Motoristen oppimisvaikeuksien huomioiminen koulussa

Perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan (2014) jokaiselle oppilaalle on tarjottava yhtäläiset mahdollisuudet yleisen oppimäärän tavoitteiden saavuttamiseen jokaisessa oppiaineessa. Oppiaineiden tavoitteita onkin mahdollista yksilöllistää ja eriyttää oppijan omiin osaamistavoitteisiin sopivammiksi. Liikunnanopettajan vastuu motoristen oppimisvaikeuksien tunnistamisessa on suuri, sillä pahimmassa tapauksessa oppimisvaikeuksien tunnistamattomuudesta voi seurata akateemisia vaikeuksia myöhemmällä iällä tai psyykkisen hyvinvoinnin ongelmia, kuten masennusta. Tukitoimet olisi aloitettava mahdollisimman varhain lapsen päivittäisessä ympäristössä. Tällä tavalla vältettäisiin monien vaikeuksien kasautuminen yhden lapsen kohdalle. (Asunta, Viholainen & Ahonen. 2013.)

Kuinka sitten oppimisvaikeuksia tulisi tukea liikunnanopetuksessa? Jotta jokainen oppilas saisi opetuksesta suurimman mahdollisen hyödyn terveen itsetunnon ja elinikäiseen liikuntaan kannustamisen kannalta, tulisi opetuksen olla mahdollisimman kannustavaa ja oppilaan taitotasoa vastaavaa. Tällä tavalla jokainen saisi onnistumisen kokemuksia ja mahdollisuus liikunnan löytymiseen myös vapaa-ajalla säilyisi (Asunta, Viholainen & Ahonen. 2013.) Lisäksi opettajan taitavalla oppituntien suunnittelulla pystytään vaikuttamaan paljon oppilaiden liikuntamotivaatioon. On täysin eri asia opettaa liikuntaa pelkästään perinteisten lajien kautta, sen sijaan että pelejä muokattaisiin oppilaiden taitotasoon ja opittavaan asiaan nähden. Esimerkiksi erilaiset ”apuopettajat”, kuten tötteröt ja aidat pystyvät muokkaamaan opetusta siihen suuntaan, että oppilas pystyy itse tunnistamaan opeteltavan asian ydinkohdat. Tällä tavalla oppilaan oppiminen on aktiivista ja tiedostamatonta. Sen sijaan että opettaja kertoisi suoraan, miksi näin tehdään, oppilaan oma keho ohjaa suoritusta oikeaan suuntaan. (Asunta, Viholainen & Ahonen. 2013.) Apuopettajilla pystytään vaikuttamaan myös oppilaan muistin tukemiseen. Opetustilanteissa olisikin tärkeä muistaa, että oppilaat ovat erilaisia ja oppivat eri tavoin. Erilaisia oppimisen muistia tukevia keinoja voivat olla esimerkiksi havainnollistavat kuvat ja toiminnan kielellistäminen erilaisin muistisäännöin (Asunta, Viholainen & Ahonen. 2013). Otetaan esimerkkinä vaikkapa kolmiloikka. Lasta voi alkuun helpottaa, jos opettaja toistaa suorituksen mukana suoritettavien liikkeiden järjestystä ”kinkka-loikka-hyppy”. Kun lapsi oppii suorituksen, hän voi itse jatkaa toiminnan kielellistämistä joko mielessään tai sanallisesti.

Opettajan taitavalla opetuksen suunnittelulla pystytään vaikuttamaan paitsi oppilaan tiedostamattomaan oppimiseen, myös lapsen toimintakykyyn ja osallistumiseen positiivisesti. Toimintaympäristöä muokkaamalla esimerkiksi temppuratojen avulla lapsen mielenkiinnonkohteet aktivoivat häntä toimimaan aktiivisemmin kuin virikkeettömässä ympäristössä (Asunta, Viholainen & Ahonen. 2013). Erilaisia toimintaympäristöjä luomalla on todennäköisempää, että jokin ympäristö herättää lapsen luontaisen halun kokeilla uutta ja sen kautta oppia uutta (Jaakkola. 2015). Temppuradat toimivat erityisen hyvin myös siksi, että niissä erilaisten oppimisvaikeuksien omaavia lapsia on helpompi huomioida: taitavammat lapset pärjäävät itsenäisesti ja aikaa jää enemmän heikompien huomioimiseen. Ympäristöä muokkaamalla pystytään huomioimaan lisäksi lasten pelot ja ehkäisemään esimerkiksi pyöräilytaidon häviäminen pelkojen vuoksi.

Kuitenkin kaikkein tärkein asia, joka erityisesti opettajan olisi tärkeää muistaa, että oppimisvaikeuksista huolimatta motoristen taitojen oppiminen on mahdollista. Positiivisen motivaation ja intohimon perusta liikunnalle luodaan jo lapsuudessa ja siksi liikunnan pääpainon tulisikin olla positiivisissa kokemuksissa ja motivaation herättämisessä (Jaakkola. 2015). Oikeanlaisen asenneilmaston luominen oppitunneille vaikuttaa väistämättä jokaisen oppilaan oppimiseen. Kannustavalla palautteella ja tavallista suuremmalla määrällä toistoja jokaisella oppilaalla on mahdollista saavuttaa yksilöllisesti määritellyt tavoitteet. Myös opettajan ohjaamisella on suuri rooli, sillä oppimisvaikeudet tarkoittavat nimenomaan sitä, että oppilaan on vaikea oppia itsenäisesti ilman tukea (Asunta, Viholainen & Ahonen. 2013.)

Vanhempien rooli motoristen oppimisvaikeuksien tukemisessa

Vanhempien rooli lapsen motoristen oppimisvaikeuksien tukemisessa on samankaltainen kouluun nähden. Lapsia tulisi kannustaa mahdollisimman paljon liikuntaan turhan pelottelun sijaan. Usein vanhemman omat pelot heijastuvat myös lapseen ja käy niin, ettei lapsi opikaan kuten esimerkiksi ylen artikkelissa (9.11.2018) lainkaan ajamaan polkupyörällä tämän takia. Vanhemman tärkein rooli motorisen oppimisen vaikeuksien tukemisessa onkin kannustaminen ja esimerkin antaminen omilla liikuntatottumuksillaan. Vaikeita ja pelottavia taitoja voidaan myös lähteä harjoittelemaan mahdollisimman turvallisesta näkökulmasta lähtien. Piritta Asunta mainitseekin samaisessa ylen artikkelissa (9.11.2018) vanhemmille vinkiksi pyöräilyn opettelussa sen, että sitä voidaan lähteä opettelemaan esimerkiksi ottamalla polkimet ensin pois tai jos erityisesti kaatuminen pelottaa, voidaan ajaminen aloittaa pehmeällä alustalla. Kannustavan liikunnan asenneilmaston luominen kotona helpottaa taitojen oppimista ja elinikäiseen liikuntaan kannustamista koulussa.