13. Inkakulttuuri

13. Inkakulttuuri

  • 1400-luvulla Inkakulttuuri nousi Etelä-Amerikan mahtavimmaksi kulttuuriksi.
  • Inkat laajensivat valtakuntaansa armeijan avulla ja inkat alistivat valloitetut heimot.
  • Suuren valtakunnan yhdistämiseksi, inkat rakensivat teitä, jonka pituus on lähes 40 000 kilometriä.
  • Koska tienverkosto on hyvä, sotilaat voitiin nopeasti siirtää levottomille alueille ja tavaroita saatiin kuljetettua pääkaupunkiin.
  • Valtakunta johtaa hallitsija, joka johti valtiota itsevaltiaan tavoin. Hallitsijalla oli Hallitsijan alapuolella oli papisto, joka tarkkaili tähteä ja hoiti uskonnollisia asioita.
  • Kaikki ei voi päästä hallitsijaksi tai papistoksi. Vain inkojen sukuun kuuluneita asukkaita pääsee hallitsijaksi ja papistoksi.
  • Inkat palvoivat auringonjumala Intiä, koska sen valo ja lämpö saa sadot kasvamaan. Inkat uskoivat, että kuu oli auringon puoliso.
  • Inkat uskoivat, että ukkosten jumala tuo viljelijöille tärkeän sateen pelloille, niin he palvoivat ukkosten jumalaa.
  • Luojajumala oli Viracocha.
  • Jumalille uhrattiin eläimiä, hienoja vaatteita, kultaa ja hopeita. Uskonnollisissa juhlissa inkat tarjosivat jumalille ruokaa ja juomia. Ihmisiä uhrattiin harvoin.
  • Inkat saivat elantonsa maanviljelystä.
  • Kaikki työikäisen täytyi viljellä maata ja maksaa veroja. Täytyi myös osallistua sotimiseen sekä teiden ja siltojen rakentamiseen.
  • Valtio huolehtii vanhuksista, jotka eivät enää pysty enää tekemään töitä.