean paksuisiksi työntömitan avulla. Minun pitää sorvata vielä viimeinen jalka. Jakkaran kansi on valmis, paitsi pitää porata vielä reiät jaloille



14.3.2017


Tällä tunnilla sorvasin viimeisen jalan jakkarastani. Jakkarassani on nyt valmis jalat ja kansi. Otin jakkaran osat mukaan kotiin,jotta voin porata hyvät reiät jalkojen kiinnitystä varten. Ensi tunnilla pääsen luultavasti tekemään jakkaraan istuinpäällistä. PiToni sen ehkä jakkaraan kiinni tarralla.


28.3.2017

Tällä tunnilla kokeilimme Tonin kanssa korjata koulun vannesahaa ja tasohöylää vaitamalla sulakkeen. Ja nehän rupesi toimimaan! Sahasin 1-2 luokkalaisille 20cm pitkiä laudan pätkiä heidän töitä varten. En tehnyt omaa jakkaraa ollenkaan,koska tein sen kotona melkein loppuun ja se ei ollut koulussa. Porasimme kotona jakkaraani reiät,sahasimme jalat oikean pituisiksi ja käsittelimme sen värittömällä puuvahalla.

4.4.2017

Tällä tunnilla minä en saanut paljon aikaan. Sahasin 1-2 luokkalaisille puukappaleita. Sain ne valmiiksi ja arvioin oman työn. Otin jakkarastani mitat, jotta voisin tehdä siihen oikean laisen päällisen. Seuraavalla tunnilla menen tekemään päällistä


11.4.2017

Tällä tunnilla minä menin rättikässään tekemään tuolinpäällistä. Teen sen sinisestä puuvilla kankaasta. Joka kulmaan tulee nauhat jolla sen saa kiinni jakkaran jalkoihin. Seuraavalla tunnilla minä pääsen ompelemaan nauhojen päitä. Voi olla että pääsen jo ompelemaan itse päällistäkin.


18.4.2017

Tällä tunnilla minä ompelin nauhojen päitä. Niistä tuli ihan hyvät,vaikka viimetunnilla menikin vähän myttyyn. Pääsin myös ompelemaan jo päällisen reunat. Reunasaumoja pitää vielä vähän korjailla,ettei reijät jää näkyviin.


25.4.2017

Minä sain tehtyä aika paljon. Tai en minä tiedä onko se paljon ,mutta omasta mielestäni sain hyvin tehtyä. Sai ommeltua istuinpäällisen loppuun ja se on nyt valmis. Koko työ on nyt tehty ja siitä tuli hieno.


9.5.2017

Tällä tunnilla minä kirjoitin pedanettiin tekstiilityön arvostelun. Sen jälkeen minä menin puukässään tekemään jotain nopeata työtä. Minä tein voiveitsen jonka sahasin ensin vannessahalla oikean muotoiseksi. Sen jälkeen vuolin puukolla joitain tarkkoja paikkoja. Sitten vielä vähän hioin sitä hiekkapaperilla.


16.5.2017

Tämä tunti meni hyvin. Sain tehtyä voiveitsen loppuun. Lisäksi tein välityönä possun. Siitä tuli hauskan näköinen ja hieno. Possun vartalo on yhdestä kappaleesta tehty. Sorvasin sen pyörörimasta. Jalat tein puutapeista.