Ortodoksinen kirkko

Ortodoksisen kirkon historia

Ortodoksisen kirkko syntyi 1054 kristinsukon jakautumisen seurauksena. Nykyisin ortodoksiseen kirkkoon kuuluu 270 miljoonaa ihmistä, joka on n. 11% kaikista kristityistä. Se alkoi leviämään Bysantista itään lähetystyön avulla. Kirkolla oli vaikutusta 1000-luvulla Unkarissa, Puolassa ja Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja Venäjällä. Nykyisin iso osa Ortodoksisista kirkoista sijaitsee Lähi-idässä, Balkanin niemimaalla ja Venäjällä. 

Ortodoksisen kirkon suuntaukset

Ortodoksit jakautuvat ortodoksiseen kirkkoon ja orientaaliseen ortodoksiseen kirkkoon. Esimerkkejä orientaalisista ortodoksikirkoista ovat Armenian Apostolinen kirkko, Egyptin koptilainen kirkko, Etiopian ortodoksinen kirkko ja Etelä-Intian Tuomas-kristittyjen yhteisö. Orientaaliset kirkot eivät hyväksy oppia, että Jeesus oli saman aikaan ihminen ja Jumala. He hyväksyvät ainoastaan kolmen ensimmäisen ekumeenisen kirkkolliskokouksen päätökset. Orientaalisten kirkkojen mukaan Jeesuksella oli vain yksi jumalallinen luonto. Ortodoksinen kristillisyys perustuu Raamattuun ja perimätietoon, eli se ohjaa jumalanpalvelusta, ikonimaalausta, oppeja ja käsitystä kirkon viroista. Ortodoksisen kirkon pyrkimyksenä on se, että kirkko pysyy samanlaisena vaikka yhteiskunta ja olosuhteet muuttuvat.

Jumalanpalvelus

Ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksiin voi osallistua vaikka ei olisi ortodoksi, mutta ehtoolliseen ei pysty. Jumalanpalveluksen aikana usein myydään tuohuksia, jotka ovat kirkkokynttilöitä. Ne asetellaan ikonien edessä oleviin kynttelikköihin mm. vainajien muistamisen vuoksi. Yleensä ennen kynttilöiden asettamista mennään jonossa kirkon keskellä olevan ikonin eteen, tehdään ristinmerkki ja annetaan pieni suudelma ikonille. 

Jumalanpalveluksen aikana saa istua, mutta seisominen on suositeltavaa. Mahdolliset istumapaikat annetaan yleensä vanhemmille ihmisille, jos he niitä tarvitsevat, mutta jos itse väsyy niin saa istua. Evankeliumia luettaessa noustaan aina seisomaan. 

Ehtoollisen aikana kaikki, jotka haluavat ja pystyvät siihen osallistumaan menevät jonoon alttarin eteen. Kädet ovat rinnan päällä ristissä oikea käsi päällimmäisenä. Tämän jälkeen pappi antaa lusikalta viiniä johon on murennettu pieni pala leipää. Viinin jälkeen tehdään ristinmerkki ja siirrytään jonosta pois.

Sakramentit

Ortodoksisessa kirkossa on seitsemän sakramenttia, joita kutsutaan mysteereiksi. Näitä ovat kaste, mirhavoitelu, ehtoollinen, katumus, pappeus, avioliitto ja sairaanvoitelu. Kasteella liitetään uusi jäsen kirkkoon jolloin jäsen saa myös oikeuden osallistua ehtoolliselle. Mirhavoitelu suoritetaan yleensä kasteen jälkeen “konfirmaationa”. Ehtoollinen nautitaan syntien anteeksi antamiseksi ja se on ortodoksisen kirkon keskeisin sakramentti. 

Sairaanvoitelussa rukoillaan sairaalle parannusta niin ruumiin kuin sielunkin sairauksista. 

Katumuksessa eli ripissä tunnustetaan synnit ja katujan odotetaan olevan valmis muuttamaan tapojaan. Avioliiton sakramentti virallisesti kuvastaa Kristuksen ja kirkon liittoa, ja papitkin saavat olla naimisissa, jos he ovat menneet naimisiin ennen pappisvihkimystä. Pappeus on myös sakramentti ortodoksisessa kirkossa, mutta se on sallittu vain miehille.

Hallinto ja virat

Ortodoksisella kirkolla ei ole yhtä yhteistä johtajaa, vaikka Konstantinopolin patriarkka, Bartolomeos I, onkin erityisasemassa. Ortodoksiset kirkot muodostuvat itsenäisistä ja toisistaan riippumattomista paikalliskirkoista, joita on parikymmentä. Osa paikalliskirkoista on itsenäisiä sisäisissä kysymyksissään, jolloin ne voivat päättää omasta hallinnostaan, mutta hengellisissä asioissa ne kuuluvat jonkun toisen kirkon hallintoalueelle. Tästä esimerkkinä on mm. Suomen ortodoksinen kirkko, joka kuuluu Konstantinopolin patriarkan alaisuuteen. Suomen ortodoksinen kirkko jaetaan kolmeen hiippakuntaan; Helsingin-ja Oulun ortodoksisiin hiippakuntiin sekä Kuopion ja Karjalan hiippakuntaan. Yleisesti Suomen ortodoksista kirkkoa johtaa arkkipiispa Leo. Ortodoksiseen kirkkoon kuuluvat myös luostarit joissa on munkkeja ja nunnia.

Etiikka

Ortodoksinen kirkko ei yleensä anna sääntöjä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, vaan pyrkii opastamaan ihmistä kasvamaan Jumalan kaltaisuuteen ja löytämään itse ratkaisuja ongelmiinsa. Ortodoksisen kirkon mukaan Jumalan rakkaudella on suurempi vaikutus ihmisten moraaliin yleisellä käsityksellä oikeasta ja väärästä. Ortodoksisuuteen kuuluu myös paastoaminen. Paastopäiviä voi olla viikoittain mutta vuodessa on myös neljä pidempää paastoa, joista merkittävin on ennen pääsiäistä. Eri maiden katsomuksissa on kuitenkin eroavaisuuksia, muun muassa joissain maissa avioero ei ole ortodoksisen kirkon mielestä hyväksyttävää, vaikka esimerkiksi Suomen ortodoksisessa kirkossa se on sallittua.