Vastaus
Suomen sisällissodan (1918) voitti valkoiset, eli porvarit ja tilalliset talonpojat. Valkoisten voitto
näkyi suomalaisessa yhteiskunnassa 1920- ja 1930-luvuilla monella eri osa alueella: esimerkiksi
valkoisten sotajoukoista eli suojeluskunnista tuli viralliset valtion joukot ja arvostetuissa viroissa,
kuten opettajien ja johtajien tehtävissä nähtiin lähinnä valkoisia. Punaisilla (eli lähinnä työläisillä ja
tilattomilla talonpojilla) ja valkoisilla oli myös muun muassa eri yhdistyksiä ja seuroja, kuten
urheiluseuroja, joista vain esimerkiksi valkoisia urheilijoita lähetettiin olympialaisiin. Voidaan siis
sanoa, että Suomi oli vuoden 1918 jälkeen varsin tietoisesti jakautunut yhteiskunta. Ihmisten
erotteleminen kahteen eri leiriin (voittajiin ja häviäjiin) sodan jälkeenkin varmasti aiheutti
punaisissa katkeruutta, mikä luonnollisesti uhkasi yhteiskunnan vakautta.

Katkeruutta punaisissa lisäsi myös sisällisodan jälkeiseset vankileirit. Valkoiset pitivät erityisesti
sodan jälkeen yllä vankileirejä, jossa kuoli jopa tuhansia punaisia. Myös punaiset pitivät sodan
aikana vankileirejä, mutta ne eivät olleet yhtä laajoja ja järjestelmällisiä kuin valkoisten
ylläpitämäät leirit. Merkittävä osa kaatuneista punaisista kuolikin vankileireillä, eikä itse sodan
käynnissä. Syitä kuolemiin olivat muun muassa leirien hunot olot, kehno hygienia, elintarvikepula
sekä taudit. Erityisesti leireihin levinnyt Espanjan tauti kuritti punaisia. Vankileireillä oli myös
voimassa kielto, joka esti esimerkiksi ruoan välittämisen aitojen lävitse, mitä on kuvatti erityisen
epäreiluna ja absurdina kohteluna.

Lisäksi erityisesti sodan jälkeiset sotasyyllisyystuomiot aiheuttivat punaisissa epäreiluuden tunteita
ja katkeruutta. Lukuisia punaisten johtajia ja muita sotilaita tuomittiin laajamittaisessa
sotaoikeudessa vankeuteen, mikä nähtiin epäoikeudenmukaisena, sillä valkoisten terroritekoja ja
sotarikoksia ei juurikaan tuomittu. Punaisten eriarvoisuuden korostamien ja vähättelevä
kohteleminen yhteiskunnassa siis omalta osaltaan horjutti sodasta toipuvaa Suomea. Katkeruus
näkyi konkreettisesti esimerkiksi nimityksessä, jota puniaset käyttivät sodan päättymisen päivästä:
helvetin kuustoista. Valkoiset taas kutsuivat samaa päivää nimellä voitonpäivä.

Sisällissodan päätyttyä oli aika valita juuri itsenäistyneen Suomen hallintomuoto. Suomi jakautui
taas kahteen eri leiriin: monarkian ja tasavallan kannattajiin. Suurin osa punaisista oli tasavallan ja
demokratian puolella kun taas valtaosa valkoisista kannatti vahvaa ja ristiriitojen yläpuollella
olevaa johtajaa. Moni valkoisista oli ehkä hieman pettyneitä demokratiaan, sillä he katsoivat, että
vahva johtaja olisi mahdollisesti estänyt koko sisällissodan syttymisen. Voidaan nähdä, että
valkoiset olivat jopa pelästyneitä demokratian ja kansan toimintakyvystä. Vahvasta johtajasta
haaveiltiin myös muualla Euroopassa ensimmäisen maailmansodan (1914–1918) jälkeen., Oli siis
varsin tavallista luottaa vahvaan johtajaan yhteiskunnan elpymisessä. Suomi päätyikin lopulta
valitsemaan monarkian tasavallan sijasta. Päätös oli mahdollinen todennäköisesti siksi, että
monarkian pääasialliset vastustajat olivat joko vankilassa, kuolleina tai jätetty muuten eduskunnan
ulkopuolelle. Vuonna 1918 sosiaalidemokraatteja edusti nimittäin vain yksi henkilö. Lopulta
Suomeen ei kuitenkaan tullut kuningasta, vaikka sellainen oli jo Saksasta suunnitteilla. Saksan
hävittyä ensimmäisen maailmansodan luopuivat molemmat osapuolet monarkiahaaveista.
Suomesta tuli tasavalta, mutta presidentille annettiin kuitenkin hyvin paljon valtaa, jota rajoitettiin
vasta Tarja Halosen astuttua virkaan 2000-luvulla. Hallintomuodosta tuli siis ikään kuin
kompromissi punaisten ja valkoisten välillä, mikä osaltaan eheytti yhteiskuntaa.

Sodan voittajat ymmärsivät pian, että hävinneet oli otettava osaksi kehittyvää yhteiskuntaa, jotta
kaikki mahdolliset ääriliikkeet ja eskaloitumiset voitaisiin välttää. Suomi ryhtyi siis elpymään ja
Suomesta ryhdyttiinkin kehittämään tasa-asrvoisempaa yhteiskuntaa esimerkiksi erilaisin uusien
lakien kautta. Tilattomien talonpoikien eli torpparien asemaa paransi muun muassa torpparilaki ja
Lex Kallio-laki. Uudistukset mahdollistivat esimerkiksi sen, että talonpojat saivat lunastaa joko
valtiolta tai yksityisiltä tilanomistajilta itselleen nyt maata. Koulutukseen liittyvää tasa-arvoa taas
edisti vuoden 1922 oppivelvollisuuslaki, jonka kautta myös vähäosaisten lasten tuli käydä
perusopetus. Toki kouluissa oli suurimmaksi osaksi valkoisia opettajia, jotka opettivat valkoisia
arvoja (esimerkiksi isänmaallisuus) ja punaisten lapsia saatettiin jopa kiusata koulussa.
Oppivelvollisuus oli siitä huolimatta ensimmäisä askelia kohti tasa-arvoa.

Punaisia ja valkoisia yhdisti sodan jälkeen myös yhteinen vihollinen: Neuvostoliitto. Punaiset
olivat lähinnä pettyneitä siihen, ettei Neuvostoliiton kommunisteilta ja punakaartilta saatu sodassa
toivottua apua. Valkoiset eivät luonnollisesti pitäneet Neuvostoliitosta sen idealogisten ja hallinto
eroavaisuuksien vuoksi. Valkoiset olivat juuri oikeastaan kukistaneet sisällisodassa sen, mikä oli
valloillaan naapurissa. Myös Tarton rauhassa (1920) Neuvosto-Venäjälle menetetyt alueet
aiheuttivat kaikissa suomalaisissa katkeruutta. Neuvostoliitto selvästi arvioi suomalaisten
yhtenäisyyden väärin, kun se esimerkiksi juuri ennen sisällissotaa perustuiSuomeen Terijoen
hallituksen eli Neuvostomielisen nukkehallituksen. Se ajatteli, että hallitus olisi jakanut
suomalaisia, mutta toisin kävi ja Suomi taisteli yhteinäisenä Neuvostoliittoa vastaan 1939–1940.
Suomen eheytyminen näkyi myös siinä, ettei Suomessa syntyneet ääriliikkeet saaneet juurikaan
kannatusta. Yksi poikkeuksista oli kuitenkin esimerkiksi äärioikeistolainen Lapuan liike (1929–
1932). Se oli pettynyt siihen, kuinka sodan häviäjät olivat päässeet liian paljon osaksi
yhteiskuntaan ja sen mukaan kommunismi tuli kokonaan kieltää. Liike sai merkittävästi
vakuuttavuutta ja kannatusta, sillä sen vaatimuksesta kommunismi kiellettiin. Lapuan liike
kuitenkin jatkoi vielä muilutuksia ja itärajalle kyydityksiä, vaikka sen tavoite toteutui jo. Lopulta
suurin osa suomalaisista asettui liikettä vastaan, sillä sen nähtiin uhkaavan jo demokratiaa. Lapuan
liike horjuttitai tai ainakin pyrki horjuttamaan Suomen eheytymistä. Se oli samalla kuitenkin
osoitus siitä, että eheytyminen oli melko lailla onnistunut, sillä se haluttiin lopulta kieltää. Lapuan
liikkeen lisäksi Suomessa oli myös esimerkiksi kommunistinen ääriliike. Suomeen perustettiin
sisällissodan jäkeen Suomen kommunistinen seura (SKP), jonka pelättiin yrittävän
vallankaappausta. Esimerkiksi yksi liikkeen johtajista Hertta Kuusinen julisti julkisesti "Tsekkoslovakian tien olevan meidän tiemme", mikä viittasi Tsekko-slovakian kommunistien
vallankaappaukseen. Kommunisteja oli kuitenkin varsin vähän eli ajan vallankaappauspelkoa
voidaan sinänsä pitää peruteettomana. Se, että ääriliikkeet eivät saaneet kannatusta kertoi siitä,
että kaikki osapuolet olivat melko lailla tyytyväisä Suomen yhteiskuntaan ja pystyivät elämään
sopu soinnussa yhdessä.

Suomessa oli siis vuoden 1918 jälkeisinä vuosikymmeninä monia eri tekijöitä, jotka eriarvoistivat
yhteiskuntaa ja uhkasivat eheytymistä. Kaikesta huolimatta Suomi onnistui kuitenkin lopulta
eheytymään ja muuttumaan tasa-arvoiseksi. Suomi muuttui kahdessa vuosikymmenssä melko
lailla rauhanomaiseksi ja vakaaksi yhteiskunnaksi.
Vastauksen pituus: 6575 merkkiä

Vastauksen tiedot

Vastauksen vahvuuksia

• Kokelas antaa paljon oikeita esimerkkejä poliittisesti jakautuneesta Suomesta.
• Kokelas antaa useita esimerkkejä sodan hävinneiden katkeruudesta.
• Kokelas esittelee lapuanliikettä demokratiaa uhkaavana tekijänä.
• Kokelas antaa esimerkkejä myös asioista, joilla edistettiin rauhanomaista kehitystä.

Vastauksen puutteita tai muita ongelmia

• Kokelas olisi voinut vastata tiiviimmin siihen, mitä kysytään. Vastaus ei pysy koko ajan aiheessa, vaan harhautuu osin sivupoluille.
• Sisällissodan vankileireistä kokelas kertoo turhankin yksityiskohtaisesti, kun tarkoituksena oli keskittyä vakautta uhkaaviin tekijöihin.
• Vastauksesta puuttuu puolueiden eheyttämispolitiikka ja erityisesti SDP:n toiminta, kun se valitsi sisällissodan jälkeen parlamentaarisen linjan. Kehitys johti lopulta punamultahallitukseen.
• Vastaukseen sisältyy joitakin asiavirheitä, jotka vähensivät pisteitä. Esimerkiksi väite Neuvostoliiton perustamasta Terijoen hallituksesta ennen sisällissotaa tai Hertta Kuusisen ja hänen toteamuksensa ”Tsekko-slovakian tiestä” ajoittaminen sisällissodan jälkeiseen aikaan ovat virheellisiä.