KURSSILLA VAADITTAVAT SUORITUKSET JA KURSSIN ARVIOINTI

Kurssin aikana tehdyt oppikirjan tehtävät ruksaillaan paperiseen (sic) tehtäväkorttiin, joka palautetaan kokeen yhteydessä. Ruksatut tehtävät tulee löytyä sähköisestä oppikirjasta. Mikäli olet tehnyt osan tehtävistä paperille / vihkoon, palauta myös ne tehtäväkortin mukana.

Tehtävissä on oltava selkeästi nähtävissä, miten ratkaisuun on päästy. Lisäksi (riittävän isot) kuvankaappaukset laskinohjelmistoista liitetään vastauksiin. Pelkkä vastaus ei siis riitä - ei myöskään kurssikokeessa - ellei tehtävänannossa erikseen näin mainita.

Kurssikokeessa päättöpäivänä on sekä todennäköisyyslaskennan että tilastotieteen tehtäviä - molempiin vastataan.
Kokeen arvosana määräytyy saatujen pisteiden perusteella (prosenttiosuus maksimipistemäärästä taulukko ohessa).
Pisteiden perusteella saatua koearvosanaa voi nostaa oppikirjan tehtävien tekemisellä. 
50 tehtävää tuo korotusta plussan (1/3 arvosanan) verran
80 tehtävää korottaa kahden plussan (2/3 arvosanan) verran
110 tehtävää korottaa kokonaisella arvosanalla.

Kokeen vaikutus kurssiarvosanaan (tehtävät mukaan huomioituna) on 80 %.

Viimeistään päättöpäivänä palautetaan lisäksi tilastoihin liittyvä ryhmätyö. Ryhmän koko saa olla enintään 4 henkeä.
Tästä ryhmätyöstä saatava arvosana (koko ryhmälle sama) vaikuttaa kurssiarvosanaan 20 %.