Näppäintaidot
Kuvia ekaluokkalaisten näppisharjoittelusta
Olen opettanut näppistaidot kolme kertaa uudelle ekaluokalle samalla systeemillä. Joka kerta toimii ja tapahtuu siihen muun lukemaan ja kirjoittamaan oppimisen ohessa. Eli, kun lukevat lukuläksyn, kirjoittavat sen myös näppäimistöllä sille tarkoitetulla sormella eli perinteisen 10-sormijärjestelmän mukaan. Kun meillä on vähintään 4 kirjainta opeteltu, aloitetaan harjoittelu myös näppiksellä. Oppilaille opetetaan, että vasemmalla pikkurillillä näpytellään a, i löytyy oikealla keskisormella jne. Tulostan uusista kirjaimista muutamia tavuja ja ennen pitkää sanoja/lauseita viikottain äikän vihkoon. Meillä on "irtonäppikset", joita käyttävät tunnin aikana harjoitteluun. Kotona pääsevät läksyä tehdessä oikealle koneelle testaamaan taitoaan ja vanhemmat kuittaa vihkoon liimatun näppis/lukuläksyn. Tähän mennessä kaikki opettamani ykköset on oppineet siinä vuoden vaihteen jälkeen näpyttelemään oikealla tekniikalla ja sitten päästäänkin jo vaikkapa luokan blogiin kirjoittelmaan tarinoita.
Typing Masterin näppistaituria ja muita netistä löytyviä vastaavanlaisia ilmaisohjelmia olen usein käyttänyt vanhemmille oppilaille. Tätä omaa systeemiä käytän kuitenkin alkuun, kun se menee näppärästi muutenkin lukemaan opettamisen yhteydessä. Se kun etenee toisella tapaa kuin varsinaiset näppisohjelmat, joissa mennään näppäinten kätevämmän harjoittelun mukaisessa järjestyksessä kun tämä menee lukemaan oppimisen kannalta oikeammassa (aapisen mukaisessa) kirjainjärjestyksessä.
Jos haluat kuulla lisää, nähdä tekemämme opetusvideon aiheesta tms. ota yhteyttä: tuuli.rantala@taipalsaari.fi.

Näppäintreeniä 1. luokan kanssa syksyllä 2015 opetusharjoittelijan johdolla
Oppilailla on käytössä pelkät näppäimistöt. Perusteet saa haltuun näinkin näppärästi. Tässä harjoittelemme I-kirjaimen löytämistä. A on harjoiteltu aiemmin, joten nyt treenataan oikeilla sormilla (a:vasen pikkurilli, I: oikea keskisormi) tavuja AI IA II AIA yms.
Opetus sujuu tässä siten, että opettaja sanoo äänteen a ja oppilaat etsivät ko. kirjaimen oikealla sormella näppikseltä ja kun löytävät, niin toistavat äänteen. Sen jälkeen opettaja sanoo i ja oppilaat jälleen etsivät oikealla sormella näppikseltä I-kirjaimen ja sanovat painaessaan ko. äänteen. Kun opettaja sanoo väli, oppilaat painavat välilyötiä peukalolla ja sanovat tavun AI samanaikaisesti. Näin saadaan monikanavaisesti harjoiteltua äänne-kirjainvastaavuutta, tavun lukemista ja sen kirjoittamista näppäimistöllä.

0 kommenttia
Näppäintreeniä kirjoittamaan ja lukemaan oppimisen yhteydessä
Opetusharjoittelija näyttää miten sormet ovat perusrivillä ensin. Sitten yhdessä etsitään, mistä löytyy I-kirjain ja pohditaan millä sormella se kuuluu ottaa. Sen jälkeen taas harjoitellaan.
Näin ripeästi se sujuu pelkällä näppäimistöllä :)
Näppäintaitoharjoittelua tietokoneluokassa
Tässä kirjoitetaan luokan blogia. Blogin kirjoittamisen aloitimme heti alkukeväästä, kun kaikki kirjaimet oli käyty aapisessa läpi ja opeteltu millä sormella mikäkin kirjain kirjoitetaan. Jokainen oppilas oppi kirjoittamaan oikealla tekniikalla, vaikka nopeus toki olikin vielä hidasta.
Näppäilytaitoon liittyviä linkkejä
Tärkeä digitaito puuttuu koululaisilta
Opettajalehti
Luokanopettaja Tuuli Rantala on saanut eka- ja tokaluokkalaiset oppimaan kymmensormijärjestelmällä kirjoittamisen.
Yle uutiset 9.11.2014
Kymmenen sormea näppäimistöllä – vanha taito on entistä tärkeämpi
Yle uutiset 14.4.2015
Opettaja: Kymmensormijärjestelmän osaaminen olisi työelämässä virkkaustaitoa tärkeämpää
Yle uutiset 18.11.2014
Kaunokirjoitus jää historiaan – kouluissa halutaan opettaa tekstaamista ja näppäintaitoja. Mutta miten näppäintaitoja opetetaan? Onko se vielä kenellekään selvää?
Helsingin sanomat 27.11.2014
Kaunokirjoitus vaihtuu sormitaituruuteen – ekaluokallakin opetetaan pian näppäimistötaitoja. Mutta miksi muutamalla, kun voi harjoitella kymmenellä sormella, joka on tutkimusten mukaan puolet nopeampaa?
TypingMasterin näppäintaitokursseja
Näppäilytaitoa voidaan opettaa TypingMaster-verkkokurssin avulla joko luokassa tai kotitehtävinä. Hyvä vaihtoehto, mutta tarvitaanko pedagoginen puoli mukaan?
Näppäintaidoilla tekstin laatukin kohenee
Ylöjärven opetuspäällikön kokemukset kymmensormijärjestelmästä
Ylöjärvellä näppäintaidot on viety opetussuunnitelman paikallisen painotuksen, jota kautta järjestyi rahoitus näppäintaitojen opetukseen.