1. Viikko
Ensimmäisillä tunneilla käytiin ihmisen evolutiota, alkuperää ja käsitystä mitä historia on.
Lyhyesti historia on ainutlaatuinen humanistinen aine, joka tutkii ihmisen toimintaa eri aikakausina. Kaikki mitä saavutamme ja teemme elämässämme jää historiaan.
Historian neljä keskeisintä kysymystä ovat:
1. Kuka teki?
2. Mitä teki?
3. Miksi teki?
4. Milloin teki?
Kysymysten avulla pystyy helposti selittämään tapahtumia.
Ihminen syntyi 200 000- 10 000 eKr. Maapallolla eli useita eri ihmislajeja, joista Cro magnonin ihminen selviytyi ja syrjäytti muut ihmislajit. Se selviytyi, koska pystyi sopeutumaan ympäristön muutoksiin. Nykyihmisen esi-isien selviytymiseen vaikutti erityisesti aivojen kasvu, muistin kehitys sekä pystyasento ja käden taidot.
Varhaiset ihmiset olivat keräilijöitä ja metsästäjiä. Ihmiset elivät tiivissä yhteisöissä, joissa perhe oli keskeisessä asemassa. Ihminen tunsi olevansa osa luontoa ja sen maailmankuva oli myyttinen.
Ihminen oli levittäytynyt joka puolelle maailmaa. Neoliittinen vallakumous syntyi 9000-10 000 v. sitten. Sen seurauksena ihminen alkoi viljellä maata ja hoitaa karjaa. Vaeltaminen loppui ja asutus vakiintui.
Ensimmäiset korkea kulttuurit syntyivät noin 5000 vuotta sitten. Mesopotamia oli ensimmäinen korkeakulttuurin keskus. Euraasiassa syntyi muitakin keskuksia erityisesti suurten jokien varsille.
Varhaiset korkeakulttuurit keskittyivät jokilaaksoihin, joihin syntyi ensimmäisiä kaupunkeja. Maanviljely tehostui keinokastelun avulla. Väkiluku kasvoi ja syntyi ammatteja kuten pappi, kirjuri ja seppä. Tiede kehittyi kirjoitustaidon ansiosta. Valtioita alkoi muodostumaan, joissa oli omat hallitsijat ja lait.

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin