10. Murrosikä

Mikä on murrosikä?

Murrosikä on ihmisen kehityksen vaihe, jossa saavutetaan sukukypsyys ja ihmiselimistö muuttuu lapsen elimistöstä aikuisen elimistöksi. Murrosikä alkaa yleensä 9–14 vuoden iässä. Murrosikä johtuu nuoren hormonien erityksen muutoksista.
 
Murrosikäinen kasvaa pituutta nopeasti. Tytöillä pituuskasvu alkaa aiemmin kuin pojilla.
 
Hikeä alkaa erittyä enemmän, finnien syntyminen on yleisempää. Elimistön muuttumisen rinnalla murrosikäisen henkiset ominaisuudet muuttuvat. Murrosiässä tunteet vaihtelevat paljon. Koulupäivät voivat tuntua kurjilta, vanhempien mielipiteet voivat tuntua helposti vääriltä.
 
Minkä ikäisenä murrosikä alkaa, vaihtelee. Samoin miten se ilmenee, vaihtelee. Joku voi huomata, että mieliala vaihtelee paljon. Jollakin toisella murrosikä vaikuttaa mielialoihin vähemmän.
 
akne_shutterstock_87744496.jpg
Finni on tulehtunut talirauhanen. Finnien lisääntyminen murrosiässä kertoo muuttuneesta hormonitoiminnasta.

Pojan kehittyminen mieheksi

Poikien murrosikä alkaa myöhemmin kuin tyttöjen. Poikien kivekset alkavat kasvaa noin 12-vuotiaana. Lihaksisto vahvistuu, karvoitus lisääntyy, ääni madaltuu. Kiveksissä alkaa muodostua siittiöitä. Ne ovat miehen sukupuolisoluja. Siittiöt varastoituvat lisäkiveksiin. Siittiöt purkautuvat pois peniksen eli siittimen kautta siemensyöksyssä, joka voi tapahtua ensimmäisiä kertoja pojan nukkuessa.
 
kuvitelma_shutterstock_17320624.jpg
Poika voi olla epävarma itsestään. Haaveet voivat vaihdella suuresti. Joku haluaisi olla vahvempi, joku rohkeampi ja niin edelleen.
 
miehen_sukupuolielimet.jpg
Miehen sukupuolielimet.
1. kives, 2. kivespussi, 3. lisäkives, 4. siemenjohdin, 5. eturauhanen, 6. virtsarakko, 7. virtsaputki, 8. siitin.

Tytön kehittyminen naiseksi

naisen_sukupuolielimet.jpg
 
Murrosiässä tytön keho alkaa muuttua naisen kehoksi. Lantio levenee ja rinnat kasvavat.
 
Murrosiässä tyttöjen munasarjoissa alkaa kypsyä munasoluja. Kerran kuukaudessa yksi munasolu kehittyy ja irtoaa munasarjasta. Munasolu kulkeutuu munanjohdinta pitkin kohtuun.
 
Kohdun limakalvo on paksuuntunut, joten se on valmis ottamaan vastaan hedelmöityneen munasolun. Jos siittiösolu ei ole hedelmöittänyt munasolua, munasolu ei kiinnity limakalvoon. Niinpä limakalvo ja hieman verta poistuu emättimen kautta kuukautisvuotona. Kuukautiset voivat olla hieman kivuliaat.
 
Tyttö saattaakin olla hieman huonolla tuulella kuukautisten aikana. Murrosikäisen kuukautiset voivat olla hyvin epäsäännölliset. Kuukautisten nimi johtuu siitä, että kuukautiset tulevat aikuisella 28 vuorokauden eli noin kuukauden välein. Kuukautiset kestävät yleensä muutaman päivän.
 
 
 
Naisen sukupuolielimet. 1. Munasarja, 2. munanjohdin, 3. kohtu, 4. emätin, 5. virtsarakko.