Tim Huovinen
Kuntalaisten valinnanvapaus
Valitettavasti se näin taitaa olla, että asiakasmaksut nousee. Kilpailutus varmasti tuo oman osansa palveluiden järjestämiseen, mielenterveyspuolella hinnan vaikutus kilpailussa on 100%. Mitä tämä tarkoittaa? Eiköhän siellä Terveystalo ja muut isot toimijat kenellä taseessa on millä jyllätä, valtaa markkinat. Tilanne vähän sama kuin kaupan puolella, Kesko ja Keskimaa. Onneksi edes Lidl kasvaa ja kasvaa. Pienet kuolee, näin myös sosiaalialalla. Vapaaehtoistyö korostuu, mutta varmasti myös bisnes tulee siihenkin mukaan, kuten käsittelemässäni artikkelissa olikin. Pohjoisen alueet jännittää, mitä tuleman pitää? Veikkaan aikamoista "rotuerottelua" maamme sisällä..
Vaikeita asioita ja aina on kolikolla kaksi puolta, niin tässäkin.
Juurihan tässä hallitus tekis esityksen, että työttömät neljäksi kuukaudeksi ilmaiseksi töihin, ilman työopimusta ja palkkaa. Siinäkin ojn ratkaisu vanhustenhoitoon? Tuota nimitetään yleensä "koeajaksi", mutta tällä tasolla on ratkaisu suomen työttömyyspulaan ja vanhustenhoitoon :))
Se mikä on varmaa, on vakuutusyhtiöiden sairasvakuutusten kannattavuus. Omavastuuttomat sopimukset, kenellä onnellisilla niitä vielä on, voittavat. Omavastuu perusvakuutuksissakin on 10% / käynnin hinta. Käytännössä ihan sama paljon hinta nousee näillä vakuutuksen omaaville, mutta nyt olisi hyvä aika nostaa vakuutusten hintoja entisestään.. oravanpyörä on valmis. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.