Pahan tekijä piru

Eräänä kauniina aamuna Kissankujan viimeisessä talossa oli aamutoimenpiteet, eli Kyösti keräsi mansikoita puuroonsa. Kyösti oli varsinainen nero. Kyöstillä oli oma jätti katti, jonka nimi oli Pauli. Kun Kyösti oli kerännyt mansikat hän lähti kohti keitiöä. Keittiössä Pauli jo odotteli ruoka kuppinsa edessä.
Kyösti kävelee kohti keitiöä kunnes hän kaatuu. Hän tiesi mistä oli kyse kun hän kaatui. Piru oli tönäissyt
Kyöstin maahan. He olivat jo kauan yrittäneet hätistellä pirun pois mutta aine se oli tullut takaisin. Kyösti keräsi mansikoita lattialta ja lähti pesemään niittä. Pauli jo maltamattomana odotti kermaansa. Kyösti alkoi keittämään puuroa. Hän antoi puuron kiehua vähän aikaa, sillä aikaa hän antoi Paulille kermaa. Kun Kyösti otti puuroa hän huomassi että se oli palanut pohjaan. Piru oli tehnyt sen. Kyösti alkoi miettiä miten he pääsevät pirusta eroon.
Aamulla hän päätti kokeilla ensimmäistä keinoa joka oli muutto. He muuttivat vähäksi aikaa Kissankujan ensimmäiseen taloon. He pakkasivat kaiken mukaan pahvilaatikoihin. Piru kuitenkin pilasi senkin suunnitelman sillä hän seurasi Kyöstiä ja Paulia heidän uuteen kotiinsa. Kissankujan ensimmäisessä talossa asui jo joku joten he eivät voineet muuttaa sinne. Piru kuitenkin jatkoi matkaansa sinne. Joten Kyösti ja Pauli jatkoivat onnelisina loppuun asti.
VAI JATKOIVATKO?
Toinen osa tulossa pian!

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä