Olipa kerran vanha vaari. Hänen nimensä oli Eino. Eino asui meren ranalla pienessä mökissä. Hänen vaimonsa oli kuollut jo aika päivää sitten. Silti hän muisteli vaimoaan aina. Eräänä yönä hän tunsi olonsa
että hän ei ollut huoneessaan yksin. Eino laittoi valot päälle ja näki laittiallaan koiran. Eino luuli että näki harhoja ja jatkoi unta.
Aamulla koiraa ei enää ollut lattialla. Eino meni käymään pienellä kävelyllä meren rannassa. Häntä vastaan käveli mummo. Eino kysyi onko hän nähnyt täällä päin kulkukoiraa. Mummo sanoi että hänen luonaan on ollut kyllä koira, hän oli antanut sille nimeksi Felix. Eino lähti heti kotiin. Hän alkoi etsimään heti Felixiä. Ilalla Eino näki vilauksen Felixistä. Felix oli Einon pihassa. Eino juoksi täyttä jalkaa pihalle. Mutta Felix juoksi jo pois. Eino meinasi jo luovuttaa kunnes näki että Felix juoksi naapurin mummon luo. Eino muisteli onko hän koskaan tavannut kyseistä mummoa.Hän mietti ja mietti. Kunnes muisti tapaavansa hänet tänään kävelyllä. Eino lähti juoksien kohti mummon taloa. Hän saapu ovelle ja koputtaa. Mummo tuli avaamaan oven ja Eino kysyi onko Felix siellä?
- Kyllä Felix täällä on. Tule sissään.Mummo sanoi.
Eino silitteli Felixiä ja kysyi jälleen. Saanko ottaa Felixin minulle hoitoon niin kauaksi aikaa kun joku ostaa sen?
- Toki saat. Mummo vastasi.
Parin vuoden päästä Felix ja Eino asuivat vieläkin kahdestaan. Eino päätti ettei myy Felixiä, sillä se oli ihana koira. Niin he jatkoivat elämäänsä hyvin mielin.