Pohdintaa
Kielitietoisuus on termi, johon olen törmännyt oikeastaan vasta nyt suomen kielen ydinosan aikana. Sitä onkin alettu tuomaan kiinteäksi osaksi opetusta vasta viime aikoina niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa (Kieliverkosto 2019). Itse kielitietoisuuden sisältöjä on kyllä tullut pohdittua aiemminkin. Kielen vaikutus ajatteluun on muun muassa ollut esillä psykologian ja kognition tutkijoiden teorioissa. Kielen kehitys on edellytys ajattelun kehittymiseen ja päin vastoin. Kumpi on suuremmassa roolissa toisen kehitykseen? Huumo (2005, 13-15) kertoo kielellä olevan aina jonkilainen suuntaisuus. Esimerkiksi staattisista asioista tehdään kielessä dynaamisia. Sijamuoto määrää myös lauseessa ilmenevän tapahtuman suuntaa. Verbi ilmaisee sitä, missä aistihavainto tapahtuu: "Nähdä" tapahtuu eri paikassa kuin "näkyä". Jotkut ystäväni ovat todenneet usein ajattelevansa englanniksi. Itsekin olen joskus pitkään englannin kielellä vuorovaikutettuani ajattelevani jotain englannin kielellä, tosin tätä on tapahtunut vain muutaman kerran. Tämän tajuaminen on laukaissut ymmärryksen siitä, kuinka paljon ajattelu tapahtuu sisäisen puheen kautta. Ajattelu ei olekaan vain yksinäistä abstraktia virtaa aivoissa, vaan se tarvii tuekseen puhetta, kuvia ja ääniä.
Yksi olennainen konkreettinen oppi äidinkielen opetukseen on ollut vieraiden kielien hyödyntäminen opetuksessa. Suomen kielen outoja ominaispiirteitä ei välttämättä hoksaa ajatella, jos niitä ei vertaa muihin kieliin. Tämä auttaa ymmärtämään myös kulttuurin ja ympäristön vaikutusta kieleen. Tähän klassinen vertaus voisi olla se, kuinka paljon eri kuvauksia lumelle on swahilin ja grönlannin kielessä. Monikielisyys korostuu toki myös jotain muuta kieltä äidinkielenään puhuvien määrän yleistyessä Suomen kouluissa. Nykyään monikielisyys nähdään Suomessa myös vahvuutena verrattuna moneen muuhun maahan. Esimerkiksi Ylen (2019) mukaan Virossa opetusministeriö näkee monikielisyyden ongelmana lapsen kielen kehitykselle. On mahdotonta ennustaa, millainen tuleva luokkani on monikielisyyden osalta. Erilaisiin tilanteisiin tulee osata reagoida. Tarvittaessa opetusta täytyy järjestää oppilaalle, joka ei puhu sanaakaan suomea tai englantia - kieliä, joita, minä puhun.
Katsoin Denis Villeneuven ohjaaman elokuvan Arrival vuodelta 2016. Tässä oscar-palkitussakin tieteisdraamassa maahan laskeutuu 12 avaruusalusta, jotka eivät ole peräisin omalta planeetaltamme. Elokuvan päähenkilö on kielitieteilijä, joka värvätään kommunikoimaan alusten sisällä lymyilevien olentojen kanssa. Hänen täytyy ottaa selvää, miksi muukalaiset ovat saapuneet maapallolle. Tuo yhteys toiseen sivilisaatioon luo uuden merkityksen koko ihmiskunnalle. Elokuva herättelee tosissaan pohtimaan kielitietoisuutta. Kommunikointi on aloitettava täysin pohjamudista. Käsimerkeillä kommunikointi ei juurikaan onnistu, sillä omat merkkimme ovat muovautuneet oman kansamme tai planeettamme sisällä juuri meille ominaisiksi. Ilmeetkään eivät kerro juuri mitään. Kirjaimilla kommunikointi on toki aluksi mahdotonta, mutta niitä opettamalla ja oppimalla ymmärrys toisen sivilisaation kielen ominaispiirteistä alkaa syntyä. Elokuvan juoneen liittyy olennaisena myös se, että kieli ei ole ainoastaan tapa kommunikoida, vaan siihen sisältyy myös tapa nähdä maailma.
Tämän kurssin aikana loin itselleni uudenlaisen tavan lukea tekstiä. Usein kirjoitan muistiinpanoja samalla, kun luen, minkä olenkin kokenut toimivaksi tavaksi. Vaihtelun vuoksi loin itselleni auditiivista oppijaa palvelevan keinon, jossa luen tekstin ääneen nauhoittaen sen puhelimeeni. Tämän jälkeen kuuntelen äänitteen. En lue suoraan tekstiä sanasta sanaan, vaan pyrin selittämään tekstin lause kerrallaan, ikään kuin olisin luennoimassa aiheesta. Tämä pakottaa minut pohtimaan tarkkaan jokaisen lauseen sisältöä. Tämän lukustrategian myötä olen oppinut ja suorastaan hämmästynyt, kuinka paljon täytesanoja puhekieleni sisältää. "Niinku", "siis", ja "no" ovat esimerkkejä sanoista, joita ei ainoastaan lipsahda puheeseen mukaan. Ne myös kuuluvat olennaisena osana puhekieleen. Veikkaan, että muiden ihmisten korviin oma puheeni kuulostaisi oudolta, jos nämä täytesanat jäisivät pois. Myös tekstiviestiä kirjoittaessani olen huomannut kielen olevan erilaista kuin puhuessani, vaikka vuorovaikutuksen kohteena olisi täysin sama ihminen. Täytesanojen ja sanamuotojen lisäksi olen havainnut joskus käyttäväni Lapin murretta viesteissä, mutta Keski-Suomen murretta puhuessani (asuin Rovaniemellä neljä vuotta ennen Jyväskylään muuttoani). Tekstin suora muuttaminen luennoinniksi oli yksi keino huomata tämä puhekielen valtaisa ero kirjoitettuun, mutta samaa voi havaita muun muassa litteroidessa haastateltavan puhetta kirjoitettuun muotoon.
Edellisestä kappaleesta heräsi myös kysymys, käytetäänkö muissa kielissä täytesanoja yhtä paljon. Entä murteita? Tutuin kieli tätä analysoimaan on itselleni englanti, sillä sitä olen opiskellut eniten. Yleisesti tiedetään erot Englannissa ja Amerikassa puhutussa englannin kielessä, mutta myös esimerkiksi Australiassa ja Afrikassa käytetään joitain eri sanoja ja erilaista nuottia puheessa. Madventures-sarjassa (2005) Riku Rantala ja Tuomas Milonoff tutustuivat Jamaikalla puhuttavaan jamaikankreoliin, joka on muovautunut englannin ja Afrikkalaisten bantu-kielien sekoitukseksi. Se on käytännössä oma kielensä, mutta moni pitää kieltä englannin murteena. Tämä on osoitus siitä, etteivät kieltenkään rajat ole selkeitä. Entä onko englannin sisällä suuria murre-eroja? Näistä varsinkaan omina kouluaikoinani en muista kuulleeni, vaikka eri alueiden kielen jonkinasteinen eroavaisuus tuntuu loogiselta.
Huumo, T. 2005. Kognition kieli: Miten Suomen kieli käsitteellistää aistihavainnon? Viitattu 13.5.2020 file:///C:/Users/35840/Downloads/86654-Artikkelin%20teksti-131835-1-10-20191023.pdf
Kieliverkosto. 2019. Mitä on kielitietoisuus ja miten se näkyy koulussa? Viitattu 13.5.2020 https://www.kieliverkosto.fi/fi/journals/kieli-koulutus-ja-yhteiskunta-maaliskuu-2019/mita-on-kielitietoisuus-ja-miten-se-nakyy-koulussa
Ortamo, S. 2019. Viron opetusministeriö pitää monikielisiä perheitä ongelmana, Suomen päiväkodeissa ollaan eri mieltä: "Se on etuoikeus". Ylen uutisartikkeli. Viitattu 13.5.2020. https://yle.fi/uutiset/3-11040845
Yksi olennainen konkreettinen oppi äidinkielen opetukseen on ollut vieraiden kielien hyödyntäminen opetuksessa. Suomen kielen outoja ominaispiirteitä ei välttämättä hoksaa ajatella, jos niitä ei vertaa muihin kieliin. Tämä auttaa ymmärtämään myös kulttuurin ja ympäristön vaikutusta kieleen. Tähän klassinen vertaus voisi olla se, kuinka paljon eri kuvauksia lumelle on swahilin ja grönlannin kielessä. Monikielisyys korostuu toki myös jotain muuta kieltä äidinkielenään puhuvien määrän yleistyessä Suomen kouluissa. Nykyään monikielisyys nähdään Suomessa myös vahvuutena verrattuna moneen muuhun maahan. Esimerkiksi Ylen (2019) mukaan Virossa opetusministeriö näkee monikielisyyden ongelmana lapsen kielen kehitykselle. On mahdotonta ennustaa, millainen tuleva luokkani on monikielisyyden osalta. Erilaisiin tilanteisiin tulee osata reagoida. Tarvittaessa opetusta täytyy järjestää oppilaalle, joka ei puhu sanaakaan suomea tai englantia - kieliä, joita, minä puhun.
Katsoin Denis Villeneuven ohjaaman elokuvan Arrival vuodelta 2016. Tässä oscar-palkitussakin tieteisdraamassa maahan laskeutuu 12 avaruusalusta, jotka eivät ole peräisin omalta planeetaltamme. Elokuvan päähenkilö on kielitieteilijä, joka värvätään kommunikoimaan alusten sisällä lymyilevien olentojen kanssa. Hänen täytyy ottaa selvää, miksi muukalaiset ovat saapuneet maapallolle. Tuo yhteys toiseen sivilisaatioon luo uuden merkityksen koko ihmiskunnalle. Elokuva herättelee tosissaan pohtimaan kielitietoisuutta. Kommunikointi on aloitettava täysin pohjamudista. Käsimerkeillä kommunikointi ei juurikaan onnistu, sillä omat merkkimme ovat muovautuneet oman kansamme tai planeettamme sisällä juuri meille ominaisiksi. Ilmeetkään eivät kerro juuri mitään. Kirjaimilla kommunikointi on toki aluksi mahdotonta, mutta niitä opettamalla ja oppimalla ymmärrys toisen sivilisaation kielen ominaispiirteistä alkaa syntyä. Elokuvan juoneen liittyy olennaisena myös se, että kieli ei ole ainoastaan tapa kommunikoida, vaan siihen sisältyy myös tapa nähdä maailma.
Tämän kurssin aikana loin itselleni uudenlaisen tavan lukea tekstiä. Usein kirjoitan muistiinpanoja samalla, kun luen, minkä olenkin kokenut toimivaksi tavaksi. Vaihtelun vuoksi loin itselleni auditiivista oppijaa palvelevan keinon, jossa luen tekstin ääneen nauhoittaen sen puhelimeeni. Tämän jälkeen kuuntelen äänitteen. En lue suoraan tekstiä sanasta sanaan, vaan pyrin selittämään tekstin lause kerrallaan, ikään kuin olisin luennoimassa aiheesta. Tämä pakottaa minut pohtimaan tarkkaan jokaisen lauseen sisältöä. Tämän lukustrategian myötä olen oppinut ja suorastaan hämmästynyt, kuinka paljon täytesanoja puhekieleni sisältää. "Niinku", "siis", ja "no" ovat esimerkkejä sanoista, joita ei ainoastaan lipsahda puheeseen mukaan. Ne myös kuuluvat olennaisena osana puhekieleen. Veikkaan, että muiden ihmisten korviin oma puheeni kuulostaisi oudolta, jos nämä täytesanat jäisivät pois. Myös tekstiviestiä kirjoittaessani olen huomannut kielen olevan erilaista kuin puhuessani, vaikka vuorovaikutuksen kohteena olisi täysin sama ihminen. Täytesanojen ja sanamuotojen lisäksi olen havainnut joskus käyttäväni Lapin murretta viesteissä, mutta Keski-Suomen murretta puhuessani (asuin Rovaniemellä neljä vuotta ennen Jyväskylään muuttoani). Tekstin suora muuttaminen luennoinniksi oli yksi keino huomata tämä puhekielen valtaisa ero kirjoitettuun, mutta samaa voi havaita muun muassa litteroidessa haastateltavan puhetta kirjoitettuun muotoon.
Edellisestä kappaleesta heräsi myös kysymys, käytetäänkö muissa kielissä täytesanoja yhtä paljon. Entä murteita? Tutuin kieli tätä analysoimaan on itselleni englanti, sillä sitä olen opiskellut eniten. Yleisesti tiedetään erot Englannissa ja Amerikassa puhutussa englannin kielessä, mutta myös esimerkiksi Australiassa ja Afrikassa käytetään joitain eri sanoja ja erilaista nuottia puheessa. Madventures-sarjassa (2005) Riku Rantala ja Tuomas Milonoff tutustuivat Jamaikalla puhuttavaan jamaikankreoliin, joka on muovautunut englannin ja Afrikkalaisten bantu-kielien sekoitukseksi. Se on käytännössä oma kielensä, mutta moni pitää kieltä englannin murteena. Tämä on osoitus siitä, etteivät kieltenkään rajat ole selkeitä. Entä onko englannin sisällä suuria murre-eroja? Näistä varsinkaan omina kouluaikoinani en muista kuulleeni, vaikka eri alueiden kielen jonkinasteinen eroavaisuus tuntuu loogiselta.
Huumo, T. 2005. Kognition kieli: Miten Suomen kieli käsitteellistää aistihavainnon? Viitattu 13.5.2020 file:///C:/Users/35840/Downloads/86654-Artikkelin%20teksti-131835-1-10-20191023.pdf
Kieliverkosto. 2019. Mitä on kielitietoisuus ja miten se näkyy koulussa? Viitattu 13.5.2020 https://www.kieliverkosto.fi/fi/journals/kieli-koulutus-ja-yhteiskunta-maaliskuu-2019/mita-on-kielitietoisuus-ja-miten-se-nakyy-koulussa
Ortamo, S. 2019. Viron opetusministeriö pitää monikielisiä perheitä ongelmana, Suomen päiväkodeissa ollaan eri mieltä: "Se on etuoikeus". Ylen uutisartikkeli. Viitattu 13.5.2020. https://yle.fi/uutiset/3-11040845