11.1

Neljäs kerta

Tänään ensimmäisen käsityö tunnin alussa hain melkeimpä heti työni, sillä halusin pikaisesti jatkaa työtä. Kipaisin samalla hakemaan iPadin pöydältä ja etsimään siitä ohjesivuston, jota olen tähän mennessä noudattanut. Siinä käskettiin kääntämään työ oikeinpäin ja kääntämään pieni pätkä kangasta nurjalle puolelle ja tikata tämän jälkeen. Tein ohjeiden mukaan, kunnes sitten Minna tuli sanomaan minulle että täytyy purkaa vuorikankaasta pieni osa sivusta, noin kolmen sentin pätkä. Niinpä tottelin opettajaa, ja liitin vuorikankaan keltaisen kankaan kanssa taitettuna nuppineuloilla. Opettaja tuli paikalle, ja huomautti minua kiinnitystavastani. Kuten aina, oikeat puolet vastakkain. Olin laittanut väärät puolet vastakkain, joten Minna käänsi sen puolestani. Hän oli lähdössä ja toisen apuun, kunnes kysyin vetoketjun ompelusta. Minna sanoi, että olisi parempi tehdä se niin päin, että vetoketju ommellaan ensimmäisenä. Jouduin siis purkaamaan kaikki ompeleet työstäni, mitä olin tehnyt. Siihen meni loppuaika ensimmäisestä tunnista, ja toisesta tunnista noin 20 minuuttia. En kerennyt enään ompelemaan, joten laitoin vaan vetoketjun ja kankaat nuppineuloilla kiinni, jotta minä pääsisin seuraavalla kerralla suoraan aloittamaan. Siivosin jälkeni, ja aloin kirjoittamaan käsityö päiväkirjan tätä osaa.