Hallitsijat taistelivat vallasta keskiajan levottomina päivinä. Koska sotilaita ei ollut riittävästi, hallitsijoiden asema oli heikko. He houkuttelivat palvelukseensa aseistettuja miehiä. Koska rahaa ei käytetty keskiajan alussa, niin hallitsijat antoivat maa-alueita sotilaille sotapalvelusta vastaan. Maa-alueita kutsuttiin läänitykseksi.

Jos sai hallitsijalta läänityksen, oli kuninkaanvasalli. Hän lupasi toimittaa hallitsijalle sotilaita.Kuninkaanvasalli sai palkkioksi hallita vapaasti omia maa-alueitaan ja kerätä veroa. Kuninkaanvasalli saattoi rikastua maaomaisuuden ja verotulojen ansiosta ja hän saattoi rakentaa itselleen hienon linnan. Ruhtinas, herttua ja kreivi olivat kuninkaanvasallin lempinimiä. Kuninkaanvasalleilla oli ongelma, sillä he eivät tienneet, mistä he saavat sotilaita hallitsijalle. He tekivät saman jutun, kuin hallitsija. He houkuttelivat sotilaita palvelukseensa ja antoivat niille maa-alueita. Näin jatkui kokoajan uudestaan ja uudestaan.

Hallitsijoiden asema ei parantunut kuitenkaan, vaikka sotilaita tuli lisää. Niiden maaomaisuus pieneni, kun he lahjoittivat ruhtinaille aluetta. Kuninkaanvasallien valta kasvoi maa-alueiden myötä, ja siksi he olivat usein päättämässä valtakunnan asioista. Monien kreivien elämä olikin yleellisempää ja parempaa kuin hallitsijoiden.
Eurooppa oli hajanainen keskialalla Erillisiä valtioita ei ollut, vaan maanosat olivat jakautuneet lukuisiin kuningaskuntiin (niiden rajat olivat epätarkkoja). Kuningaskunnat jakautuivat vielä pienempiin ruhtinaskuntiin, jotka taas jakautuivat. Kaikissa ruhtinaskunnissa oli omat tavat ja lait. Pelkästään Kaarle Suuren valtakunta oli ainoa yhtenäinen valtio varhaiskeskiajalla. Keskiajan lopussa syntyi selkeitä valtioita selkeillä rajoilla (esimerkiski Ranska, Ruotsi ja Espanja).