Kreikkalaisen kulttuurin synty

Kreikkalaisen kulttuurin synty

Mykeneläinen kulttuuri


Mykeneläinen kulttuuri on saanut nimensä
Mykenen kaupungin mukaan. Mykene sijaitsi korkealla
vuorella muurien ympäröimänä. Kaupunkilaisten oli helppo
puolustautua sieltä hyökkäyksiä vastaan ja valvoa
lähialueiden kaupan käyntiä.
Mykeneläinen kulttuuri oli pronssikauden aikana.
Mykeneläinen kulttuuri oli n. 1600 vuotta sitten.
Rikkaitten hautoihin laitettiin kultanaamioita, kruunuja,
haarniskoita ja koristeltuja aseita.
Mykeneläiset olivat kiinnostuneita sotataidoista
ja osasivat valmistaa raudasta käteviä miekkoja.

kreeeeeikka.jpg


Minolainen kulttuuri


Kreetan saarella syntyi Minolainen kulttuuri.
Minolaisten kirjoitunkset on jäänyt tutkijoille
arvoitukseksi, koska heidän käyttämäänsä kieltä ei
osata tulkita.
Arkeologit ovat saaneet tietoa minolaisten
elämästä alueelta löydetyistä esineistä ja maalauksista.
Minolainen kulttuuri on saanut
nimensä kuningas Minoksen mukaan.
Minolaiset kävivät kauppaa laajalti Välimeren alueella.