4D majakan arvoitus
4D majakan arvoitus
Olemme harjoitelleet äidinkielessä asioiden, tapahtumien ja tunnelmien kuvailemista. Nyt tehtäväsi on laittaa opittu käytäntöön ja kirjoittaa jännittävä ja mielenkiintoinen tarina jatkamalla opettajan tarinaa.
Alla on neljä kuvaa. Katso kuvia tarkasti ennen kirjoittamista. Mitä näet kuvissa?
Huomaat, että ensimmäisessä kuvassa meren piiskamalla kalliorannalla on vanha parhaat päivänsä nähnyt majakka ja merkillinen kivirakennelma, jota on ilmeisesti käytetty entisaikoina jonkinlaisena varastona.
Toisessa kuvassa näkyy auringon lasku.
Kolmannessa kuvassa on rantakallio ja majakka.
Neljännessä kuvassa on majakkasaari, jossa asuu ainakin yksi perhe.
Tarinasi alkaa näin:
4D ja majakan arvoitus
- Vihdoinkin täällä, tuumaa opettaja, kun yhteysalus Tiira tömähtää Rankin saaren laiturin kumipehmusteisiin. Olimme 4D-luokassa suunnitelleet leirikoulua Rankkiin jo toista vuotta. Tänään retkemme vihdoin alkaa. Luokkamme oppilaat ryntäävät laiturilta rannalle riemuissaan kuin lehmälauma päästyään pitkän talven jälkeen taas kesälaitumille. Reput ja makuupussit lennähtävät epämääräiseen röykkiöön rantahiekalle. Opettajalla on täysi työ saada porukka kuuntelemaan ohjeita. - Selvä, selvä, tutustutaan ensin saareen ja etsitään vasta sitten petipaikat, kailottaa opettaja siinä vaiheessa, kun viimeisten oppilaiden kumisaappaiden heijastinteipit vilahtavat hämärtyvässä illassa rantakallioiden taakse.
- Kuka ensimmäisenä saaren toisella puolella, huudan ja ryntään saaren läpi johtavalle korkeiden koivujen reunustamalle kapealle hiekkatielle. Kavereistani Isa ja Sofia ottavat haasteen vastaan. Juoksemme kilpaa niin kauan kuin tietä riittää. Tien päättyessä saaren toisella puolella eteemme aukeaa karun kaunis näkymä laakeille rantakallioille, jotka laskevat jyrkäsi mereen. Pienet aallot tyrskähtelevät laiskasti rannan kiviin. Lokin parkaisut kaikuvat etäällä, ja vieno tuuli tuo mukanaan meren tuoksun. Aurinko on juuri laskemassa maalaten taivaan suurella siveltimellä punahehkuisin värein. Jäämme istumaan auringon lämmittämälle rantakallioille katsellen kuinka illan hämäryys hiipii merelle samalla kun punainen pallo putoaa eteemme kaartuvan horisontin taakse.
Huomiomme kiinnittyy läheisellä luodolla nököttävään vanhaan majakkaan. Aivan kuin majakan oven läheisyydessä liikkuisi joku. Samassa majakasta lähtee kirkas valonsäde merelle. Katsoessamme valon suuntaan huomaamme etäällä laivan, josta selvästi lähetetään valomerkki takaisin majakan suunnalle. Ihmetellessämme kummallista tapahtumaa, opettajan ääni rikkoo illan rauhallisen tunnelman. Opettaja on löytänyt jostain vanhan megafonin, johon hän karjuu ääni säristen. -Nyt naperot yöpuulle ja sassiin! -Joudumme pian maksamaan Nukkumatille ylityökorvausta, jatkaa opettaja ainakin omasta mielestään hauskan sarkastisesti.
Lähdemme etsimään petipaikkoja yhdessä opettajan kanssa. Kun opettaja jää hetkeksi taaksemme ihastelemaan taivaalla näkyvää kuunsirppiä, kuiskaan kavereilleni - Huomenna otamme selvää mitä ihmettä tuolla majakalla tapahtuu. Isa ja Sofia nyökkäävät innokkaasti. Liikehdintä majakalla ja kummalliset valomerkit jäivät selvästi vaivaamaan myös heitä.
Rankki on ollut aikaisemmin armeijan omistuksessa. Niinpä petipaikat löytyvät vanhasta kasarmirakennuksesta laiturin läheisyydestä. Nukkumatilla oli mitä ilmeisimmin kiire muihin tehtäviin, koska jo muutamassa minuutissa tuvasta kuuluu vain nukkuvien oppilaiden tasainen tuhina. Kaikki eivät kuitenkaan vielä nuku. Pimeässä illassa laiturin nokassa seisoo yksinäinen hahmo. Se on opettaja, joka katselee huolestuneena näköisenä pimeälle merelle. Kaukaa mereltä kuuluu vaimeaa moottorin pärinää.
- Kompanijassa herätyyyys! elämöi opettaja aamulla kello kahdeksan kasarmin käytävillä. Opettaja on ollut armeija-aikoinaan, varmaankin joskus sata vuotta sitten, itse muutaman kuukauden tällä saarella ja on siksi töpinöissään. Viimeisten unenpöpperöisten oppilaiden kömpiessä ylös punkistaan, opettaja jo esittelee into piukassa vessajonossa oleville käytävän seinältä löytämäänsä vanhaa kivääritelinettä. On selvää, että opettajan ollessa tuossa mielentilassa, haluttiin tai ei, tämän viikon aikana kuullaan lukuisia armeijamuistoja. -Hylsyjä lentelee, hylsyjä lentelee, hykertelee opettaja löytäessään vanhan vaatekaappinsa. -Tässä roikkuivat tetsarit, nasse oli sen taskussa, tällä hyllyllä oli smurffipuku, opettaja selitää suu vaahdossa. - Tekstareita lähettelevä Nasse-setä ja smurffit... nyt opettaja on mennyt lopullisesti sekaisin, kuiskailimme tätä kummallista näytelmää seuratessamme.
Aamupalan jälkeen on vapaata. Minä, Isa ja Sofia käytämme tilaisuuden hyväksemme ja ryntäämme kohti majakkaa. Olimme jo parin metrin päässä majakasta kun näemme, että tumma hahmo vilahtaa ikkunan ohi. Onko tämä ihan hyvä idea? Isa ja Sofia kysyvät. Kyllä! Minä huudahdin. Me menemme selvittämään että mikä tai kuka on tuolla majakan sisällä. Me avasimme painavan oven ja hipsimme sisään. Kuulimme kävelyaskelia me menimme piiloon portaiden alle. Kuulimme kahden ihmisen puhuvan. Onko niitä kaksi? Isa kysyi. No mitä luulet? kysyi Sofia. Joo. Sshh. Olkaa hiljaa. Minä sanoin. Toinen ääni kuulostaa tutulta. Eikö kuulostakkin? Minä kysyin Isalta ja Sofialta. Joo. Sofia vastasi. Ihan kuin... Rehtori Viljasen ääni! Mutta mitä hän täällä tekee? Hei kuunnelkaa! (rehtori puhuu): Kyllä teemme sen heti kun 4D:n luokka on jossain muualla. Ja pitäisi saada paljon aikaa.
Mitä hän oikein tarkoittaa? Isa kysyi. En minä tiedä. Mutta meidän pitää selvittää mistä rehtori puhuu ennen kuin on myöhäistä! Päätimme tulla illemmalla takaisin. Päivä kului tosi hitaasti kunnes opettaja kysyi meiltä:- Haluatteko te tulla melomaan? Ja tietenkin me halusimme! Sanoimme opettajalle yhteen ääneen:- Tietysti! Kun olimme olleet melomassa kello oli jo puoli kuusi. Hipsimme majakalle ja menimme sisään. Hiivimme portaita ylös valaisuhuoneeseen. Menimme tutkimaan ränsistynnytä työpöytää. Avasimme laatikoita mutta emme löytäneet mitään vihjeitä. Yhtäkkiä kuulimme askelia. Joku oli tulossa ylös! Juoksimme lampun taakse ja odotimme. Mutta sitten puhelin alkoi soida. Tuntematon ihminen vastasi puhelimeen:- Mikko Saarenmaa. Tuo nimi oli kyllä tuttu. Mutta en muistanut mistä. Yhtäkkiä minulla välähti. Se laulaja! Jolla oli aina rikkinäiset vaatteet. Nyt ymmärsin miksi. Hän asui majakkassa! Mutta en nyt päättänyt välittää siitä. Koitin vain miettiä miten pääsisimme pois ilman että me tulemme nähdyiksi.
Pääsimme vihdoinkin pois. Mutta emme vieläkään tiennyt että mistä rehtori puhui. No päätimme jättää sen asian hetkeksi rauhaan.
Olimme iltapalalla kun kuulimme että majakan lähellä kuului rysähdyksiä. Söimme nopeasti ja tiskasimme astiat. Kun olimme lähtemässä majakalle opettaja kysyi:- Mihinkäs tytöt ovat menossa? Vessaan minä sanoin nopeasti. Mutta tehän menette ihan väärään suuntaan. Vessahan on tuolla opettaja sanoi ja osoitti toiseen suuntan. Ai hups minä unohdin. Minä sanoin. No kiva se meni pieleen. Sofia kuiskasi. Kävelimme meidän huoneesemme ja puhuimme siitä mitä meidän pitäisi tehdä. Nukkumaan! Huusi opettaja. Menimme makuupusseihimme mutta valvoimme vielä ja lähettelimme puhelimilla toisillemme viestejä. Aamulla heräsimme opettajan huutoon: herätyyys! Olimme kaikki nukkuneet vain kolme tuntia. Mutta minkäs me sille voimme. Koska kun opettaja huutaa hertys niin kannattaa uskoa koska opettaja saa kuitenkin tahtonsa läpi vaikka vastassa oli kolme energistä ilopilleriä (tarkoitan minua Isaa ja Sofiaa) Joten me uskoimme.
Aamupalan jälkeen hipsimme kohti majakkaa. Sitten meidän edestämme juoksi pupu Isa huusi: Ooii pupu! Näimme kun opettaja käveli meitä kohti Isa sanoi:Kuulikohan opettaja minun huutoni? No mitäpä lulet?! Minä huudahdin. No... Saimme rangaistukseksi pestä kaikkien astiat. Kun olimme pesseet astiat oli jo iltapala aika.
Iltapalalla oli ihanan makuista puuroa mansikkahillon kanssa, kun olimme meidän mökissämme tähyilin ikkunasta, näin että ikkunalaudalla oli lappu jossa luki: Älkää puuttuko meidän asioihimme tai muuten käy huonosti. En tiennyt keneltä se oli mutta epäilin että se oli rehtori Viljaselta. Mutta päätin että en välitä lappusesta vaikka mitä tapahtuisikin... Enkä tosiaan aio kertoa opettajalle! Kun olimme menossa hammaspesulle kerroin Isalle ja Sofialle lappusesta. No he eivät paljonkaan välittäneet. Olimme jo sängyissämme kun ulkoa kuului yhtääkkiä ulvontaa. Mikä se oli? kysyi Sofia. Ehkä se oli susi! Minä vastasin. Hipsimme ulos ilman kenkiä. Auu! Minä huusin olin pudonnut syvään kuoppaan ja minun käsissäni oli suuret haavat joista vuoti verta.
Koitin kiivetä kuopasta pois mutta käsiini sattui niin paljon että en pystynyt. Sanoin Isalle ja Sofialle:- käykää hakemassa mökistä naru minulla on suunnitelma. Isa ja Sofia hipsivät kohti mökkiämme. Mutta opettaja tuli heitä vastaan ja sanoi mitä te teette täällä näin myöhään? Ööö kävimme vessassa. Jaahas opettaja sanoi. Menkääs nukkumaan. No minä jäin kuoppaan ypöyksin naamassanikin oli suuri haava. Kun olin juuri aikeissa huutaa apua niin Isa ja Sofia tulivat! Vihdoinkin! He auttoivat minut ylös ja menimme mökkiimme. Haavoista oli tullut jo paljon verta. Vaatteenikin olivat aivan veressä. Laitoimme siteet käsiini ja laastarin naamani. Vaihdoin vaatteet. Mutta mietin että mtä sanomme opettajalle kun hän kysyy että mitä minulle on tapahtunut? Mutta en miettinyt sitä vaan päätin mennä nukkumaan.
Aamulla kun heräsin muistin haavat . Mitä tekisin? No sanon opettajlle että kaaduin ulkona. Herätin Isan ja Sofian ja menimme syömään aamupalaa. Kaikki kysyivät minulta:- Mitä sinulle on tapahtunut?! Kaaduin tosi kovaa asvaltille. Näyttää pahalta. No kn olimme syöneet ja hiivimme kohti majakkaa. Avasimme narisevan oven ja menimme portaiden alle ja kuulimme askeleita. Rehtori ja Mikko puhuivat taas jostain mutta puheesta ei saanut kunnolla selvää mutta kuulin kun rehtori sanoi:- No niin sitten jonakin yönä teemme sen. Mutta monenko yön päästä Mikko kysyi. En tiedä rehtori vastasi. No enempää emme ehtineet kuulla koska kuulimme majakkaan asti kun opettaja huusi:- Lounaalle! Mikko ja rehtori menivät syömään valaisuhuoneeseen heidän omia eväitänsä. Ainakin luulen niin...
Kun olimme menossa lounaalle haistoimme tutun tuoksun. Inhan mustamakkaran! Emme mitenkään pystyisi syömään mustaamakkaraa... Ilman että oksennamme. No opettaja sanoi että on pakko syödä edes puolikas mustamakkara. No olimme seuraavat puoli tuntia vessassa... No kyllä se siitä mutta sitten kun olimme tulleet opettaja oli jakamassa jo pelastusliivejä. Olimme menossa melomaan. Kivaa!
Kun olimme meloneet oli iltapalan aika. Iltapalaksi oli lämpimiä voileipiä. Kun menimme nukkumaan kuulin kolinaa... No en päättänyt välittää.
Aamulla opettaja sanoi että aamupalan jälkeen hänellä olisi yllätys.
Olimme syöneet aamupalan ja opettaja ohjasi meidät majakalle. Siellä oli Mikko! (siis se laulaja) Hän lauloi meille monta laulua kunnes oli aika lähteä saaresta.Hei hei! Huusimme Mikolle ja kun lautta lipui pois.
Alla on neljä kuvaa. Katso kuvia tarkasti ennen kirjoittamista. Mitä näet kuvissa?
Huomaat, että ensimmäisessä kuvassa meren piiskamalla kalliorannalla on vanha parhaat päivänsä nähnyt majakka ja merkillinen kivirakennelma, jota on ilmeisesti käytetty entisaikoina jonkinlaisena varastona.
Toisessa kuvassa näkyy auringon lasku.
Kolmannessa kuvassa on rantakallio ja majakka.
Neljännessä kuvassa on majakkasaari, jossa asuu ainakin yksi perhe.Tarinasi alkaa näin:
4D ja majakan arvoitus
- Vihdoinkin täällä, tuumaa opettaja, kun yhteysalus Tiira tömähtää Rankin saaren laiturin kumipehmusteisiin. Olimme 4D-luokassa suunnitelleet leirikoulua Rankkiin jo toista vuotta. Tänään retkemme vihdoin alkaa. Luokkamme oppilaat ryntäävät laiturilta rannalle riemuissaan kuin lehmälauma päästyään pitkän talven jälkeen taas kesälaitumille. Reput ja makuupussit lennähtävät epämääräiseen röykkiöön rantahiekalle. Opettajalla on täysi työ saada porukka kuuntelemaan ohjeita. - Selvä, selvä, tutustutaan ensin saareen ja etsitään vasta sitten petipaikat, kailottaa opettaja siinä vaiheessa, kun viimeisten oppilaiden kumisaappaiden heijastinteipit vilahtavat hämärtyvässä illassa rantakallioiden taakse.
- Kuka ensimmäisenä saaren toisella puolella, huudan ja ryntään saaren läpi johtavalle korkeiden koivujen reunustamalle kapealle hiekkatielle. Kavereistani Isa ja Sofia ottavat haasteen vastaan. Juoksemme kilpaa niin kauan kuin tietä riittää. Tien päättyessä saaren toisella puolella eteemme aukeaa karun kaunis näkymä laakeille rantakallioille, jotka laskevat jyrkäsi mereen. Pienet aallot tyrskähtelevät laiskasti rannan kiviin. Lokin parkaisut kaikuvat etäällä, ja vieno tuuli tuo mukanaan meren tuoksun. Aurinko on juuri laskemassa maalaten taivaan suurella siveltimellä punahehkuisin värein. Jäämme istumaan auringon lämmittämälle rantakallioille katsellen kuinka illan hämäryys hiipii merelle samalla kun punainen pallo putoaa eteemme kaartuvan horisontin taakse.
Huomiomme kiinnittyy läheisellä luodolla nököttävään vanhaan majakkaan. Aivan kuin majakan oven läheisyydessä liikkuisi joku. Samassa majakasta lähtee kirkas valonsäde merelle. Katsoessamme valon suuntaan huomaamme etäällä laivan, josta selvästi lähetetään valomerkki takaisin majakan suunnalle. Ihmetellessämme kummallista tapahtumaa, opettajan ääni rikkoo illan rauhallisen tunnelman. Opettaja on löytänyt jostain vanhan megafonin, johon hän karjuu ääni säristen. -Nyt naperot yöpuulle ja sassiin! -Joudumme pian maksamaan Nukkumatille ylityökorvausta, jatkaa opettaja ainakin omasta mielestään hauskan sarkastisesti.
Lähdemme etsimään petipaikkoja yhdessä opettajan kanssa. Kun opettaja jää hetkeksi taaksemme ihastelemaan taivaalla näkyvää kuunsirppiä, kuiskaan kavereilleni - Huomenna otamme selvää mitä ihmettä tuolla majakalla tapahtuu. Isa ja Sofia nyökkäävät innokkaasti. Liikehdintä majakalla ja kummalliset valomerkit jäivät selvästi vaivaamaan myös heitä.
Rankki on ollut aikaisemmin armeijan omistuksessa. Niinpä petipaikat löytyvät vanhasta kasarmirakennuksesta laiturin läheisyydestä. Nukkumatilla oli mitä ilmeisimmin kiire muihin tehtäviin, koska jo muutamassa minuutissa tuvasta kuuluu vain nukkuvien oppilaiden tasainen tuhina. Kaikki eivät kuitenkaan vielä nuku. Pimeässä illassa laiturin nokassa seisoo yksinäinen hahmo. Se on opettaja, joka katselee huolestuneena näköisenä pimeälle merelle. Kaukaa mereltä kuuluu vaimeaa moottorin pärinää.
- Kompanijassa herätyyyys! elämöi opettaja aamulla kello kahdeksan kasarmin käytävillä. Opettaja on ollut armeija-aikoinaan, varmaankin joskus sata vuotta sitten, itse muutaman kuukauden tällä saarella ja on siksi töpinöissään. Viimeisten unenpöpperöisten oppilaiden kömpiessä ylös punkistaan, opettaja jo esittelee into piukassa vessajonossa oleville käytävän seinältä löytämäänsä vanhaa kivääritelinettä. On selvää, että opettajan ollessa tuossa mielentilassa, haluttiin tai ei, tämän viikon aikana kuullaan lukuisia armeijamuistoja. -Hylsyjä lentelee, hylsyjä lentelee, hykertelee opettaja löytäessään vanhan vaatekaappinsa. -Tässä roikkuivat tetsarit, nasse oli sen taskussa, tällä hyllyllä oli smurffipuku, opettaja selitää suu vaahdossa. - Tekstareita lähettelevä Nasse-setä ja smurffit... nyt opettaja on mennyt lopullisesti sekaisin, kuiskailimme tätä kummallista näytelmää seuratessamme.
Aamupalan jälkeen on vapaata. Minä, Isa ja Sofia käytämme tilaisuuden hyväksemme ja ryntäämme kohti majakkaa. Olimme jo parin metrin päässä majakasta kun näemme, että tumma hahmo vilahtaa ikkunan ohi. Onko tämä ihan hyvä idea? Isa ja Sofia kysyvät. Kyllä! Minä huudahdin. Me menemme selvittämään että mikä tai kuka on tuolla majakan sisällä. Me avasimme painavan oven ja hipsimme sisään. Kuulimme kävelyaskelia me menimme piiloon portaiden alle. Kuulimme kahden ihmisen puhuvan. Onko niitä kaksi? Isa kysyi. No mitä luulet? kysyi Sofia. Joo. Sshh. Olkaa hiljaa. Minä sanoin. Toinen ääni kuulostaa tutulta. Eikö kuulostakkin? Minä kysyin Isalta ja Sofialta. Joo. Sofia vastasi. Ihan kuin... Rehtori Viljasen ääni! Mutta mitä hän täällä tekee? Hei kuunnelkaa! (rehtori puhuu): Kyllä teemme sen heti kun 4D:n luokka on jossain muualla. Ja pitäisi saada paljon aikaa.
Mitä hän oikein tarkoittaa? Isa kysyi. En minä tiedä. Mutta meidän pitää selvittää mistä rehtori puhuu ennen kuin on myöhäistä! Päätimme tulla illemmalla takaisin. Päivä kului tosi hitaasti kunnes opettaja kysyi meiltä:- Haluatteko te tulla melomaan? Ja tietenkin me halusimme! Sanoimme opettajalle yhteen ääneen:- Tietysti! Kun olimme olleet melomassa kello oli jo puoli kuusi. Hipsimme majakalle ja menimme sisään. Hiivimme portaita ylös valaisuhuoneeseen. Menimme tutkimaan ränsistynnytä työpöytää. Avasimme laatikoita mutta emme löytäneet mitään vihjeitä. Yhtäkkiä kuulimme askelia. Joku oli tulossa ylös! Juoksimme lampun taakse ja odotimme. Mutta sitten puhelin alkoi soida. Tuntematon ihminen vastasi puhelimeen:- Mikko Saarenmaa. Tuo nimi oli kyllä tuttu. Mutta en muistanut mistä. Yhtäkkiä minulla välähti. Se laulaja! Jolla oli aina rikkinäiset vaatteet. Nyt ymmärsin miksi. Hän asui majakkassa! Mutta en nyt päättänyt välittää siitä. Koitin vain miettiä miten pääsisimme pois ilman että me tulemme nähdyiksi.
Pääsimme vihdoinkin pois. Mutta emme vieläkään tiennyt että mistä rehtori puhui. No päätimme jättää sen asian hetkeksi rauhaan.
Olimme iltapalalla kun kuulimme että majakan lähellä kuului rysähdyksiä. Söimme nopeasti ja tiskasimme astiat. Kun olimme lähtemässä majakalle opettaja kysyi:- Mihinkäs tytöt ovat menossa? Vessaan minä sanoin nopeasti. Mutta tehän menette ihan väärään suuntaan. Vessahan on tuolla opettaja sanoi ja osoitti toiseen suuntan. Ai hups minä unohdin. Minä sanoin. No kiva se meni pieleen. Sofia kuiskasi. Kävelimme meidän huoneesemme ja puhuimme siitä mitä meidän pitäisi tehdä. Nukkumaan! Huusi opettaja. Menimme makuupusseihimme mutta valvoimme vielä ja lähettelimme puhelimilla toisillemme viestejä. Aamulla heräsimme opettajan huutoon: herätyyys! Olimme kaikki nukkuneet vain kolme tuntia. Mutta minkäs me sille voimme. Koska kun opettaja huutaa hertys niin kannattaa uskoa koska opettaja saa kuitenkin tahtonsa läpi vaikka vastassa oli kolme energistä ilopilleriä (tarkoitan minua Isaa ja Sofiaa) Joten me uskoimme.
Aamupalan jälkeen hipsimme kohti majakkaa. Sitten meidän edestämme juoksi pupu Isa huusi: Ooii pupu! Näimme kun opettaja käveli meitä kohti Isa sanoi:Kuulikohan opettaja minun huutoni? No mitäpä lulet?! Minä huudahdin. No... Saimme rangaistukseksi pestä kaikkien astiat. Kun olimme pesseet astiat oli jo iltapala aika.
Iltapalalla oli ihanan makuista puuroa mansikkahillon kanssa, kun olimme meidän mökissämme tähyilin ikkunasta, näin että ikkunalaudalla oli lappu jossa luki: Älkää puuttuko meidän asioihimme tai muuten käy huonosti. En tiennyt keneltä se oli mutta epäilin että se oli rehtori Viljaselta. Mutta päätin että en välitä lappusesta vaikka mitä tapahtuisikin... Enkä tosiaan aio kertoa opettajalle! Kun olimme menossa hammaspesulle kerroin Isalle ja Sofialle lappusesta. No he eivät paljonkaan välittäneet. Olimme jo sängyissämme kun ulkoa kuului yhtääkkiä ulvontaa. Mikä se oli? kysyi Sofia. Ehkä se oli susi! Minä vastasin. Hipsimme ulos ilman kenkiä. Auu! Minä huusin olin pudonnut syvään kuoppaan ja minun käsissäni oli suuret haavat joista vuoti verta.
Koitin kiivetä kuopasta pois mutta käsiini sattui niin paljon että en pystynyt. Sanoin Isalle ja Sofialle:- käykää hakemassa mökistä naru minulla on suunnitelma. Isa ja Sofia hipsivät kohti mökkiämme. Mutta opettaja tuli heitä vastaan ja sanoi mitä te teette täällä näin myöhään? Ööö kävimme vessassa. Jaahas opettaja sanoi. Menkääs nukkumaan. No minä jäin kuoppaan ypöyksin naamassanikin oli suuri haava. Kun olin juuri aikeissa huutaa apua niin Isa ja Sofia tulivat! Vihdoinkin! He auttoivat minut ylös ja menimme mökkiimme. Haavoista oli tullut jo paljon verta. Vaatteenikin olivat aivan veressä. Laitoimme siteet käsiini ja laastarin naamani. Vaihdoin vaatteet. Mutta mietin että mtä sanomme opettajalle kun hän kysyy että mitä minulle on tapahtunut? Mutta en miettinyt sitä vaan päätin mennä nukkumaan.
Aamulla kun heräsin muistin haavat . Mitä tekisin? No sanon opettajlle että kaaduin ulkona. Herätin Isan ja Sofian ja menimme syömään aamupalaa. Kaikki kysyivät minulta:- Mitä sinulle on tapahtunut?! Kaaduin tosi kovaa asvaltille. Näyttää pahalta. No kn olimme syöneet ja hiivimme kohti majakkaa. Avasimme narisevan oven ja menimme portaiden alle ja kuulimme askeleita. Rehtori ja Mikko puhuivat taas jostain mutta puheesta ei saanut kunnolla selvää mutta kuulin kun rehtori sanoi:- No niin sitten jonakin yönä teemme sen. Mutta monenko yön päästä Mikko kysyi. En tiedä rehtori vastasi. No enempää emme ehtineet kuulla koska kuulimme majakkaan asti kun opettaja huusi:- Lounaalle! Mikko ja rehtori menivät syömään valaisuhuoneeseen heidän omia eväitänsä. Ainakin luulen niin...
Kun olimme menossa lounaalle haistoimme tutun tuoksun. Inhan mustamakkaran! Emme mitenkään pystyisi syömään mustaamakkaraa... Ilman että oksennamme. No opettaja sanoi että on pakko syödä edes puolikas mustamakkara. No olimme seuraavat puoli tuntia vessassa... No kyllä se siitä mutta sitten kun olimme tulleet opettaja oli jakamassa jo pelastusliivejä. Olimme menossa melomaan. Kivaa!
Kun olimme meloneet oli iltapalan aika. Iltapalaksi oli lämpimiä voileipiä. Kun menimme nukkumaan kuulin kolinaa... No en päättänyt välittää.
Aamulla opettaja sanoi että aamupalan jälkeen hänellä olisi yllätys.
Olimme syöneet aamupalan ja opettaja ohjasi meidät majakalle. Siellä oli Mikko! (siis se laulaja) Hän lauloi meille monta laulua kunnes oli aika lähteä saaresta.Hei hei! Huusimme Mikolle ja kun lautta lipui pois.