Työselostuksen laatiminen

Työselostus on kirjallinen raportti tehdystä työstä. Se voi sisältää kuvia, piirroksia tai kaavioita. Se on kirjoitettu hyvällä suomen kielellä ja se on muodoltaan selkeä. Selkeyttä selostukseen tuovat esimerkiksi väliotsikot.

Alla on ohje selostuksen tekemiseksi. Ohjeessa on paljon kohtia, eikä niistä kaikista pysty joka työn osalta kertomaan jotain. Tärkeää on kuitenkin kirjoittaa mahdollisimman monipuolisesti siitä, mitä on tehnyt.

***

Kemian työselostuksen ohjeet

Työn tarkoitus
• Kerro, mikä on tutkimuksen kohde ja mitä halutaan tutkia.

Välineet ja aineet
• Tee lista kaikista työhön tarvittävistä välineistä ja aineista.
• Muista esittää liuosten vahvuudet, aineiden määrät ja välineiden koko silloin kun se
on tarpeellista.

Työn suoritus
• Anna vaiheittaiset työohjeet. Mainitse välineet ja määrät sillä tarkkuudella kuin on
tarpeellista. Lukijan on ohjeiden perusteella kyettävä tekemään täsmälleen sama
laboratoriotutkimus kun sinäkin olet tehnyt.

Riskiarvio
• Kerro, mitä vaaratekijöitä työhön liittyy ja mitä varotoimia tulee tehdä.

Ennakko-oletus
• Kerro, mitä tuloksia luulit saavasi. Perustele luonnontieteellisellä tiedoillasi, miksi näin
luulit.

Tulokset
• Kerro, mitä havaitset tai mittaat työn eri vaiheissa.
• Esitä tulokset helposti luettavassa muodossa.
• Käytä taulukoita, kaavioita, jos se on mahdollista.
• Älä kirjoita tähän osioon omia ajatuksiasi tai johtopäätöksiäsi. Selitykset säästetään
seuraavaan osioon!

Johtopäätökset
• Pohdi onko ennakko-oletuksesi täyttynyt. Perustele.
• Selitä teorioiden avulla eri vaiheiden tapahtumat.
• Kerro, mitä reaktioita tutkimuksessa on tapahtunut.
• Käytä käsitteitä, selitä ilmiöt teorioiden avulla, kirjoita reaktioyhtälöitä.
• Pohdi, mitä käytännön sovellutuksia tutkimuksen tuloksilla on. Mihin vastaavia analyysi-
tai erotusmenetelmiä voidaan käyttää oikeassa elämässä?
• Pohdi myös, mitä luonnossa esiintyviin ilmiöihin työsi tuloksia voitaisiin verrata.
• Arvioi kuinka luotettavia tuloksenne on. Pohdi, mitä virhelähteitä tutkimuksessa voi olla
ja miten ne vaikuttavat tuloksiin.
• Muodosta virhelähteiden pohjalta parannusehdotuksia.
• Ehdota uusia tutkimuksia tekemäsi työn perusteella. Mitä muuta voitaisiin tutkia?
Voitaisiinko käyttää jotain toista tutkimusmenetelmää? Mitä olisi mielenkiintoista tietää
seuraavaksi?