Portfoliot eri tarkoituksissa
Vuosiluokkaportfolioita voidaan hyödyntää oppilaan kasvun, kehityksen ja vahvuuksien seurantaan. Portfolioon kerätään lukuvuoden ajalta oppilaan tuotoksia ja oppilas on ensisijainen henkilö, joka suunnittelee portfolion sisällön. Jokaiseen työhön liittyen voidaan lisätä pieni tekstiosio, jossa oppilas selittää, mistä työssä on kyse ja miksi juuri kyseinen työ on valittu. Näin oppilas joutuu pohtimaan ja selittämään omaa toimintaansa ja voi toisaalta valinnoillaan osoittaa omia vahvuuksiaan.
Oppiaineportfolio voi toimia hyvin samalla tapaa kuin vuosiluokkaportfolio. Oppiainekohtaisena portfoliosta voi tehdä myös ohjatumman ja oppimispäiväkirjamaisemman. Tällöin portfolion ensisijainen tehtävä on eheyttää oppiainetta yhdeksi kokonaisuudeksi. Tässäkin tilanteessa oppilas voidaan ohjata kirjoittamaan auki omaa työskentelyään.
Monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa portfolion voi toteuttaa oppimispäiväkirjamaisena, mutta tietystä aihekokonaisuudesta yhden oppiaineen sijaan. Monialainen portfoliotyöskentely voi pohjautua esimerkiksi monialaiseen teemaviikkoon tai useam oppiaineen näkökulmaan johonkin tiettyyn kokonaisuuteen.

Yllä olevassa kuviossa vuosiluokkamallia on ehdotettu alakoulun välineeksi, sillä luokanopettajalla on parempi oppilastuntemus ja hallinta siitä kokonaisuudesta, mitä lukuvuoden aikana on tehty. Formatiivisen arvioinnin ja arviointikeskustelujen korostuessa vuosiluokkaportfoliotyöskentely on mahdollisesti hyödyllinen apuväline myös yläkoulussa.