SANNI

Kissan koti

10.1 Tänään suunniteltiin kevään työtä. Käytiin myös läpi opetussuunnitelmaa käsitöistä. Suunniteltiin ryhmissä mitä käsitöitä voisi tehdä. Ideoita tuli paljon.

17.1 Tänään suunniteltiin työtä ja piirsin työstäni kuvan. Kirjoitin myös mitä tarvikkeita siihen tulee.

24.1 tänään alotettiin työ ja teen aurelian kanssa malli patjaa.

31.1 tänään tehtiin kaavoja ja valittiin kankaat. Aurelia ja minä emme tehnytkään malli kappaletta sillä muutimme suunnitelmia.

7.2 Tänään leikkasimme Aurelian kanssa kankaasta kaikki palat ja kiinnitimme tukikankaat.

14.2 Tänään aloitimme ompelemaan koristeita kiinni kankaaseen.

21.2 Tänään sain ommeltua koristeet kankaaseen. Enpä tehnyt oikeen muuta.

14.3 Tänään siistin koristeiden ompeleet. Kiinnitin myös kalalle silmän. Sain ommeltua ylä ja ala kankaat toisiinsa kiinni. Tyyny on siis täyttöä vaille valmis. Tätä tyynyä on ollut kiva tehdä sillä rakastan käsitöitä. Tässä työssä ei ole ollut mikään sinänsä vaikea paitsi koristeiden ompelu oli hieman haastavaa. Seuraavaksi siirryn puukässään.😊

28.3 Tänään sain pehmusteen valmiiksi. Työstäni tuli minun mielestä aika täydellinen. Onnistuin parhaiten koristeiden ompelussa. Opin ompelemaan päällikeompelua. Työohjeen seuraaminen oli kivaa mutta hieman haastavaa. Haastavinta oli kuitenkin koristeiden ompelu. Rättikässässä on ollut mahtavaa!

4.4 Tänään oli ensimmäinen tuntini puukässässä urakkatyöstä. Sain jo sahattua pari vanerin palaa, pohjan ja yhden sivuseinän. Teen siis kissoille sellaista boksia. Suunnittelin myös vähän että minkälainen tästä boksista tarkalleen tulisi. Puukässässä on kivaa.

11.4 Tänään sain sahattua yhden sivun lisää tuohon kissan koppiin. Aloitin myös maalaamaan yhtä palaa. Siitä boksista tulee vaaleansininen.

18.4 Tänään maalasin yhden palan loppuun. Vanerit alkavat loppua joten joudun hieman soveltamaan. Toivottavasti kerkeän tehdä tämän valmiiksi.

26.4 Tänään maalasin vanereita lisää. Olen saanut sahattua kaikki vanerin palat. Hioin vanerit ennen maalaamista.

9.5 Tänään sain maalattua vanerit. Ensi kerralla pääsen jo kokoamaan kissan koppia. Teen siihen harjakaton laudoista. Toivottavasti kerkeän tekemään sen valmiiksi.😆

16.4 Tänään sain kasattua kissan kopin ja aloitin sahaamaan kattolautoja. Tämä oli niin sanottu viimeinen kerta kässää mutta teen kopin valmiiksi huomenna 3-4 luokkalaisten kässässä.