Open idea- ja linkkipankki

Animaation alkeet -oppimateriaali

Opettajalle!

Animaation alkeet on alakoululaisille suunnattu oppimateriaali. Oppimateriaalia ei ole suunnattu tietylle vuosiluokalle, vaan se soveltuu kaikille aloitteville animaation tekijöille. Animaatioiden tekeminen on hauskaa niin pienten kuin isompienkin lasten kanssa. Animaatioiden tekemisessä tekemällä oppiminen ja yhteistoiminnallisuus ovat keskeisessä asemassa. Samalla aktivoituvat myös esimerkiksi luovuus ja tarinankerrontataidot.

Animaatioita voi tehdä monilla eri tekniikoilla. Tässä oppimateriaalissa keskitytään teknologian mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Animaatiot toteutetaan tabletsovelluksilla.

Materiaali sisältää oppilaille suunnatun Animaatiokoulun sekä opettajien ideapankin. Animaatiokoulussa oppilaat oppivat perusasioita animaatiosta ja niiden tekemisestä. Oppilaan materiaali on jaettu pysäkkeihin, joista ensimmäiset kolme toimivat johdantona animaatioiden maailmaan. Pysäkeillä 4-7 tutustutaan erilaisiin animaatiosovelluksiin ja tehdään itse animaatioita. Pysäkit voi käydä läpi järjestyksessä tai hyödyntää soveltuvin osin.

Opettajan ideapankki sisältää tehtäväideoita eri oppiaineissa hyödynnettäväksi. Opettajan osiosta löytyy myös linkit oppimateriaalin lähteinä käytettyihin sivustoihin.

Tervetuloa Animaation alkeet -oppimateriaalin käyttäjäksi!
Anni Vidbäck