Kemian arviointi vuosiluokalla 7
Arvioinnissa noudatetaan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden oppimisen arviointia täydennettynä Äänekosken perusopetuksen opetussuunnitelmaratkaisujen oppimisen arvioinnilla, joka on esitelty luvussa 6 Oppimisen arviointi.
Arvioinnissa kiinnitetään huomiota turvalliseen työskentelyyn työohjeen mukaisesti sekä kokeellisen työskentelyn toteutuksen suunnitteluun, työskentelyn etenemiseen, havaintojen kirjaamiseen ja tulosten esittämiseen tuntitilanteissa. Keskeisten sisältöjen hallintaa testataan kokeilla.
Työskentelyn jäsentäminen pienemmiksi kokonaisuuksiksi, projekteiksi tai kokeellisiksi töiksi, joilla on omat tavoitteensa ja arviointiperusteensa, tukee monipuolista arviointia. Kokeellisen työskentelyn arviointi voi edetä hierarkkisesti turvallisen työskentelyn periaatteista taitotehtäviin ja suljetuista tutkimustehtävistä aina avoimiin tutkimuksiin asti.Oppilaita ohjataan tunnistamaan omia ennakkotietojaan, -taitojaan ja -käsityksiään. Työskentelyn etenemistä ohjataan rakentavan palautteen ja kysymysten avulla. Kannustava palaute tukee erityisesti tutkimisen taitojen kehittymistä ja motivaation rakentumista. Kokonaisuuksien lopussa arvioidaan asetettujen tavoitteiden saavuttamista ja suunnataan huomiota kohti uusia kehittämishaasteita. Arviointi perustuu monimuotoisten tuotosten lisäksi työskentelyn havainnointiin. Tuotosten sisällön lisäksi arvioidaan opiskeluprosessia ja työn eri vaiheita kuten kysymysten muodostamista, aiheen rajaamista, tiedonhakua, näkökulmien perustelemista, käsitteiden käyttöä, ilmaisun selkeyttä ja työn loppuun saattamista. Oppilaiden itsearviointia ja vertaispalautetta sekä opettajan ja oppilaiden välisiä keskusteluja voidaan käyttää arvioinnin tukena.