Romantiika-ajan krjallisuudelle oli ominaista tunteiden ylikuohunta ja ilmaisu sekä mielikuvitus ja vapaus. Kirjailijoita ja taiteilijoita kiinnostivat yliluonnolliset, ihmisen aistien ulkopuolella olevat, asiat ja henkimaailma. Myös luonto ja luonnonilmiöt ovat merkittävä osa romantiikan kirjallisuutta ja niitä käytettiin hyväksi asioiden kuvailussa ja metaforissa.
Romanttiseen kirjalisuuteen otettiin vaikutteita keskiajan ritariromaaneista. Tämä näkyi mm. yksilöllisten sankaritekojen ihailuna. Romantiikan ajan kirjailijoita pidettiin ja pidetään edelleen luovina neroina, haaveilijoina, joilla oli voimakas suhde luontoon ja henkimaailmaan. Ajalle ominaisia kirjatyyppejä olivat fantasia-ja kauhukirjallisuus ja satukirjallisuus.

"...ja ah! kun koko ihana luonto lepää siinä edessäni kylmänkalseana
kuin mikäkin kiiltokuva ja kun tuo suloisuus ei kykene lähettämään
pienintäkään onnenailahdusta sydämestäni aivoihin ja kun iso mies
lojuu siinä Jumalan kasvojen edessä kuin kuivunut kaivo tai vuotava
ämpäri! Miten usein olenkaan heittäytynyt maahan ja rukoillut Jumalalta
kyyneliä, rukoillut niitä kuin maamies sadetta silloin kun taivas kaartuu
hänen yllään rautaisena holvina ja kaikki maa on nääntyä janoon."

Katkelma Johann Wolfgang von Goethen eräästä romantiikan kivijalkateoksista, Nuoren Wertherin kärsimykset -kirjasta. Ajalle ominainen kielenkäyttö tulee hyvin esille

LÄHDE: https://ai53tyylikaudet.wikispaces.com/Romantiikan+p%C3%A4%C3%A4piirteet+kirjallisuudessa