1800-luvun suurvaltapolitiikka Saksassa


Saksan yhdistyminen vuosina 1870-1871 Ranskaa vastaan käydyn sodan jälkeen oli eräs merkittävämpiä 1800-luvun kansainvälisen politiikan tapahtumia. Saksan kansleri Otto Von Bismarckilla (vasemmalla) ja keisari Vilhelm II:lla oli toisistaan poikkeava käsitys kansainvälisten suhteiden hoidosta. Tutustu HI02-kurssin kirjojen avulla 1800-luvun tilanteeseen ja tee vertailutehtävä.

I


Eräs ranskalainen sanomalehti kirjoitti äskettäin minusta, että näen 'painajaisunia liittoutumista'; saksalaisella valtiomiehellä on sellaiseen painajaiseen hyvät perusteet vielä pitkän aikaa, kenties ikuisesti. Länsi-Euroopan valtiot voivat Itävallan kanssa muodostaa liiton meitä vastaan; ehkä vielä vaarallisempi olisi Venäjän, Itävallan ja Ranskan liittoutuma (...) Jos kykenen jatkamaan työtäni, voin rakentaa ja saada valmiiksi mielessäni olevan asetelman: ei [uusia] aluevaltauksia vaan poliittinen kokonaistilanne, jossa kaikki valtiot, Ranskaa lukuun ottamatta, tarvitsevat meitä ja pidättäytyvät liittoutumasta meitä vastaan - -

 
Kansleri Otto von Bismarckin muistio Saksan ulkopolitiikan linjoista 15.6.1877

II


”Saksa on nuori ja kasvava maailmanvalta. Se harjoittaa kauppaa ympäri maailman, tämä kauppa kasvaa ripeästi, eikä isänmaallisten saksalaisten oikeutettu toive maansa menestymisestä salli, että sille asetetaan mitään rajoituksia. Saksalla täytyy olla voimakas laivasto suojelemassa kauppaansa ja moninaisia etujaan kaukaisimmillakin merillä. Se odottaa etujensa tulevan yhä merkittävämmiksi, ja sen täytyy kyetä puolustamaan niitä miehekkäästi maailman joka kolkassa. Saksa katsoo eteenpäin. Sen näköpiiri ulottuu kauas - -”

 
Saksan keisarin Vilhelm II:n haastattelu englantilaisessa Daily Telegraph -lehdessä 27.10.1908

a)

Mitä tavoitteita Bismarck ja Vilhelm II esittivät Saksan ulkopolitiikalle, ja miten ne erosivat toisistaan?



b)

Pohdi, millaisia reaktioita keisari Vilhelmin haastattelu todennäköisesti herätti Britanniassa ja miksi.