Tarut

Tarut




Minotauruksen tarina
  • Kuningas minos sai lahjaksi merenjumalalta valkoisen uhrihärän. Minos ei halunnut kuitenkaan antaa härkää vaan piti sen itsellään. Poseidon suuttui. Minoksen vaimo Pasifae ihastui härkään ja sai kanssa lapsen, Minotauruksen. se oli puoliksi härkä ja puoliksi ihminen. Kreetalla oli myös kekseliäs Daidalos, Minos rakensi hänelle labyrintin, johon hän kätkee hirviölapsen. Minoksen poika kuoli Ateenassa. Kreetan piti lähettää yhdeksän nuorukaista ja neitoa Minotaurukselle uhriksi. Kuninkaan poika Theseus, lähti mukaan koska hän halusi pelastaa Ateenan ja tappaa Minotauruksen. Minoksella oli tytär Ariadne hän rakastui Theseukseen. Hän halusi Theseuksen kanssa Ateenaan. Hän halusi myös velipuolensa että Minotauruksen elämä labyrintin vankina loppuisi. Hän antoi labyrintin suulle lankakerän ja hän sanoi "Sido labyrintin suulle ja anna lankakerän kieriä, sillon kun kuljet eteenpäin." Theseus löysi Minotauruksen ja surmasi pedon. Lankaa seuraamalla hän pääsi pois labyrintista. Minos suuttui kun hän kuuli että minotaurus on surmattu. Ariadne ja Theseus lähtivät laivalla. Myös Daidalos lähti poikansa Ikaroksen kanssa. Ne rakensi höyhenistä ja vahasta siivet ja lensivät sitten pois knossoksesta. Ikaroksen lentomatka päättyi mereen, kun hän meni liian lähelle aurinkoa ja aurinko sulatti hänen vahan siivistään. Theseus kuitenkin unohti Ariadnen saarelle. Hän myös unohti että hän oli isälleen luvannut nostaa uudet valkoset purjeet tumman sijasta, kun Hän olisi onnistunut Minotauruksen surmaamaan. Aigaus katsoi rannalla tulevaa laivaa. Koska laiva tuli takasin vielä tummin purjein, niin hän sitten luuli että poika oli sitten kuollut. Ja niin hän hyppäsi sitten mereen. ja sitten tätä merta on alettu kutsumaan nimellä Aigeianmereksi. Loppu
916679minotaurus.jpg


Odysseus ja kyklooppi

  • Otin mukaani 12 parasta miestään ja lähdimme Kykloopin luolalle. Kun he olivat sielä jättiläinen ei ollut kotona. Mieheni ehdotti että menisimme laivoille. Mutta, minä halusin jäädä odottamaan. Kun kyklooppi tuli kotiin ja paimensi lampaansa luolaan jättiläinen laittoi ison kiven luolan eteen. Se sytytti nuotion ja näki meidät "Vieraita!" hän kysyi keitä olette ja mistä te tulette? Lopulta vastasimme: Tulemme Troijasta ja eksyimme tänne." Jällitäinen katsoi meitä pilkallisena. Se otti kouraansa kaksi miestä paiskasi heidät maahan ja valmisti heistä illallisen. Aterian jälkeen hän kävi nukkumaan. Mietin että iskisinkö häntä miekalla rintaan. Mutta me emme jaksaisi siirtää kiveä ilman jättiläistä. Kyklooppi kysyi: "Kuka on nimesi?" " Nimeni on ei kukaan." Vastasin. Minä heitin Kykloopin silmään keihään. Kun kykloopin isä tuli olimme piilossa "Kuka teki sinulle noin?" Kykloopin isä kysyi. "Ei kukaan!" ja minä ja miehistöni päästii laivoille ja mentiin kotiin.



2d8e83619042c1641277754598c02d68.jpglataus (3).jpg












Troijan sota
  • Kun Ateenassa pidettiin Thessalia kuninkaan Peleuksen ja Merenjumalattaren Thetiin häitä, Hääpari ei kutsunut häihin eripuraisuuden jumalattaren Eriksen. Siitä hän suuttui ja heitti oman hää lahjansa salin lattialle: Kultaisen omenan jossa luki kauneimmalle. Troijan prinssi Paris joutui ratkaisemaan kelle omena oli tarkoitettu. Ylijumala Zeuksen puoliso Hera, oli tiedon ja sotimisen jumalatar. Athene ja rakkauden jumalatar olivat sitä mieltä että omena kuului hänelle. Jokainen jumalatr lupasi hänelle jotain jos hän antaisi omenan hänelle. Hera lupasi hänelle koko valtakunnnaksi omenaa vastaan, Athene lupasi hänelle mainetta, ja Afroide lupasi Parikselle että häneen rakastuisi kaunein nainen. Paris valitsi Afroiden kauneimmaksi jumalattareksi. Athena ja Hera päättivät kostaa hänelle. Maailman kauneimpana naisena pidetään Helenaa. Spartan Menealoksin puolisoa. Niinpä Paris matkusti Spartaan, jossa hän ja Helena rakastuivat toisiinsa. Paris ryösti Helenan itselleen ja palasi Troijaan. Tästä suuttuneena Menelaos kokosi sotajoukon ja lähti sotimaan Troijaa vastaan, jotta saisi vaimonsa takaisin.Troija ja kreikkalaiset heimot sotivat vuosia ilman loppua. Lukuisat kirjan sankareista, esim. Aias, Akhilleus ja Troijan prinssi Hektor koulevat taisteluissa. Ilias päättyy Hektorin hautajaisiin, tiedot loppusodasta perustuvat muihin lähteisiin, lähinnä. Troijan valloitus osoittautui kuitenkin hankalaksi ja valloitusyritykset epäonnistuivat kokoajan. Lopulta Odysseus keksi hyvän juonen miten kreikkalaiset voisivat rakentaa puusta mahtavan hevosen, jonka sisälle mahtuisi joukko sotilaita piiloutumaan. Tämän jälkeen troijalaiset huijattaisiin viemään hevonen kaupunkiin. Hevonen rakennettiin, ja sen sisälle piiloutui sotilaita, myös Odysseus. Hevonen vietiin Troijan kaupungin lähelle. Sitten Kreikkalaiset uskottelivat troijalaisille että olisivat luovuttaneet, perääntyneet ja jättäneet hevosen lahjaksi troijalaisille. Troijalaiset päättivät viedä hevosen kaupunkiin pappi Laokoonin varoituksista huolimatta, ja osa kaupungin muurista hajotettiin, jotta hevonen mahtuisi sisään.

    Illalla hevonen oli asetettu Troijan torille ja iloiset troijalaiset juhlivat kreikkalaisten antautumista. Keskellä yötä sotilaat tulivat ulos hevosesta, tappoivat vartijat ja avasivat portit muille sotilaille. Sotilaat kävivät yhdessä troijalaisten kimppuun ja juhlimisesta väsyneet Troijan asukkaat oli helppo voittaa. Vain muutamat troijalaiset onnistuivat pelastautumaan, heidän joukossaan Aineias, joka myöhemmin matkusti Italiaan. Menelaos palasi seuraavaksi Helenansa kanssa Spartaan ja Troijan sota oli loppu.

250px-J_G_Trautmann_Das_brennende_Troja.jpg

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä