Olipa kerran pöllö. Se asui ja pöntössä metsikössä. Eräänä iltana pöllö päätti lähteä lennolle. Taivaalla loisti kuu ja satamiljardia tähteä. Pöllö lekotteli ympäriinsä sen siivillä, kunnes yhtäkkiä sen silmät havaitsivat pellon laidalla ja saaliin. Pöllöt ovat tunnetusti yösyöppöjä, ja niin tämäkin pöllö oli. Se löi rivakasti siivillänsä ja vauhditti lentoansa kohti maassa kyyhöttävää päästäistä. Yhtäkkiä pöllö kuuli alapuoleltansa vikinän:
"Älä nappaa minua! Minä olen vain , ja pä- pä - pä - pää- päästäinen!"

Silloin pöllö tuhahti: "Miten sinä, otus, sitten ruokit , kurnivan vatsani?"

Siihenpä päästäinen ehätti heti vastaamaan: "Ota minulta tämä taikamarja, ota, se on viimeiseni. Sillä sinä ruokit itsesi, puolisosi ja poikasesi!"

Tuota selitystä pöllö ei heti uskonut, vaan vaati todisteita. Päästäinen vislasi kimakasti, ja eikö siinä silmänräpäyksessä piiloistansa esille kipittänyt koko päästäislauma. "Kaikki me olemme vatsamme täyttäneet nakertamalla tätä taikamarjaa. Ja jos tarkkaan katsot, pöllöhyvä, taikamarjassa ei näy jälkeäkään järsimisestä!"

Tuolloin pöllö arveli päästäisen kertomuksen olevan lööperiä. Hän kuitenkin kiitti päästäistä tarinasta ja sanoi säästävänsä tuon tarinan ansiosta päästäislauman joutumasta vatsan täytteeksi.

Pöllö nappasi taikamarjan nokkaansa ja lensi tiehensä. Kukaan ei koskaan saanut tietää, oliko taikamarjassa väitettyä taikavoimaa, vai oliko kertomus täysin päästäisen itsesepittämä.