8.2

Kuten tavallisestikin käsityö tuntien alussa, menen hakemaan työni. Menen sivupöydälle Minnan kanssa ja otan maaleja esille. Maalit olivat käyttämättömiä ja mennyt vanhoiksi jo, mitä hän ja Päivi ihmettelivät suuresti. Se ei kuitenkaan haitannut minun maalausurakkaa. Avasin valkoista maalia sisältävän pullon, ja samalla Minna laittoi tummanpunaista maalia purkkiin. Lisäsin sinne valkoista litkua ja sekoittelin siinä aikansa, mutta huomasin kuitenkin melko nopeasti, että väri ei muuttunut ja litku lisääntyi hurjasti (ylettyi yli puolivälin vanhaa viilipurkkia). Päivi haki kaapista tekstuuriltaan paksumpaa valkoista maalia. Otimme uuden purkin, johon lisäsimme tummanpunaista maalia ja valkoista maalia lisää. Väri muuttui heti pinkiksi, mutta maalia ei riittänyt tarpeeksi. Otin pensselillä valkoista maalia ja sekoitin sitä lisää.

Aloitin välitunnin jälkeen tuputtelun ja maalia riitti sopivasti. Vein työn sivupöydälle kuivumaan ja siivosin suurimpia jälkiä. Ensikerralla pitäisi tulla valmiiksi, kun painelen vaan keskusosan kukasta maalilla. Kahden viikon päästä pitäisi saada kotiin ja tehdä itsearviointi lomake!